perjantai 6. tammikuuta 2017

Kuukausi lähtöön!


Tammikuun kylmät tuulet puhaltavat (joillakin keittiön kaappien läpi, toisilla vain huurteisten ikkunoiden ulkopuolella), ja hiljalleen lähdön hetki kohti Belgian lämpöä alkaa materialisoitua. Vaikka edessä tuskin on etelänlomaan verrattava kokemus – keskilämpötilat helmikuussa huitelevat Leuvenissa kokonaisen kolmen plusasteen paikkeilla – odotan jo innolla lähtöä. Tästä huolimatta tämän kuukauden aikana minulla on vielä runsaasti tehtävää. Jokainen opiskelija tunnistanee itsessään piirteen, että kun aikaa on riittämiin, mitään ei saa aikaiseksi. Omat valmisteluni ovat sentään edenneet jo suunnittelutasolle. Ja hei, onhan lentoliputkin ostettu!


Hain joulukuussa Leuven-buddyä, joka toimii kuin henkilökohtaisena tutorinani vaihtoni ajan. Sain buddykseni ensi syksynä valmistuvan opiskelijanuoren, joka vaikuttaa näin ensi alkuun hommansa osaavalta. Vaikken usko, että saan häneltä vinkkejä balettiharrastuksen jatkamismahdollisuuksista, minulle tuli paljon varmempi olo koko vaihdosta. Näen jo todennäköisenä sen, että selviän jopa hengissä matkastani kohti uutta kotikaupunkiani. Buddyni on ehdottanut hakevansa minut lentokentältä ja auttavan minua ruokakaupassa käymisessä. Maltan tuskin odottaa, että pääsen lukemaan tuoteselosteita ranskaksi tai hollanniksi, joita molempia taidan yhtä sujuvasti (”Waar is de chocolade?). 

Asuntoasiat ovat vielä kesken niin Helsingin kuin Leuvenin päässä, mutta toivottavasti lähiviikkoina nämäkin asiat saavat onnellisen päätöksensä.