Leuven 9. The one where I study (no for real though)

Ikävät kielet ovat huhunneet, että minä en muka tekisi Leuvenissa muuta kuin juhlisi ja joskus matkustaisi toiseen maahan viikonlopuksi. Saattaakseni näille epäoikeudenmukaisille ja perättömille huhuille pisteen avaan hieman opiskelukokemuksiani Belgiassa.

Minulla on tällä hetkellä viisi kurssia: European Company Law, Public International Law, Substantial Law of the European Union, European Labour Law sekä International Police and the Judicial Cooperation.

European Company Law on kursseistani ehkä lähimpänä sitä, mitä tahdon tehdä sitten kun olen ”ihan oikea aikuinen”. Opettajana toimii juristin töitä pääsääntöisesti tekevä topakka nainen, joka puhuu hyvää englantia - joskin melko nopealla tahdilla. Näille luennoille menen kuitenkin innolla, sillä minusta todella tuntuu, että opin jotain, mistä minulle on hyötyä työelämässä. Minusta tuntuu, että ymmärrän paremmin kansallista lainsäädäntöä. Samalla minulle tulee suuri halu opiskella ranskaa, jotta pääsisin tekemään mergereitä täällä Euroopan sydämen lähellä.

Public International Lawn valitsin alun alkaen noppamäärän takia. Pidin kansainvälisestä oikeudesta myös Suomessa, mutta en kokenut mitään sen suurempaa tunteiden paloa aihetta kohtaan. Luennoilla olen saanut yllättyä positiivisesti. Luennoitsijamme on selkeästi alansa huippu, hänen esimerkkinsä ovat selkeitä ja hän yleensä keskittyy olennaiseen. Mielenkiintoista on, että hänellä on jatkuvasti avustaja luokkahuoneessa valmiina auttamaan tietoteknillisten (ja varmaan muidenkin) pulmien kanssa.

Substantial Law of the European Union on luultavasti yksi haastavimmista kursseista, jonka olen ottanut. Opettajana toimii nuori lakimies (tai no, nuori in comparison), joka puhuu to-del-la selkeästi ja hitaasti. Koska luennolla käytävät aiheet ovat yleensä olleet melko vaikeita, olen ollut kiitollinen tästä hitaasta ja useaan kertaan toistavasta tyylistä. Näillä luennoilla olemme tarkastelleet jo tuttuja oikeustapauksia (Delhaize, Van Gend en Loose), mutta näkökulmat ovat olleet uusia ja olemme menneet aiheessa syvemmälle. Mielenkiintoista on ollut myös se, että tällä kurssilla on tullut esiin samoja oikeustapauksia kuin toisilla, mutta olemme käyneet niitä läpi aivan eri näkökulmasta.

European Labour Lawta minua opettaa kaksi eri opettajaa. Toinen – ensimmäisellä luennolla nähty ja sen jälkeen syvästi kaivattu – on leppoisa ja hauska mies, joka kertoilee tarinoita kadonneista asiakirjoista, joista hän kuuli junamatkalla Haagiin. Toinen taas on epäselvästi mumiseva kärttyinen pikkumies. Luonnehdintani hänestä lienee epäreilu, mutta hänen luennoilleen minua pelottaa eniten mennä. Jos ei ole lukenut materiaaleja etukäteen ja osaa niiden ydinkohtia ulkoa, luennolle on turha tulla. Hän on myös niitä harvoja opettajia, jotka eivät tarjoa minkäänlaista runkoa luentojen sisällöstä. Ikävintä on kuitenkin hänen tapansa hyppiä oikeustapauksesta toiseen niin nopeasti, että edellisen läpikäynti on meidän muiden mielestä vielä kesken kun toinen jo alkaa.

International Police and Judicial Cooperation on tähän mennessä keskittynyt Interpoliin ja Europoliin. Opettajana on aivan mahtava professori, jonka valaisevat esimerkit saavat tyhmemmänkin ymmärtämään näiden elinten toimintaa. Koska rikosoikeus ei ole ominta alaani Suomessa, epäröin ottaa tämän kurssin. Kun kolme kaveriani kuitenkin ylistivät ensimmäistä luentoa, uskaltauduin minäkin voittamaan epäilykseni – ja onneksi! Tiistain aikaiset aamut eivät harmita, kun kädessä on soijalatte ja edessä esiintyy aiheesta innostunut professori.

Miten opiskelu  sitten yleisesti eroaa Suomesta? Kuten yllä käy ilmi, minulla on monta erilaista kurssia päällekkäin samanaikaisesti. Luentoja tuntuu olevan vähemmän kuin Suomessa, mutta toisaalta Suomessa minä myös työskentelin yleensä muutaman päivän viikossa sekä kävin kielikeskuksen luennoilla. Täällä minulla on tapana valmistautua luennoille lukemalla diat etukäteen. Dioissa yleensä mainitaan erilaisia oikeustapauksia, jotka käyn läpi joko netistä lukemalla tai käyttäen hyväksi source bookkejani. Suurimmalle osalle luennoista meidän pitää etukäteen lukea tiettyjä materiaaleja – joskus direktiivejä mutta useimmiten EJC:n tai ICJ:n tuomioita. Minä todella pidän siitä, että tämä kuuluu opiskelutyyliin, sillä luennoille mennessä koen valmistautuneeni sen verran hyvin, että pystyn seuraamaan luentoja ongelmitta ja pystyn keskittymään luennoilla tarjottavaan opetukseen sen sijaan, että miettisin pääni puhki eri ratkaisujen faktoja. Poikkeuksena tästä lienee Labour Law, sillä siellä ei riitä faktojen ulkoa osaaminen (mihin en muutenkaan pysty). Minun kuuluisi osata löytää ratkaisun olennaiset pointit ja osa-alueet, joilla on merkitystä EU-oikeuden kehityksen kannalta. Ehkä kesään mennessä pystyn vihdoin viimein siihen.

Toinen eroavaisuus on kirjat. Minä olen onnekas, sillä kirjoihini kului rahaa hieman alle sata euroa. Monilla kavereillani kirjoihin on kulunut yli 200 euroa. Valitettavasti kirjat eivät varsinaisesti tarjoa muuta kuin lainsäädäntöä, sopimuksia ja oikeustapauksia IPJC-kurssia lukuun ottamatta. Tuntui turhauttavalta kuluttaa niin paljon rahaa kirjoihin, joiden sisältö on ilmaiseksi saatavilla netissä. Monet tenteistäni ovat ns. open book –tenttejä, joihin ei kannettavaa saa tuoda. Tästä syystä – tosin pitkin hampain – laitoin niin paljon rahaa ”hukkaan”. Suurin osa muista materiaaleistani on siis netissä, tarkemmin sanottuna Toledossa, jonka idea on suht sama kuin Moodlen mutta joka toimii paremmin ja on ylipäätänsä fiksumpi ja käyttäjäystävällisempi. Tietokoneelta satojen sivujen artikkelien lukeminen ei ole miellyttävää, mutta tulostamisen ollessa kallista olen toistaiseksi tyytynyt kohtalooni.

Kaikki tenttini ovat kesäkuussa. Luentoni loppuvat jo toukokuun puolella, minkä jälkeen alkaa kokeisiinlukuperiodi. Tämä kuulemma oikiksen pääsykokeisiin lukua muistuttava perinne on intensiivinen, kamala ja aivan järjetön. Pykälässä olemme tottuneita jonottajia, mutta koskaan en ole kuullut kenenkään menevän jonottamaan tunteja ennen kirjaston avautumista jotta saisi istumapaikan. Ruokalat muutetaan täksi aikaa lukutiloiksi ja illat vihdoin hiljenevät, kun puolen vuoden laiskottelun jälkeen on aika yrittää saada kokeesta edes se 10 pistettä läpipääsyn merkiksi.

Kokeet Leuvenissa ovat – ainakin huhujen mukaan - vaikeampia kuin Helsingissä. Samalla tapaa kuin Suomessa puolet pisteistä täytyy saada kokoon päästäkseen läpi, mutta näiden pisteiden saaminen on paljon vaikeampaa. Meille on kerrottu, että mikäli kerromme tenttivastauksessamme kaiken, mitä oppikirjoista löytyy ja mitä meille on opetettu luennoilla, saatamme päästä läpi. Siis sillä, millä Helsingissä saisi vitosen saa täällä rimaa hipoen hyväksytyt paperit. Tähän on vaikea tottua, sillä Helsingissä tenttikysymyksen yläreunassa yleensä pyydetään vastaamaan tietyn tenttikirjan mukaisesti. Nyt tärkeämpää on esittää sitä kuuluisaa omaa ajattelua, johon meitä ei hirveästi ole Suomessa valmennettu.

Toinen kuriositeetti on suulliset tentit (terveisiä pesänhoitajille!). Minulla tulee olemaan suulliset tentit Labour Lawsta ja Company Lawsta. Vaikka koen, että puhun englantia paremmin kuin kirjoitan, en usko, että siitä on juuri apua, kun labour lawn opettaja pyytää minua ” to define the worker-employee-concept within European legislation”. Suulliset tentit myös eroavat toinen toisistaan, joten en voi luottaa siihen, että toinen on samanlainen kuin ensimmäinen. Meitä opiskelijoita on myös huomattava määrä ja vain yksi opiskelija voi esittää asiansa kerralla. Tämä tarkoittaa odottelua toisille opiskelijoille. Olen kuullut kauhutarinoita siitä, miten opiskelija on tullut yhdeksältä tenttiin mutta päässyt tenttimään vasta kolmen-neljän tunnin jälkeen – syömättä ja juomatta siinä välissä.

Mutta kuten rakkaat lukijat huomaavat, olen toden totta osallistunut useille mielenkiintoisille ja ajatuksia herättäville luennoille ja lisäksi saanut syventyä mitä mielenkiintoisimpiin oikeustapauksiin vapaa-ajallani. Toivottavasti tämä katkaisee pahantahtoisilta huhuilta siivet.

Mutta nyt ESN Royale bileisiin!