Leuven 29. The one where there are exams

Noordoever, paikka jossa kahvi on kallista, palvelu huonoa ja missä minä jatkuvasti istun

Totta se on. Erasmus ei olekaan pelkkää matkustelua ja hauskanpitoa. Noin puolessa välissä toukokuuta minulle selvisi, että Leuven-elämän päätteeksi minun täytyisi mennä istumaan kuumaan luokkahuoneeseen ja kaataa ulos kaikki se vähä tieto, jonka olen jotenkuten onnistunut haalimaan neljän kuukauden aikana. Mikä järkytys!

Leuvenissa tenttipäivät valitaan kutakuinkin itse. Helmikuun loppuun mennessä minun oli valittava KuLoketin kautta, milloin haluan ottaa minkäkin tentin. Oikiksessa Helsingissä ei ole varsinaisia tenttiviikkoja, joten minulla ei ollut mitään tietoa, miten minun kannattaisi hajauttaa tenttini. Päätin sitten laittaa kaikki viisi tenttiäni kymmenen päivän sisälle, ja vieläpä mahdollisimman lähelle heinäkuun loppua. In hindsight olisin voinut tehdä parempia valintoja. Tenttien aikataulut ja tenttisalit tulivat tietooni joskus toukokuun lopulla. Vaikka siis päivä oli minulla tiedossa jo helmikuussa, tarkan kellonajan sain tietooni melko myöhään.

Olen ahkerasti opiskellut jo lukukauden aikana tenttejä varten (ihan oikeasti!), sillä Helsingissä olen tottunut siihen, että koko ajan jokin tentti lähestyy. Belgiassa tyyli on hieman toinen, ja monet aloittavat opiskelun vasta toukokuun alussa. Kun tentteihinlukuperiodi vihdoin todella käynnistyy toukokuun lopulla, Leuven hiljenee lähes täysin. Ihmiset jonottavat kirjastoihin aamulla ja istuvat koko päivän opiskelemassa – siis jos he ovat niin onnekkaita, että saavat paikan. Minä olen suosiolla jäänyt omaan huoneeseeni, sillä tykkään muutenkin aloittaa opiskelun kauan ennen kuin ensimmäinen kirjasto avaa ovensa. Olen välillä käynyt Noordoeverissa sekä Le Pain Quotidienissä kirjojeni kanssa, mutta yleensä olen ehtinyt jo jonkin aikaa päntätä ennen kumpaankaan menemistä.

Meitä varoiteltiin etukäteen koevilpistä. Meille annettiin tiukat ohjeet alleviivausten tekemisistä sekä dokumenttien käytöstä tentissä. Oikikselle tyypillisesti meille on useimmissa kokeissa luvallista tuoda lakeja, direktiivejä ja joskus myös muita dokumentteja. Samoin kuin Suomessa, lakeihin saa tehdä alleviivauksia. Jostain syystä meille on erityisesti korostettu, että on kiellettyä alleviivata yksittäisiä kirjaimia. Tästähän voisi syntyä lauseita tai jopa kokonainen tenttivastaus! Ihan totta, jos joku näkee sen vaivan että alleviivaa kirjain kirjaimelta esseevastauksen, minusta hän on 20 pistettään ansainnut.

Kaikki viisi tenttiäni ovat hieman eri tyylisiä. Olen nyt käynyt kokemassa kolme, eli tavallaan ollaan jo plussan puolella. Ensimmäinen tenttini oli Subtantial EU Lawsta. Osasin jo etukäteen sanoa, että tentti olisi kaikista valitsemistani vaikein. Mukaan sain ottaa kolme source bookkiani – ilman muita merkintöjä kuin alleviivaukset – sekä tiettyjä valikoituja EJC-tapauksia. Mikä eroaa Suomesta on se, että tentissä ei käytetä lyijykyniä vaan kuulakärkikyniä. Minunlaiselle suttuiselle kirjoittajalle tämä ei ole ideaalitilanne. Aikaa tentin tekemiseen oli kolme tuntia, mikä ei ollut lainkaan riittävästi. Menin pieneen paniikkiin tentin alussa nähtyäni kysymykset ja lopulta minulta jäi vastaamatta melkein puoleen kysymyksistä. Ei mitenkään loistelias alku tenttimiselle.

Seuraava tenttini seurasi muutama päivä myöhemmin. Olin yrittänyt vältellä suullisia tenttejä valitessani kursseja, mutta kaikkeen en minäkään pysty. Company Lawn suulliselle tentille oli varattu aikaa vartti ja lisäksi noin vartti kysymyksiin valmistautumiseen. Olin ajallaan paikalla, mutta minun edelläni luokkahuoneen ulkopuolella istui kaksi muuta vuoroaan odottavaa. Olin suunnitellut syöväni tentin jälkeen, joten olin aika pettynyt, etten ollutkaan pääsemässä ruokailemaan puolen tunnin kuluttua. Odotellessa aika tuntui pysähtyneen, eikä asiaa auttanut aivan hirveä kuumuus, joka on pitänyt Belgiaa vallassaan siitä asti, kun meidän on pitänyt keskittyä lukemiseen. Company Lawn tentti oli ainoa, johon sain ottaa mukaan ihan mitä vaan materiaaleja, jopa kannettavani. Aikaa valmistautua kysymyksiin on niin niukasti, ettei siitä ole hirveästi iloa. Minun varttini tuntui pitkällisen odottelun jälkeen katoavan kuin tuhka tuuleen.

Leuvenin suullisissa tenteissä on se outo puoli, että tenttiin valmistautuva istuu samassa huoneessa, jossa silloinen tentin tekijä esittää vastauksensa. Tenttijä siis joutuu kuiskailemaan vastauksensa, jotta takana istuva ei kuule vastausta. Company Lawn tentissä tosin kaikille annettiin eri kysymykset, joten kopioinnin vaaraa ei ollut.

Toista oli taas torstain Labour Lawn suullisessa tentissä, jossa suurehko joukko opiskelijoita istutettiin luokan perälle, annettiin papereita käteen ja jokainen saattoi sopivan hetken koittaessa mennä esittämään omat vastauksensa professoreille, ensin yhdelle ja sitten toiselle. Tässä tilanteessa tuli hyvin esille se, ketkä ovat tottuneempia suullisten tenttien tekijöitä. Italialainen ystäväni oli kertonut aiemmin, että hän ei ole tehnyt aikoihin kirjallisia tenttejä, pelkästään suullisia. Prahasta kotoisin oleva kaverini oli maininnut, että hänen tenteistään reilusti yli puolet on suullisia. Siinä missä heidän suulliset esityksensä olivat kaukaa katsottuna sujuvan oloisia ja luonnollisia, minä rämmin omissa esityksissäni ojasta allikkoon vailla minkäänlaista punaista lankaa. Asiaa ei auttanut se, että olin stressaantuneena onnistunut juomaan koko vesipulloni tyhjäksi jo ensimmäisen tunnin aikana, minulla oli edelleen jano 30 asteen kuumuuden takia ja halusin päästä vessaan.

En tahtonut jäädä viimeiseksi saliin, joten jossain vaiheessa rohkaistuin ja selitin ensin pelottavalle opettajalle kaiken, mitä ikinä keksin hyvin epäloogisessa järjestyksessä minkä jälkeen siirryin seuraavan professorin luo, jolle selitin asian vierestä vielä epäloogisempia ajatuksenjuoksujani. Mutta hei, ainakin sain asian hoidettua pois alta!

Seuraavana minulla on vuorossa kaksi isompaa tenttiä. Juhannusaaton kunniaksi teen International Police and Jurisdictionin, jonne saan ottaa mukaan joitakin EU-asetuksia ja sopimuksia – niitä ei tietenkään ole listattu mihinkään. Toivotaan, että minulla on oikeat dokumentit kasassa. Tiistaina minulla on vuorossa viimeinen iso rupeama Public International Lawn kanssa, jolle en ole ehtinyt uhrata juuri ajatuksia yli viikkoon. Tähän tenttiin saan ottaa mukaan kaiken muun paitsi kannettavan. Molemmissa uskon ongelmaksi tulevan ajankäytön, sillä olen tottunut viiden tunnin tentteihin, ja esseekysymyksiä on muistaakseni kummassakin viisi mutta aikaa on vain se kolmisen tuntia.

No. Viimeinen puristus ja sitten saa vähän aikaa levätä!

Leuven 22. The one where it is Tuesday

Surprise!

Olen kirjoittanut kertaalleen jo yleisesti tavallisesta päivästä Leuvenissa, mutta ajattelin kirjoittaa tällä kertaa tietystä tavallisesta päivästä. Todella mielenkiintoista. Tätä varten ihmisillä on päiväkirja, tiedän.

Tiistaina herätyskelloni soi 5.42. Menen salille kutakuinkin joka tiistai, koska maanantaisin hyvin harvoin lähden illalla ulos. Käyn Basic Fitissä, joka on ainakin toistaiseksi auki 24 tuntia vuorokaudessa maanantaista perjantaihin, mutta tämä kuulemma tulee muuttumaan. Minun aamuvirkulle luonteelleni salille meno vasta kahdeksalta ei sovi, joten pikkuhiljaa alan ikävöidä omalle salille Helsinkiin. Kuljen täällä salille aina pyörällä, eikä tämä tiistai ollut poikkeus. Valehtelematta viidessä minuutissa olen Waterviewn pyöräkellarista Basic Fitin parkkihallissa. Tein tällä kertaa Instagramista kopioimani treenin (did I hear someone say basic white girl), minkä jälkeen kiirehdin takaisin Waterviewiin jalat täristen.

Välttelen hiustenpesua kuin ruttoa – siihen menee aikaa, hiukseni eivät ikinä ehdi kuivua ennen lähtöä luennolle ja kaiken lisäksi tukkani ei ikinä ole parhaimmillaan sinä päivänä kun pesen sen. Jostain syystä tiistait ovat aina osuvasti hiustenpesupäiviä, eli juuri niinä aamuina kun minulla on vähiten aikaa muutenkin. Aikataulutus on selkeästi parhaimpia hyveitäni. Suihkun ja meikkauksen jälkeen menin tekemään aamupalaa, eli jee, puuroa! Samalla laitoin valmiiksi eväät, sillä vaikka yliopistolla on jonkin sortin ruokala/kahvila, se on melko kallis ja kasvisvaihtoehtoja ei ole ylenpalttisesti. Oikiksen kampuksen vieressä on kyllä mielenkiintoisia ravintoloita, mutta toistaiseksi olen pysynyt säästölinjalla. Sitä paitsi omien eväiden kanssa pääsen käyttämään Ikeasta ostamaani eväsrasiaa!

Lähdin taas kerran kohti kampusta vähän myöhässä aikataulusta. En kulje pyörällä tätä matkaa, koska minulla on läppäri mukana ja pelkään tiputtavani sen kiitäessäni pitkin Leuvenin mukulakivisiä katuja. Vaikka olin vähän myöhässä (ja todella kuumissani, koska lämpötilat täällä huitelevat jo aamuisin yli kahdenkymmenen asteen), poikkesin nopeasti hakemassa jokaviikkoisen aamulatteni Coffee Cupista. Käyn kutakuinkin aina samassa paikassa, koska se on matkani varrella ja koska tiedän saavani sieltä latteni soijamaitoon tehtynä. However, palvelu Coffee Cupissa on ainakin vähän töykeää ja usein hi-das-ta. vähän väliä tuskailen kelloa vilkuillen, kun vanhempi mieshenkilö tiskin takana lähtee löntystellen etsimään soijamaitoa takahuoneesta – eikä tämä päivä ollut poikkeus. Pääsin istumaan kolmen oikkariystäväni viereen muutamaa minuuttia vaille yhdeksän ja kiitin jälleen onneani, että IPJC:n professori on aina myöhässä.

International Police and Judicial Cooperation luennot ovat suosikkiluentojani. Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, IPJC:n professori on todella hyvä luennoitsija. Ilman Power Pointtejakin olen pysynyt helposti kärryllä. Olen aika harmissani, että en tule pääsemään hänen luennoille enää tulevaisuudessa. Tämänkertainen luento käsitteli European Public Prosecutoria sekä tulevaa tenttiä (apua!). Kuten aina, pääsimme luennolta hieman etuajassa. Tämä on todella hyvä, sillä tarvitsen kymmenen minuutin tauon saadakseni aivot taas siihen kuntoon, että pystyn vastaanottamaan tietoa.

Toinen päivän luento oli International Public Lawta. Kurssi, josta alun alkaen pidin todella paljon, on kuukausien saatossa muuttunut vähän vähemmän kiinnostavaksi. Jos kuulen sanat ”international public goods” vielä kerran saatan räjähtää. Ainakin kurssi on auttanut minua ymmärtämään, että tulevaisuuteni ei ole kansainvälisen ympäristönsuojelu-lobbauksen parissa. Aamupäivän luento ei suinkaan ole viimeinen lajiaan, sillä minulla on vielä keskiviikkona yksi luento, kuudesta kahdeksaan illalla suoraa Company Lawn jälkeen.

Söin lounaani oikkarikavereiden kanssa. Koska lehtikaalisalaatti tuntui liian terveelliseltä, minä kävin nappaamassa oikeustieteellisen kampuksen vastapäätä sijaitsevasta jäätelöpaikasta jälkiruoaksi Ferrero-jäätelöä. Vaikka olen saanut kuulla ei-niin-yllättävältä taholta kritiikkiä jäätelöannoksen koosta, minusta se on juuri täydellinen määrä jälkiruoaksi. Suosittelen kaikille Leuveniin eksyneille Galetjen jäätelöitä (#notspon).

Jäätelön jälkeen oli labour lawn viimeinen luento. Meillä erasmus-opiskelijoilla – ja varmaan myös belgialasilla kollegoillamme – on tapana äänittää luennot. Olen useassa facebook-ryhmässä, jossa jokaiselle jaetaan yksi luennonpuolikas joka sitten pitää naputella puhtaaksi ja ladata teksti sen jälkeen facebookkiin. Jos totta puhutaan, en ole itse käyttänyt hyväksi muiden puhtaaksikirjoittamia luentoja. Tästä huolimatta pidän mielelläni tämän vaihtoehdon auki. Viimeinen Labour Lawn luento oli Facebookissa jaettu viiteen osaan, joista minulle kuului yksi. Tai pikemminkin, viidelle ihmiselle oli annettu velvollisuus puhtaaksikirjoittaa luento, mutta me emme juuri koordinoineet etukäteen kuka kirjoittaa mitäkin. Näin ollen äänitin puhelimellani koko luennon ja toivottavasti lähipäivinä me saamme työnjaon selvitetyksi.

Luennon jälkeen kiiruhdin Delhaizeen ostamaan ruokaa seuraavalle päivälle. Kuten olen maininnut aikaisemminkin, Delhaize on ehkä toisiksi tai kolmanneksi kallein paikka ostaa ruokaa Leuvenissa. Colruytissä on melkein sama valikoima jonkin verran edullisemmin. En kuitenkaan uskalla astua koko paikkaan ellen tiedä, että minulla on rutkasti aikaa. Olen viettänyt yli puoli tuntia jonottamassa kassalle jonojen kiertäessä hyllyrivien välissä kilometritolkulla. Nyt tarvitsin vain salaattia, tofua, kurkkua ja mansikoita. Kaiken kaikkiaan hintaa ruokakorilleni tuli huomattavasti vähemmän kuin jos olisin Suomessa. Ison mansikkarasian sain muutamalla eurolla, ja lähdön pikkuhiljaa lähestyessä käytän hyödykseni kaikki kerrat kun voin ostaa tällaisia herkkuja. Älkää kertoko Suomelle, mutta belgialaiset mansikat ovat minusta ihan yhtä hyviä kuin suomalaiset.

Tarvitsin maapähkinävoita salaattikastikkeeseeni, mutta missään tavallisessa ruokakaupassa en ole bongannut maapähkinävoita, johon ei olisi lisätty miljoonaa muuta asiaa – yleensä palmuöljyä, sokeria ja suolaa ja kivoja e-koodeja. Pelastukseni on ollut Origin’O, joka on vähän niin kuin paikallinen Ruohonjuuri. Heillä on noin tuhat erilaista pähkinälevitettä (hyperbola lienee päivän sana) – mutta vain yksi, joka sisältää pelkkää maapähkinää. Voilá, mukaan tarttui 650 grammaa maapähkinävoita. Siis yli puoli kiloa. Vertailun vuoksi on mainittava, että tavallinen maapähkinävoipurkki Suomessa on yleensä puolet pienempi, eikä sekään purnukka pieni ole.

Could it be... Waterview!

Residenssiini päästyäni tajusin, että en ehtisi mitenkään syödä illallista ennen kahdeksaa. Ostoksistani inspiroituneena laitoin itselleni välipalan, eli maapähkinävoilla ja mansikoilla. Koska kello oli jo viisi, minun oli aika vaihtaa vaatteet treenikamppeisiin. Ehdin luonteeni mukaisesti vähän osallistua omaan pieneen draamaan, sillä tiistai Leuvenissa ei ole täydellinen ilman sitä, eikö? Olin onneksi pakannut urheilukassini valmiiksi, joten pääsin nopeasti polkaisemaan kohti päivän seuraavaa urheilukoitosta.

Sport Center sijaitsee ringin toisella puolella noin kolmisen kilometrin päässä Waterviewstä. Olin ehkä yliarvioinut omat voimani, sillä aamun reisitreenin jälkeen pyörän polkeminen tuntui tavanomaista raskaammalta. Mutta olin jo Vaarstaatilla, joten oli turha kääntyä takaisin. Kiidin kuin puolikuntoinen varpunen läpi Leuvenin. Minua odotti myös mainio motivaattori, eli suomalainen treenikaveri. En tiedä, olisinko jaksanut raahautua kaupungin laidalle ilman pientä kannustusta. Aerobics-tunti, jolle menin, oli viimeinen lajiaan jolle pääsen Leuvenissa.. Jostain syystä ryhmäliikuntatunnit loppuvat jo 26.5., tosin helluntain takia todellisuudessa jo 24.5. 

Aerobicsissa oli kivasti porukkaa ja oli mukava päästä kokeilemaan uutta ohjelmaa. Taidan silti ehkä pitää Zumbasta enemmän, koska siinä liikkeissä on enemmän variaatiota. Toisaalta jatkuva toisto käymilläni aerobics-tunneilla on ihan hyvästä minunlaiselle hitaalle oppijalle. Koska treeni oli hyvin erilainen kuin se, jonka tein aamulla, jaksoin hyvin tehdä haarahyppyjä ja step-toucheja sun muita, mutta huomasin jatkuvan pomppimisen käyvän polvilleni. Vanhuus ei tule yksin!

Ihan vain muistutuksena itselle, että kohta vietän kaiken aikani tässä kirjastossa

Tunnin jälkeen lähdin takaisin kohti Waterviewtä. Suihkusta päästyäni kokkasin luovasti tofu-lehtikaalisalaattia ja jälkiruoaksi riisipaperirullan, jonka sisälle laitoin mansikoita ja banaania ja – ylläri – maapähkinävoita. Kellon tullessa jo puoli yhdeksän oli aika tarttua EU-lainsäädäntöön ja lueskella mukavia yhtiöoikeudellisia direktiivejä. Leuvenissa olisi ollut jos jonkin sortin tapahtumaa, mutta näin pitkän päivän jälkeen minulla ei ollut energiaa lähteä keskustaan heilumaan. Sitä paitsi kavereiden tentti-stressi alkaa tarttua kuin norovirus päiväkodissa, joten kirjojen pariin jääminen ei lainkaan haitannut.

Leuven 18. The one where there is just another day

Viimeaikaiset tekstini ovat keskittyneet lähinnä matkusteluun tai erinäisiin tapahtumiin. Tämä saattaa antaa lukijalle kuvan, etten mitään muuta teekään kuin reissaan. Kunpa asia olisikin näin! Palauttaakseni asiat järjestykseen on aika kirjoittaa tylsääkin tylsemmästä tavallisesti arkipäivästä - höystettynä asiaan liittymättömillä kuvilla Leuvenista.

Botanical garden

Nousen yleensä ennen kuutta, mikäli edellisilta ei ole venähtänyt pitkäksi. Hyppään pyöräni selkään ja yleensä kuudelta tai vähän sen jälkeen olen Basic Fit –kuntosalilla. Voisin kirjoittaa kokonaisen postauksen liikunnan harrastamisesta Leuvenissa verrattuna Helsinkiin, mutta jätän asian tällä erää vain mainintaan siitä, että sijaintinsa ja aukioloaikojensa puolesta Basic Fit on todella hyvä, mutta varusteluiltaan pidän huomattavasti enemmän Helsingissä käyttämästäni kuntosalista.

Jos se on vihreää, se on terveellistä. Tai hometta.

Olen yleensä takaisin salilta seitsemän jälkeen. En pääsääntöisesti syö ennen aamutreeniäni (täydellä vatsalla olisi muutenkin mahdotonta harrastaa liikuntaa), joten olen melko nälkäinen päästyäni suihkusta. Olen läpikotaisin aamupalaihmisiä (is that even a thing?) ja uskon vakaasti, että ihminen voisi elää erittäin onnellisesti pelkästään syömällä aamiaisruokia.  Kuten kaikki Leuvenissa olevat kaverini ovat kuulleet miljoona kertaa, ikävöin VitaMixiani lähes yhtä paljon kuin perhettäni. Aamuisin jopa enemmän, sillä mikään ei voita vanhaa kunnon vihersmoothieta. Tai mustikka-kardemumma-smoothieta. Tai banaani-nice-creamia. Tai smoothiebowlia. Long story short, olen joutunut löytämään hyvän kakkosvaihtoehdon blender-tasticille  aamupaloille, ja suomalaisittain olen totta kai valinnut puuron. Koska puuro on aika tylsän väristä, käytän usein vähän matcha-jauhetta tuomaan hieman ylimääräistä energiaa aamuun. Vielä en ole kokeillut ”hollantilaista aamupalaherkkua”, eli vaaleaa leipää margariinilla sekä suklaahippusilla.

Ruisleipä <3

Riippuen päivästä lähden aamiaisen jälkeen joko luennolle tai jään huoneeseeni lukemaan. Jälkimmäinen vaihtoehto on yleisempi, sillä yleensä luentoni ovat vasta iltapäivemmästä. Koska energiaa ei voi koskaan olla liikaa, minulla on tapana tehdä köyhänmiehen matchalatte ja istua sen kanssa sängyllä läpikäyden erinäisiä EU-tuomioistuinten ratkaisuja. Sitä rataa jatkan yleensä lounaaseen asti. Täällä Belgiassa syön lounaan myöhemmin kuin Suomessa. Nyt tuntuisi oudolta ajatella, että menisin syömään jo kahdeltatoista -  yhdestätoista puhumattakaan. Myös lounaani ovat täällä erilaisia. Olen ehkä viettänyt liikaa aikaa hollantilaisten ystävien kanssa, sillä he eivät ikinä syö lämmintä ruokaa lounaalla vaan enemmänkin leipää tai salaatteja ja minuun on tarttunut sama tapa. Useimmiten siis syön täytettyjä leipiä tai kevyitä salaatteja.

Lounaan jälkeen minua yleensä odottavat tärkeät velvollisuudet eli luennot. Siinä missä Suomessa luennoilla käynti tuntuu joskus turhalta, täällä Leuvenissa en ikinä pärjäisi pelkkien diaesitysten ja kirjojen kanssa tentteihin lukiessa. Vaikka minulla on pyörä, kuljen yliopistolle yleensä jalan. Olen irrationaalisen peloissani, että pyörällä matkatessa onnistuisin pudottamaan painavan laukkuni, jossa myös läppärini on. Luentoja minulla on kolmessa eri rakennuksessa, joista kaksi sijaitsevat oikeustieteellisen kampusalueella.  DV3 ja DV1 sijaitsevat vierekkäin kun taas MTC2 on vähän kauempana. Leuvenissa luennot loppuvat ja alkavat suunnilleen tasalta, mikä tarkoittaa pääsääntöisesti sitä, että mitään kunnon taukoja luentojen välissä ei ole. Niiden sijaan luentojen keskellä on noin 5-10 minuutin happihyppely-mahdollisuus. Kaikki professorit eivät pidä taukoja, mikä luennoitsijasta riippuen on hyvä tai huono asia. Ilman taukoja me pääsemme luennolta aikaisemmin. Toisaalta jos luennoitsijan karismaattisuustaso muistuttaa kuivaa taulusientä, keskittyminen kaksi tuntia putkeen voi olla vaikeaa.

Kuuluisa "satama"

Luentoni loppuvat yleensä suht myöhään, aikaisintaan neljältä, joskus yhdeksältä illalla. Tämä on aikamoinen muutos Helsingissä opiskeluun. Helsingissä luennon loppuessa neljän jälkeen olen suorastaan kauhuissani siitä, miten pitkäksi päivä on venähtänyt. Täällä päivät ehkä ”alkavat” myöhemmin. Luentojen jälkeen menen yleensä takaisin Waterviewhen. Illat tuntuvat olevan aina erilaisia, joten on vaikea kuvailla, mitä tyypillisesti teen luentojen jälkeen. Joskus menen Sport Centeriin aerobicsiin tai zumbaamaan. Joskus käyn kaupassa ja laitan jotain (yleensä kvinoa-pohjaista) ruokaa ja opiskelen. Joskus menen ulos syömään kavereiden kanssa, joskus taas syömme yhdessä jonkun kaverin luona. Ja joskus kaiken tämän jälkeen päädyn Cafe Belgeen yksille ja kävelen aamuyöstä kotiin miettien, että miten tässä kävi näin.

Leuven 9. The one where I study (no for real though)

Ikävät kielet ovat huhunneet, että minä en muka tekisi Leuvenissa muuta kuin juhlisi ja joskus matkustaisi toiseen maahan viikonlopuksi. Saattaakseni näille epäoikeudenmukaisille ja perättömille huhuille pisteen avaan hieman opiskelukokemuksiani Belgiassa.

Minulla on tällä hetkellä viisi kurssia: European Company Law, Public International Law, Substantial Law of the European Union, European Labour Law sekä International Police and the Judicial Cooperation.

European Company Law on kursseistani ehkä lähimpänä sitä, mitä tahdon tehdä sitten kun olen ”ihan oikea aikuinen”. Opettajana toimii juristin töitä pääsääntöisesti tekevä topakka nainen, joka puhuu hyvää englantia - joskin melko nopealla tahdilla. Näille luennoille menen kuitenkin innolla, sillä minusta todella tuntuu, että opin jotain, mistä minulle on hyötyä työelämässä. Minusta tuntuu, että ymmärrän paremmin kansallista lainsäädäntöä. Samalla minulle tulee suuri halu opiskella ranskaa, jotta pääsisin tekemään mergereitä täällä Euroopan sydämen lähellä.

Public International Lawn valitsin alun alkaen noppamäärän takia. Pidin kansainvälisestä oikeudesta myös Suomessa, mutta en kokenut mitään sen suurempaa tunteiden paloa aihetta kohtaan. Luennoilla olen saanut yllättyä positiivisesti. Luennoitsijamme on selkeästi alansa huippu, hänen esimerkkinsä ovat selkeitä ja hän yleensä keskittyy olennaiseen. Mielenkiintoista on, että hänellä on jatkuvasti avustaja luokkahuoneessa valmiina auttamaan tietoteknillisten (ja varmaan muidenkin) pulmien kanssa.

Substantial Law of the European Union on luultavasti yksi haastavimmista kursseista, jonka olen ottanut. Opettajana toimii nuori lakimies (tai no, nuori in comparison), joka puhuu to-del-la selkeästi ja hitaasti. Koska luennolla käytävät aiheet ovat yleensä olleet melko vaikeita, olen ollut kiitollinen tästä hitaasta ja useaan kertaan toistavasta tyylistä. Näillä luennoilla olemme tarkastelleet jo tuttuja oikeustapauksia (Delhaize, Van Gend en Loose), mutta näkökulmat ovat olleet uusia ja olemme menneet aiheessa syvemmälle. Mielenkiintoista on ollut myös se, että tällä kurssilla on tullut esiin samoja oikeustapauksia kuin toisilla, mutta olemme käyneet niitä läpi aivan eri näkökulmasta.

European Labour Lawta minua opettaa kaksi eri opettajaa. Toinen – ensimmäisellä luennolla nähty ja sen jälkeen syvästi kaivattu – on leppoisa ja hauska mies, joka kertoilee tarinoita kadonneista asiakirjoista, joista hän kuuli junamatkalla Haagiin. Toinen taas on epäselvästi mumiseva kärttyinen pikkumies. Luonnehdintani hänestä lienee epäreilu, mutta hänen luennoilleen minua pelottaa eniten mennä. Jos ei ole lukenut materiaaleja etukäteen ja osaa niiden ydinkohtia ulkoa, luennolle on turha tulla. Hän on myös niitä harvoja opettajia, jotka eivät tarjoa minkäänlaista runkoa luentojen sisällöstä. Ikävintä on kuitenkin hänen tapansa hyppiä oikeustapauksesta toiseen niin nopeasti, että edellisen läpikäynti on meidän muiden mielestä vielä kesken kun toinen jo alkaa.

International Police and Judicial Cooperation on tähän mennessä keskittynyt Interpoliin ja Europoliin. Opettajana on aivan mahtava professori, jonka valaisevat esimerkit saavat tyhmemmänkin ymmärtämään näiden elinten toimintaa. Koska rikosoikeus ei ole ominta alaani Suomessa, epäröin ottaa tämän kurssin. Kun kolme kaveriani kuitenkin ylistivät ensimmäistä luentoa, uskaltauduin minäkin voittamaan epäilykseni – ja onneksi! Tiistain aikaiset aamut eivät harmita, kun kädessä on soijalatte ja edessä esiintyy aiheesta innostunut professori.

Miten opiskelu  sitten yleisesti eroaa Suomesta? Kuten yllä käy ilmi, minulla on monta erilaista kurssia päällekkäin samanaikaisesti. Luentoja tuntuu olevan vähemmän kuin Suomessa, mutta toisaalta Suomessa minä myös työskentelin yleensä muutaman päivän viikossa sekä kävin kielikeskuksen luennoilla. Täällä minulla on tapana valmistautua luennoille lukemalla diat etukäteen. Dioissa yleensä mainitaan erilaisia oikeustapauksia, jotka käyn läpi joko netistä lukemalla tai käyttäen hyväksi source bookkejani. Suurimmalle osalle luennoista meidän pitää etukäteen lukea tiettyjä materiaaleja – joskus direktiivejä mutta useimmiten EJC:n tai ICJ:n tuomioita. Minä todella pidän siitä, että tämä kuuluu opiskelutyyliin, sillä luennoille mennessä koen valmistautuneeni sen verran hyvin, että pystyn seuraamaan luentoja ongelmitta ja pystyn keskittymään luennoilla tarjottavaan opetukseen sen sijaan, että miettisin pääni puhki eri ratkaisujen faktoja. Poikkeuksena tästä lienee Labour Law, sillä siellä ei riitä faktojen ulkoa osaaminen (mihin en muutenkaan pysty). Minun kuuluisi osata löytää ratkaisun olennaiset pointit ja osa-alueet, joilla on merkitystä EU-oikeuden kehityksen kannalta. Ehkä kesään mennessä pystyn vihdoin viimein siihen.

Toinen eroavaisuus on kirjat. Minä olen onnekas, sillä kirjoihini kului rahaa hieman alle sata euroa. Monilla kavereillani kirjoihin on kulunut yli 200 euroa. Valitettavasti kirjat eivät varsinaisesti tarjoa muuta kuin lainsäädäntöä, sopimuksia ja oikeustapauksia IPJC-kurssia lukuun ottamatta. Tuntui turhauttavalta kuluttaa niin paljon rahaa kirjoihin, joiden sisältö on ilmaiseksi saatavilla netissä. Monet tenteistäni ovat ns. open book –tenttejä, joihin ei kannettavaa saa tuoda. Tästä syystä – tosin pitkin hampain – laitoin niin paljon rahaa ”hukkaan”. Suurin osa muista materiaaleistani on siis netissä, tarkemmin sanottuna Toledossa, jonka idea on suht sama kuin Moodlen mutta joka toimii paremmin ja on ylipäätänsä fiksumpi ja käyttäjäystävällisempi. Tietokoneelta satojen sivujen artikkelien lukeminen ei ole miellyttävää, mutta tulostamisen ollessa kallista olen toistaiseksi tyytynyt kohtalooni.

Kaikki tenttini ovat kesäkuussa. Luentoni loppuvat jo toukokuun puolella, minkä jälkeen alkaa kokeisiinlukuperiodi. Tämä kuulemma oikiksen pääsykokeisiin lukua muistuttava perinne on intensiivinen, kamala ja aivan järjetön. Pykälässä olemme tottuneita jonottajia, mutta koskaan en ole kuullut kenenkään menevän jonottamaan tunteja ennen kirjaston avautumista jotta saisi istumapaikan. Ruokalat muutetaan täksi aikaa lukutiloiksi ja illat vihdoin hiljenevät, kun puolen vuoden laiskottelun jälkeen on aika yrittää saada kokeesta edes se 10 pistettä läpipääsyn merkiksi.

Kokeet Leuvenissa ovat – ainakin huhujen mukaan - vaikeampia kuin Helsingissä. Samalla tapaa kuin Suomessa puolet pisteistä täytyy saada kokoon päästäkseen läpi, mutta näiden pisteiden saaminen on paljon vaikeampaa. Meille on kerrottu, että mikäli kerromme tenttivastauksessamme kaiken, mitä oppikirjoista löytyy ja mitä meille on opetettu luennoilla, saatamme päästä läpi. Siis sillä, millä Helsingissä saisi vitosen saa täällä rimaa hipoen hyväksytyt paperit. Tähän on vaikea tottua, sillä Helsingissä tenttikysymyksen yläreunassa yleensä pyydetään vastaamaan tietyn tenttikirjan mukaisesti. Nyt tärkeämpää on esittää sitä kuuluisaa omaa ajattelua, johon meitä ei hirveästi ole Suomessa valmennettu.

Toinen kuriositeetti on suulliset tentit (terveisiä pesänhoitajille!). Minulla tulee olemaan suulliset tentit Labour Lawsta ja Company Lawsta. Vaikka koen, että puhun englantia paremmin kuin kirjoitan, en usko, että siitä on juuri apua, kun labour lawn opettaja pyytää minua ” to define the worker-employee-concept within European legislation”. Suulliset tentit myös eroavat toinen toisistaan, joten en voi luottaa siihen, että toinen on samanlainen kuin ensimmäinen. Meitä opiskelijoita on myös huomattava määrä ja vain yksi opiskelija voi esittää asiansa kerralla. Tämä tarkoittaa odottelua toisille opiskelijoille. Olen kuullut kauhutarinoita siitä, miten opiskelija on tullut yhdeksältä tenttiin mutta päässyt tenttimään vasta kolmen-neljän tunnin jälkeen – syömättä ja juomatta siinä välissä.

Mutta kuten rakkaat lukijat huomaavat, olen toden totta osallistunut useille mielenkiintoisille ja ajatuksia herättäville luennoille ja lisäksi saanut syventyä mitä mielenkiintoisimpiin oikeustapauksiin vapaa-ajallani. Toivottavasti tämä katkaisee pahantahtoisilta huhuilta siivet.

Mutta nyt ESN Royale bileisiin!