Leuven 8. The one where we’ll always have Paris

´

Turisti

Lauantai-aamu. Heräsin ja katsoin puhelinta. 06.08. Tyytyväinen unenpöpperöisyys päättyi kuin seinään kun älysin, että 06.30 minun pitäisi olla yli kolmen kilometrin päässä toisella puolella kaupunkia bussissa ja matkalla kohti Pariisia. Minisydänkohtauksen saatuani pukeuduin, ”pakkasin”, pesin hampaat ja juoksin ulos ovesta. En usko, että olen ikinä pyöräillyt mihinkään sellaisella nopeudella. Kuka tarvitsee Spinning-tunteja, kun on mahdollista pyöräillä ylös Naamsestraattia nestehukkaisena ja pelkän adrenaliinin voimalla! Suureksi ihmeekseni olin tasan tarkkaan puolelta parkkipaikalla eikä bussin tarvinnut odottaa minun saapumistani. Silti, never again luotan iPhonen herätyskelloon!

Bussissa huomasin jättäneeni ison osan tavaroista pakkaamatta. Puhelimen laturi, suurin osa hygieniatarvikkeista ja meikeistä sekä pitkähihainen paita jäivät onnellisesti odottamaan paluutani takaisin Belgiaan. Onneksi edes hammasharja-ongelman sain ratkaistua huoltoaseman myymälässä.

Versailles

Ensimmäisenä etappina matkallamme oli Versailles’n linna. Aikaa visiitille oli varattu muutama tunti, mikä ei kauniina ja turistientäyteisenä kevätpäivänä ollut riittävästi sekä puutarhan että linnan kokemiseen. Nähtyämme jonon linnaan päädyimme puutarhaan. Sään todella ollessa aivan upea puutarhassa kävely osoittautui oikeaksi valinnaksi. Meiltä puuttui vain piknik-tarpeet tehdäksemme kokemuksesta paremman.

Saavuimme Pariisiin ja hostellille iltapäivästä ja luonnollisesti jäljessä aikataulusta. Huone-ongelmien selvittelyn jälkeen (meidän seitsemäntoista hengen huoneeseen pääsi livahtamaan muutamia ’ulkopuolisia’, joten yksi porukastamme joutui pienempään) meillä oli enää tunti aikaa valmistautua. Meillä oli ensin vuorossa Sacré Coeur ja Montmartre, heti perään illallinen ja sen jälkeen pub crawl, joka päättyisi yökerhoon. Meidän piti siis laittautua jo kolmen-neljän pintaan iltapäivästä klubia varten. Se ei tuntunut ihan normaalilta enää tässä iässä (terveisiä Larkulle!).

Näkymä Montmartrelta

Kävely Montmartrelle hostelliltamme kesti reilut puolisen tuntia. Kävely ei tuntunut kovin pitkältä, sillä koko ajan oli jotain nähtävää. Olisin voinut pysähtyä koko ajan ottamaan kuvia. Vaikka kipuamista oli paljon, näkymät olivat lumoavia. Paikalla oli paljon turisteja mutta myös paikallisia nauttimassa auringon hitaasta laskusta. Saimme kuulla pintapuolisesti paikan historiasta. Osa meistä käväisi Sacré Coeurissa, mikä oli ehdottomasti pienen jonottamisen arvoista. Sen jälkeen lähdimme, kuten pienessä opasvihkosessamme sanotaan, syömään ”real French dinneriä”, eli italialaiseen ravintolaan syömään pastaa ja pizzaa.

Illallisen jälkeen palasimme Mont Martrelle, istumaan sen portaille juomaan viiniä ja odottelemaan pub crawlin alkua. Tunnelma oli muuten hyvä, mutta paikalla oli suuri määrä oluen kaupustelijoita, jotka häiritsivät meitä jatkuvasti. Pub crawl alkoi läheiseltä metropysäkiltä, minkä jälkeen kapusimme takaisin ylös Mont Martrelle. En ehkä ole asiantuntija pub crawleissa, mutta tämä tuntui erityisen epäselvästi järjestetyltä. Meille ei etukäteen kerrottu, mihin pubeihin ja baareihin olimme menossa, joten kukaan ei voinut jäädä ryhmästä jälkeen – tai vaihtoehtoisesti jatkaa matkaa huonoista paikoista eteenpäin ennen muita. Meille ei kerrottu, kuinka kauan viettäisimme missäkin paikassa. Jotkut olivat juuri saaneet oluet käteensä, kun ilmoitettiin että lähtö on aivan kohta. Toisinaan taas saimme seisoskella pidempään odottelemassa matkan jatkumista. Pohjanoteeraus minun osaltani oli päätöspaikka Moulin Rougen vieressä. Edellisen paikan hyvä tunnelma mahtui armottomaan teknojumputukseen. Palvelu oli huonoa ja hinnat jopa Suomen tasoa korkeammat. Kommunikointi muiden kanssa oli mahdotonta musiikin ollessa niin kovalla.

Seuraavana aamuna uloskirjautuminen hostellista oli yhdeksältä, joten yöunet jäivät itse kullakin vähiin. Aamupala koostui valkoisesta leivästä, marmeladista ja murokulhosta tarjoillusta kahvista. Ei erityisen ravintorikasta, mutta ainakin se kuului hintaan. Meidän ryhmämme päätti kiertää Pariisia ilman opastusta ja muiden asettamia aikatauluja. Jakauduimme Louvren luona kahteen porukkaan, sillä osa meistä oli jo käynyt museossa aikaisemmin. Minun been-there-done-that ryhmäni lähti etsimään macaroneja, jotka ovat itävaltalaiskaverini mukaan Pariisin parhaita (Pierre Hermé, jos jotakuta kiinnostaa). 

Riemukaaren huipulta

Macaronit löydettyämme meillä alkoi olla jo nälkä, vaikka lounasaika vasta lähestyi. Kävelimme Champs-Élyséesille ja ostimme kojusta crepesejä ja muuta kevyttä syötävää. Auringossa istuminen pitkään kestäneen Leuvenin sadejakson jälkeen tuntui aivan upealta. Jatkoimme matkaa kohti Riemukaarta. Saattaa olla, että piipahdin Sephorassa ja tein tuhoa pankkitililleni, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta. Champs-Élyséesin päässä osa Louvre-ryhmästä saavutti meidät, ja heidän kanssaan kiipesimme ylös Riemukaaren huipulle. Maisemat olivat jälleen kerran työn arvoisia.

Riemukaarelta matkamme jatkui seuraavan must-see nähtävyyden luo, kohti Eiffelin tornia. Kun pääsimme ulos metrosta ja käännyimme kulman takaa kohti Eiffeliä, monelta meistä pääsi ihastunut huokaus – ihan vain jotta kaikki ympärilläkin tietäisivät meidän olevan turisteja. Näky oli aivan upea. Istahdimme hetkeksi aikaa nauttimaan näkymästä ja syömään eväitä. Kohtasimme myös kadonneet Louvre-porukan jäsenet, joiden kanssa olimme loppuajan. Tornin luona pääsin osallistumaan ihmispyramidin, koska mitäs sitä muuta tekisi Pariisissa?

Menimme yhtä matkaa metrolla Notre Damelle, mutta kellon lähestyessä uhkaavasti kuutta minä ja italialaistyttö lähdimme kipittämään kohti Shakespeare & Companya. Olisin voinut ostaa kirjakaupasta kaiken, mutta mukaani tempautui vain F. Scott Fitzgeraldin Tender is the Night. Kerään Penguin classics editioneita Fitzgeraldien kirjoista, joten olen enemmän kuin tyytyväinen valintaani. Paikka on selkeästi turistikohde, sillä ympärillä kuului lähinnä amerikkalaisten puheensorinaa.

Hyvin nälkäisenä minä, italialaistyttö ja meidät löytänyt saksalaiskaverimme lähdimme etsimään muita latinalaisesta korttelista. Suuri osa ESN-ryhmäläisistä istui jo Crêperiessä kun vihdoin saavutimme heidät. Ruokavalioni oli koostunut päivässä heikosta aamupalasta, nutella-crepestä ja macaroneista, joten olin illalla seitsemältä hyvin nälkäinen. Meitä varten oli fixed menu, joten jatkoin crepe-linjalla. Ruoka oli ihan hyvää muttei erityisen tajunnanräjäyttävää. Toisaalta hintaa yhdelle suolaisella ja yhdelle makealle crepelle sekä yhdelle juomalle tuli vain kolmetoista euroa, mikä ei Pariisin hintatasolla ole suunnattomasti.

Lähdimme isona ryhmänä kohti hostellia, jonka luona meidän piti olla 20.30. Lähdimme seikkailemaan metrolla ympäri Pariisia. Saksalaiskaverimme, jonka bussi lähtisi myöhemmin kuin meidän, joutui palaamaan ravintolaan hakemaan huiviansa. Me muut seurasimme oppaitamme, jotka vaikuttivat tuntevan tien. Vaan kuinkas kävikään, 20.30 olimme edelleen jollain Pariisin lukuisista metroasemista ja jossain vaiheessa kaverimme ilmestyi nurkan takaa huivinsa kanssa. Hän oli ehtinyt palata ravintolaan ja ottaa meidät kiinni käyttäen selkeästi fiksumpia reittejä. Loppujen lopuksi olimme hostellilla todella paljon aikataulusta jäljessä. Minulla oli kaiken lisäksi jostain syystä heikko olo ja minua huimasi jatkuvasti.

Pieni osa ihanasta porukastamme!

Otimme mukaan tavarat ja lähdimme kohti linja-autoa, joka ei ollutkaan mailla eikä halmeilla. Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen bussimme saapui ja jouduimme jättämään Pariisin taakse. Pariisi ei toden totta ole tarkoitettu koettavaksi alle 48 tunnissa, joten täytynee alkaa suunnitella seuraavaa visiittiä.