Leuven 27. The one where I live the Lux life

Aamu valkeni kauniina ja kirkkaana kesäisenä sunnuntaipäivänä. Koska uni on heikoille (tai minulla on päällä paha stressi enkä saa nukutuksi sen pidempään, tiedä häntä), nousin ylös viideltä, tein pienen kotitreenin ja aloin valmistautua päivää varten. Oli vihdoin viimein aika tehdä jotain, mikä oli ollut jo yli kuukauden in the making: Valloittaa Luxemburg.

Kanssani tätä vaarallista tehtävää lähti suorittamaan kaksi kaveriani. Joku voisi kyseenalaistaa päätöksemme lähteä ulkomaille kesken koeperiodin. Toisaalta olen hiljalleen tullut siihen tulokseen, että kymmenien vuosien päästä tulen muistamaan varmemmin matkan  Luxemburgiin kuin kirjojen vieressä istumisen kahden viikon ajan. Lisäksi hintaa tälle ulkomaanreissulle tuli todella vähän: edestakainen reissuni maksoi yhteensä alle 30 euroa! Suomesta vastaavalle reissulle lähteminen tulisi kustantamaan halvimmillaankin yli 200 euroa.

Valitettavasti en ottanut kuvaa näyteikkunatytöistä

Koska käytimme junaa, me missasimme juuri ja juuri vaihtojunamme Brussels Noordilla. Ei vain ole mahdollista, että junat kulkisivat ajallaan kun minä olen kyydissä. Meillä oli siis paljon aikaa kierrellä tätä viehättävää Brysselin aluetta, jonne en olisi ikinä eksynyt ilman epäonneamme. Kello oli tuskin yhdeksää aamulla, mutta löysimme paljon ihmisiä istumassa oluet käsissään baarien näköjään auettua huomattavan aikaisin ollakseen sunnuntai. Pääsimme ihastelemaan myös Brysselin punaisten lyhtyjen aluetta ja ikkunoita, joissa istuskeli naisia pienissä vaatteissaan aamuvirkkujen pällisteltävänä. Tämä luonnollisesti toi minulle mieleen Trijber & Hansen –tapaukset Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.

Pääsimme liikenteeseen vihdoin tuntia myöhemmin. Meillä oli kaikilla muistiinpanoja mukana, jotta saisimme otettua kaiken ilon irti useamman tunnin junamatkasta. Keskustelimme myös tärkeistä asioista, kuten ”mieluummin migreeni kuin raskaana” sekä muista lentävistä lauseista jotka eivät valitettavasti liittyneet lainkaan Europolin toimintaan. Maisemat vaihtuivat hiljalleen maaseuduksi ja pohjoisen tasaisuus jäi jälkeen mäkisen maaston vallattua ikkunoista avautuvan näkymän.

Saavuimme Luxemburgiin yhden maissa. Allekirjoittanut oli syönyt aamupalansa seitsemältä, joten ensimmäisenä suuntasimme totta kai Delhaizeen. Nappasimme mukaamme jokainen jotakin lounasruokaa. Minä tylsänä otin saman falafel-salaatin kuin olin ottanut Oostendessä vain muutama viikko aiemmin, mutta meille kasvissyöjille ei ole hirveästi helppoja vaihtoehtoja. Lähdimme sen jälkeen innoissamme etsimään paikkaa, jonne istahtaa eväiden kanssa.

Hetken käveltyämme ja ihasteltuamme maisemia löysimme pienen puistonpoikasen ja istuimme nauttimaan ruokiamme. Kaikkialla oli uskomattoman vihreää. Ei sillä, että Leuvenia voisi pitää minään metropolina ja suurin osa Belgiassa vierailemistani kaupungeista eivät ole betoniviidakoita, mutta Luxemburgiin verrattuna ne ovat kalseanharmaita ja vailla luontoa. Kaikki se vehreys sai minut todella hyvälle tuulelle.

Meillä ei ollut mitään suunnitelmaa. Tiesimme etukäteen, että Luxemburgissa ei ole järkyttävän paljon nähtävää ja että keskusta on nopeasti käyty läpi. Olin saanut Jenniltä vinkin käydä tietyssä suklaakahvilassa, mutta täyttävän lounaan jälkeen se ei ollut ykkösprioriteettinamme. Sitä paitsi koko pieni kaupunki on nähtävyys itsessään. Pääsimme nopeasti ihastelemaan ihmisjoukkoa, joka oli juhlimassa Portugalin päivää (vaikka nopealla googlauksella minulle selvisi, että Portugalin päivää vietetään 10. eikä 11. kesäkuuta).

Sveitsiläinen kellomainos?

Kuljimme siis päättömästi eteenpäin. Oli todella lämmin päivä, joten olimme todella valinneet ideaalin päivän pienen pääkaupungin tutkiskeluun. Sunnuntain kunniaksi kaikki kaupat olivat kiinni, joten keskityimme lähinnä ikkunoiden ihailuun. Olin yllättynyt, että näyteikkunoissa näkyvät hinnat eivät olleet sen kalliimpia kuin mitä olen Belgiassa tottunut näkemään. Tai no, löysimme kyllä vuokrailmoituksen 6500 euron kuukausivuokralla, joten ehkä hintataso on hieman korkeampi kuin mihin olen tottunut, ainakin tällä saralla.

Kauppojen ihailun jälkeen jatkoimme kohti yhtä Luxemburgin useista puistoista. Löysin tulevan vanhainkotini ja  suunnittelin hetken aikaa uuden isotädin hankkimista, mutta sen sijaan ystäväni pakottivat minut jatkamaan matkaa. Jatkoimme puistosta toiseen ja löysimme ison Luxembourg-kyltin. Minä ja Maiju emme kumpikaan olleet ikinä ottaneet kuvaa minkään kaupungin nimikyltin vieressä, joten otimme ilon irti tästä yllättävästä löydöstä. Puistossa oli paljon paikallisia, eikä meistä tuntunut olevamme turistien keskellä oikeastaan missään vaiheessa. Me sen sijaan olimme helposti tunnistettavina turisteiksi – kaksi vaaleaa blondia ottamassa kuvia kaikesta tai pakottamassa ystävänsä ottamaan kuvia heidän puolestaan.

Luxemburg tuntuu olevan rakennettu useaan eri kerrokseen. Näin saman maiseman todella monesta eri kulmasta, ja joka kerta tuntui, että huomasin jotain uutta. Menimme hissillä alas laaksoon, kiertelimme hetken ja kävimme nopeasti kirkossa.  Sen jälkeen lähdimme kiipeämään takaisin ylös. Minusta oli mukavaa käydä kaupungissa, jossa oli muutakin kuin tasaisen tasaista maastoa. Oikeastaan se muistutti minua Prahan matkasta!

Päivän kohokohta

Vihdoin kaiken sen liikunnan jälkeen oli aika mennä suklaakahvilaan! Chocolate House Natalie Bonn oli onneksemme auki myös näin sunnuntaisin. Paikka vaikutti hyvin suositulta turistien keskuudessa – eli sopi meille täydellisesti. Minun oli tehnyt mieli jäätelöä, mutta nähtyäni upeat kakut muutin nopeasti mieltäni. Koska olimme Luxemburgissa, koimme sopivaksi nauttia kakkupalojemme kanssa viiniä. En ole ikinä yhdistänyt kakunsyöntiä ja viinilasillista, mutta ainakin Luxemburgissa se on toimiva yhdistelmä. Otimme jokainen erilaiset kakkupalat. Minun kakkuni oli herkullinen suklaamousse-täytteinen kakku. Maiju otti ihanan vaaleanpunaisen moussekakun ja itävaltalainen ystävämme valitsi kookos-suklaabrownie-kakun. Maistoimme totta kai kaikkia, ja minun suosikkini oli ehkä kookos-kakku. Palat olivat aivan valtavia, mikä ei ole niin suuri ongelma mousse-kakkujen kanssa, mutta en ikinä olisi jaksanut syödä tuhtia kookos-brownie-kakkupalaa yksin. Tosin en jaksanut syödä valitsemaanikaan kakkupalaa kokonaan, vaikka minulla oli nälkä.

Kahvilassa juttelimme brittirouvan kanssa, joka oli Luxemburgissa viettämässä viikonloppua tyttärensä kanssa. En voinut olla pohtimatta, mitä kaikkea he oikein tekivät viikonloppunsa aikana – miten paljon nähtävää tässä pienessä maassa oikein on? Olin myös hyvin kateellinen heidän ranskankielentaidoistaan – pitänee herätellä omia taitojani, kunhan teen suuren paluun Suomeen (alle kuukauden kuluttua! Apua!).

Aivan kuin emme olisi saaneet jo riittävästi sokeria, menimme vielä hakemaan Laduréelta muutamia macaroneja, toisin sanoen me valitsimme jokainen kaksi macaronia nautittavaksi yli kolmen tunnin kotimatkallamme. Eli aika täydellinen päätös päivälle!

Väsyneinä mutta onnellisina saavuimme tuttuun ja turvalliseen Leuveniin yhdentoista aikaan, eli yli kahdentoista tunnin reissaamisen jälkeen. Minusta oli ihanaa, että pääsin matkustamaan pienenpieneen kääpiövaltioon, jonne en olisi Suomesta saakka varmaan päätynyt koskaan. Ja sain matkan aikana jopa vähän opiskeltuakin, eli ei lainkaan turha päivä!