Leuven 32. The one where Leuven Leftovers take over Germany

Ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon

Perjantaina jouduin sanomaan hyvästit Waterviewn huoneelleni. Voisin kirjoittaa Leuvenista lähdöstä kokonaan oman postauksen, mutta tässä alkaa aika käydä vähiin. Muutin siis tavarani Leuvenista Antwerpeniin (kiitos äiti!) Maijun korvaamattomalla avustuksella. Hotellihuoneeni kanssa oli jotain sekaannusta, joten sain hienomman huoneen kuin mitä minulle olisi alun perin kuulunut. Ei sillä, että valittaisin. Ehdin lähinnä jättämään tavarani huoneen ovelle ja kääntymään ympäri, kun minun oli jo suunnattava takaisin Leuveniin. Olin kuullut huhua, että kolme reilillä olevaa suomalaista tyttöä olisi saapumassa yhteen Belgian parhaimmista kaupungeista ja totta kai minun oli nähtävä tämä omin silmin.

Maiju oli jälleen pelastavana enkelinä, ja tarjosi minulle yösijan. Viimeinen juna Antwerpeniin lähtee ennen puolta yötä, joten jos olisin palannut takaisin Belgian pohjoiseen helmeen olisin joutunut tekemään vastaavanlaisen käännöksen Leuvenissa kuin hetki aiemmin hotellilla. Sen sijaan saatoimme istua iltaa Oude Marktin festivaalialueella reippaasti jälkeen puolenyön. Aamulla heräsimme aikaisin, sillä meidän oli tarkoitus lähteä ajoissa Kölniin. En ollut ikinä käynyt Saksassa, joten olin innoissani, että ehdin käydä vielä viimeisessä Belgian naapurimaassa. Mukana Maijun lisäksi olivat Selen, Michiel sekä kuskin virkaa toimittanut Coen. Kaikkiin muihin maihin olen kulkenut joko bussilla tai (pääasiassa) junalla, joten oli mukavaa vaihtelua astua henkilöauton kyytiin. Olen varmaan viimeksi ollut autossa maaliskuussa äidin tultua vierailulle, joten olin tästäkin innoissani.

Matka sujui hyvin tunnin rajalla odottelua lukuun ottamatta. Saavuimme Kölniin yhden jälkeen. Olimme nälissämme ja janoisia, joten luonnollisesti suuntasimme katsomaan Saksan ruokakauppavalikoimaa. Emme menneet Lidliin (nyyh), mutta hinnat olivat Lidlin puutteesta huolimatta suomalaisen silmään todella huokeita (Artturi voitko lähteä Saksaan vaihtoon, jotta voin tulla käymään ja ostamaan vegaanisia proteiinipalloja eurolla parilla?). Ostimme piknik-tarpeita, koska Michiel oli ottanut mukaan piknik-viltin ja sään ollessa aivan upea olisi ollut sääli mennä johonkin sisälle istumaan. Me ehkä innostuimme vähän liikaa ja ostimme melko paljon ruokaa, mutta mieluummin niin päin kuin että olisimme olleet pian uudelleen nälissämme. Kuljimme läpi keskustan, joka oli tupaten täynnä porukkaa. Lämpötila huiteli jossain 30 asteen molemmin puolin. Olimme innoissamme, kun löysimme piknik-paikan aivan joen vierestä ja mikä parasta – varjosta!

<3

Nautimme eväitämme rauhassa ja lepäilimme tyytyväisinä jonkun aikaa. Minä ja Maiju lauleskelimme Ultra Bran tahtiin ja vihdoin me lähdimme katsomaan sitä kuuluisaa Kölnin tuomiokirkkoa. Edellisenä iltana olin ollut tyytyväinen asuvalintaani hameeni kanssa, koska ulkona oli niin lämmin. Edelleen Kölnissäkin oli todella kuuma, mutta jostain syystä saksalainen tuuli toimii eri tavalla kuin Belgiassa, ja sain olla jatkuvasti pitelemässä helmoista kiinni (tosin minun olisi pitänyt muistaa, että näinhän se aina toimii saksalaisten kanssa 😄). Pian sain kuitenkin toivoa edes pientä tuulenvirettä, kun kipusimme ylös Kölnin tuomiokirkon torniin lähes sataan metriin. Me olimme jo valmiiksi hikisiä, eikä tämä liikuntapläjäys auttanut lainkaan tilannettamme. Toisaalta minä aina pidän näköalapaikoille kiipeämisestä ja olisi ollut sääli jättää tämä kokematta. Kaikille opiskelijoille tiedoksi, että hinta on vain 2 euroa (saattaa toimia myös, jos vain vaikuttaa opiskelijalta)! Näkymä oli ehdottomasti vaivan arvoinen. Tosin täytyy kyllä sanoa Coenia kompaten, että tavallaan Kölnin siluetti kaipaa tuomiokirkkoaan.

Kävimme myös sisällä kirkossa, ja valitettavasti sen takia emme ehtineet Lindtin suklaamuseoon, joka kuulemma on kokemisen arvoinen paikka. Turisti-infon tyyppi sanoi, että museo oli kyllä sulkeutumassa tunnin kuluttua, mutta sisään pääsi viimeisen kerran ”viiden minuutin kuluttua” ja me olimme lähes kilometrin päässä. Päätimme sen sijaan lähteä etsimään terassia, jotta saisimme juotua jotakin kylmää. Ja sitten älysin sen. Olin huomannut here and there muutamia sateenkaarilippuja. Kun astelimme sisemmälle kaupunkiin, päädyimme keskelle sateenkaarilippujen, nahkavaatteiden ja cocktail-kojujen merta. Osa meistä koki tilanteen epämukavammaksi kuin toiset, mutta minusta oli hauskaa, että päädyimme Kölniin juuri Pride-viikonloppuna. Ihmismassan takia en valitettavasti ottanut kuvan kuvaa.

Taivalsimme ja vihdoin löysimme paikan, jossa nauttia jotain kylmää juotavaa. Kuplivan omenamehun jälkeen suuntasimme takaisin ruokakauppaan. Ei sillä, että kellään meistä oli hirveän kova nälkä. Meiltä oli vain jäänyt konvehdit kokematta, joten otimme ilon irti edullisista suklaapatukoista. Matka kohti Belgiaa sujui yllättävän nopeasti. Saksalaisten moottoriteiden nopeusrajoituksettomuus on nyt virallisesti koettu.

En usko, että olisin voinut kokea täydellisempää päivää Saksassa (okei suklaamuseo jäi kokematta, mutta kuka tietää, se olisi voinut olla pettymys). Oli ihanaa viettää viimeistä viikonloppua mahtavien ihmisten seurassa. Michielille jouduin sanomaan jo hyvästit, mikä tuntui uskomattomalta ja haikealta. Minulla on enää 36 tuntia belgialaista elämää jäljellä!

Leuven 31. The one where I have Belgian fries, finally

Aika Leuvenissa alkaa käydä pahasti vähiin. On siis pakko käydä joka paikassa ja nauttia kaikesta, sillä kuka tietää, milloin seuraavan kerran Belgia kutsuu. Tämä ajatus kuumottelemassa mielessäni lähdin alankomaalaisen ystäväni ja hänen poikaystävänsä kanssa matkalle Bruggen kautta Oostendeen (tällä kertaa suunnitellusti). Rakas lukija saattaa miettiä, miksi ihmeessä kukaan lähtisi pariskunnan kanssa Belgian romanttisimpaan kaupunkiin kolmanneksi pyöräksi. Sitä samaa mietin minäkin. Alun perin mukanamme piti tulla yhden toisenkin tytön, mutta suunnitelmat muuttuvat, valitettavasti. No sydänkäpyset olisivat voineet olla paljon pahempiakin, ja ainakin pääsin näkemään vähän enemmän Bruggea.

Bruggessa sää oli melko huono. Ilmassa oli hienoisesti sadetta ja aurinko oli tyypilliseen tapaan pilvessä. Kohtasimme Bruggessa heti rautatieaseman vieressä kirpputorintapaisen tapahtuman, joka oli täynnä mitä mielenkiintoisempia esineitä. Muun muassa kauriin jaloista tehty naulakko, 35 euroa maksava vanha törmäilyauto sekä valtava Justin Bieber –vinyylilevy herättivät meissä… mielenkiintoa. Toivottavasti nämä esineet löysivät arvoisensa kodin.

Kiertelimme ympäriinsä ja yksinkertaisesti ihastelimme kaupunkia. Bruggessa minua todella ihmetyttää se suunnaton määrä suklaapuoteja, joka on saatu ahdettua niin pieneen tilaan. Lisäksi minun on hyvin vaikea ymmärtää, miten tarjonnasta päätellen Bruggessa on todella suuret markkinat sukuelimiä esittäville suklaille. Ehkä polttariporukasta ne voisivat olla hauskoja, mutta en usko Bruggen olevan mikään paras paikka polttareiden viettoon. Eli jos jollakulla on lyödä valaisevia faktoja pöytään – eli kuka näitä oikeasti ostaa - niin by all means, olen kuulolla.

Healthy and balanced lunch

Meillä alkoi pian olla nälkä Terveysruoka ei ollut meitä varten, joten suuntasimme syömään suklaan, oluen ja vohveleiden jälkeen tunnetuinta belgialaista klassikkoa, eli belgialaisia perunoita (eli ranskalaisia. Mutta ne ovat eri asia kuin ranskalaiset. Jos väittäisin muuta, belgialaiset tulisivat yhdessä lynkkaamaan minut. Lisäksi belgialaiset ranskalaiset kuulostavat kansalta vailla identiteettiä, ei epäterveelliseltä ja joka paikassa tarjotulta kulinaristiselta huipentumalta). En jaksanut syödä annostani loppuun ja hullua kyllä, mutta tämä hurmaava annos rasvaa ja hiilareita piti minut tyytyväisenä ja täynnä iltaan asti.

Ovatko kaikki rautatieasemat Belgiassa kauniita?

Brugge oli kierretty melko nopeasti. Lähdimme siis Oostendeen kolmen-neljän aikoihin. Oostendessa sää tuntui muuttuvan täysin. Kaukana olivat pilvet ja sade ja tilalle saimme upean auringonpaisteen. Lämpötila ei noussut todella ylös, mutta minulle tuli lämmin pitkähihaisessa paidassani. En ollut ottanut mukaan aurinkolaseja, sillä sään piti olla huono. Enkä ollut valmistautunut istumaan rannalla, joten mustat farkut olivat ehkä mainio vaihtoehto sateiseen Bruggeen, mutta huono idea aurinkoisella rannalla.

Oostendessä oli sunnuntaina color run, josta olin kuullut yhdeltä samassa kerroksessa asuvalta sportti-tytöltä, mutta olin kokonaan unohtanut sen olevan nyt viikonloppuna. Istuimme siis rannalla laiskoina pyyhkeen päällä ja katselimme ohikiitäviä urheilijoita. Joukossa oli mukana paitsi aikuisia ja teinejä niin myös alle kouluikäisiä – ja jopa yksi vauva äitinsä kassa. Vaikka minua on kielletty juoksemasta ja lenkkeilemästä, ihan vähän heräsi into mennä kokeilemaan tätä tapahtumaa Suomessa.

Olimme takaisin Leuvenissa puoli yhdeksän pintaan. Minun suureksi shokikseni junamme oli aivan ajallaan. Mitä tämä on Belgia?! Piipahdin nopeasti syömässä illallista kotona ja suuntasin sen jälkeen keskustaan sanomaan hyvästejä jälleen yhdelle porukalle, joiden Leuven-aika oli tullut päätökseen.

Leuven 27. The one where I live the Lux life

Aamu valkeni kauniina ja kirkkaana kesäisenä sunnuntaipäivänä. Koska uni on heikoille (tai minulla on päällä paha stressi enkä saa nukutuksi sen pidempään, tiedä häntä), nousin ylös viideltä, tein pienen kotitreenin ja aloin valmistautua päivää varten. Oli vihdoin viimein aika tehdä jotain, mikä oli ollut jo yli kuukauden in the making: Valloittaa Luxemburg.

Kanssani tätä vaarallista tehtävää lähti suorittamaan kaksi kaveriani. Joku voisi kyseenalaistaa päätöksemme lähteä ulkomaille kesken koeperiodin. Toisaalta olen hiljalleen tullut siihen tulokseen, että kymmenien vuosien päästä tulen muistamaan varmemmin matkan  Luxemburgiin kuin kirjojen vieressä istumisen kahden viikon ajan. Lisäksi hintaa tälle ulkomaanreissulle tuli todella vähän: edestakainen reissuni maksoi yhteensä alle 30 euroa! Suomesta vastaavalle reissulle lähteminen tulisi kustantamaan halvimmillaankin yli 200 euroa.

Valitettavasti en ottanut kuvaa näyteikkunatytöistä

Koska käytimme junaa, me missasimme juuri ja juuri vaihtojunamme Brussels Noordilla. Ei vain ole mahdollista, että junat kulkisivat ajallaan kun minä olen kyydissä. Meillä oli siis paljon aikaa kierrellä tätä viehättävää Brysselin aluetta, jonne en olisi ikinä eksynyt ilman epäonneamme. Kello oli tuskin yhdeksää aamulla, mutta löysimme paljon ihmisiä istumassa oluet käsissään baarien näköjään auettua huomattavan aikaisin ollakseen sunnuntai. Pääsimme ihastelemaan myös Brysselin punaisten lyhtyjen aluetta ja ikkunoita, joissa istuskeli naisia pienissä vaatteissaan aamuvirkkujen pällisteltävänä. Tämä luonnollisesti toi minulle mieleen Trijber & Hansen –tapaukset Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.

Pääsimme liikenteeseen vihdoin tuntia myöhemmin. Meillä oli kaikilla muistiinpanoja mukana, jotta saisimme otettua kaiken ilon irti useamman tunnin junamatkasta. Keskustelimme myös tärkeistä asioista, kuten ”mieluummin migreeni kuin raskaana” sekä muista lentävistä lauseista jotka eivät valitettavasti liittyneet lainkaan Europolin toimintaan. Maisemat vaihtuivat hiljalleen maaseuduksi ja pohjoisen tasaisuus jäi jälkeen mäkisen maaston vallattua ikkunoista avautuvan näkymän.

Saavuimme Luxemburgiin yhden maissa. Allekirjoittanut oli syönyt aamupalansa seitsemältä, joten ensimmäisenä suuntasimme totta kai Delhaizeen. Nappasimme mukaamme jokainen jotakin lounasruokaa. Minä tylsänä otin saman falafel-salaatin kuin olin ottanut Oostendessä vain muutama viikko aiemmin, mutta meille kasvissyöjille ei ole hirveästi helppoja vaihtoehtoja. Lähdimme sen jälkeen innoissamme etsimään paikkaa, jonne istahtaa eväiden kanssa.

Hetken käveltyämme ja ihasteltuamme maisemia löysimme pienen puistonpoikasen ja istuimme nauttimaan ruokiamme. Kaikkialla oli uskomattoman vihreää. Ei sillä, että Leuvenia voisi pitää minään metropolina ja suurin osa Belgiassa vierailemistani kaupungeista eivät ole betoniviidakoita, mutta Luxemburgiin verrattuna ne ovat kalseanharmaita ja vailla luontoa. Kaikki se vehreys sai minut todella hyvälle tuulelle.

Meillä ei ollut mitään suunnitelmaa. Tiesimme etukäteen, että Luxemburgissa ei ole järkyttävän paljon nähtävää ja että keskusta on nopeasti käyty läpi. Olin saanut Jenniltä vinkin käydä tietyssä suklaakahvilassa, mutta täyttävän lounaan jälkeen se ei ollut ykkösprioriteettinamme. Sitä paitsi koko pieni kaupunki on nähtävyys itsessään. Pääsimme nopeasti ihastelemaan ihmisjoukkoa, joka oli juhlimassa Portugalin päivää (vaikka nopealla googlauksella minulle selvisi, että Portugalin päivää vietetään 10. eikä 11. kesäkuuta).

Sveitsiläinen kellomainos?

Kuljimme siis päättömästi eteenpäin. Oli todella lämmin päivä, joten olimme todella valinneet ideaalin päivän pienen pääkaupungin tutkiskeluun. Sunnuntain kunniaksi kaikki kaupat olivat kiinni, joten keskityimme lähinnä ikkunoiden ihailuun. Olin yllättynyt, että näyteikkunoissa näkyvät hinnat eivät olleet sen kalliimpia kuin mitä olen Belgiassa tottunut näkemään. Tai no, löysimme kyllä vuokrailmoituksen 6500 euron kuukausivuokralla, joten ehkä hintataso on hieman korkeampi kuin mihin olen tottunut, ainakin tällä saralla.

Kauppojen ihailun jälkeen jatkoimme kohti yhtä Luxemburgin useista puistoista. Löysin tulevan vanhainkotini ja  suunnittelin hetken aikaa uuden isotädin hankkimista, mutta sen sijaan ystäväni pakottivat minut jatkamaan matkaa. Jatkoimme puistosta toiseen ja löysimme ison Luxembourg-kyltin. Minä ja Maiju emme kumpikaan olleet ikinä ottaneet kuvaa minkään kaupungin nimikyltin vieressä, joten otimme ilon irti tästä yllättävästä löydöstä. Puistossa oli paljon paikallisia, eikä meistä tuntunut olevamme turistien keskellä oikeastaan missään vaiheessa. Me sen sijaan olimme helposti tunnistettavina turisteiksi – kaksi vaaleaa blondia ottamassa kuvia kaikesta tai pakottamassa ystävänsä ottamaan kuvia heidän puolestaan.

Luxemburg tuntuu olevan rakennettu useaan eri kerrokseen. Näin saman maiseman todella monesta eri kulmasta, ja joka kerta tuntui, että huomasin jotain uutta. Menimme hissillä alas laaksoon, kiertelimme hetken ja kävimme nopeasti kirkossa.  Sen jälkeen lähdimme kiipeämään takaisin ylös. Minusta oli mukavaa käydä kaupungissa, jossa oli muutakin kuin tasaisen tasaista maastoa. Oikeastaan se muistutti minua Prahan matkasta!

Päivän kohokohta

Vihdoin kaiken sen liikunnan jälkeen oli aika mennä suklaakahvilaan! Chocolate House Natalie Bonn oli onneksemme auki myös näin sunnuntaisin. Paikka vaikutti hyvin suositulta turistien keskuudessa – eli sopi meille täydellisesti. Minun oli tehnyt mieli jäätelöä, mutta nähtyäni upeat kakut muutin nopeasti mieltäni. Koska olimme Luxemburgissa, koimme sopivaksi nauttia kakkupalojemme kanssa viiniä. En ole ikinä yhdistänyt kakunsyöntiä ja viinilasillista, mutta ainakin Luxemburgissa se on toimiva yhdistelmä. Otimme jokainen erilaiset kakkupalat. Minun kakkuni oli herkullinen suklaamousse-täytteinen kakku. Maiju otti ihanan vaaleanpunaisen moussekakun ja itävaltalainen ystävämme valitsi kookos-suklaabrownie-kakun. Maistoimme totta kai kaikkia, ja minun suosikkini oli ehkä kookos-kakku. Palat olivat aivan valtavia, mikä ei ole niin suuri ongelma mousse-kakkujen kanssa, mutta en ikinä olisi jaksanut syödä tuhtia kookos-brownie-kakkupalaa yksin. Tosin en jaksanut syödä valitsemaanikaan kakkupalaa kokonaan, vaikka minulla oli nälkä.

Kahvilassa juttelimme brittirouvan kanssa, joka oli Luxemburgissa viettämässä viikonloppua tyttärensä kanssa. En voinut olla pohtimatta, mitä kaikkea he oikein tekivät viikonloppunsa aikana – miten paljon nähtävää tässä pienessä maassa oikein on? Olin myös hyvin kateellinen heidän ranskankielentaidoistaan – pitänee herätellä omia taitojani, kunhan teen suuren paluun Suomeen (alle kuukauden kuluttua! Apua!).

Aivan kuin emme olisi saaneet jo riittävästi sokeria, menimme vielä hakemaan Laduréelta muutamia macaroneja, toisin sanoen me valitsimme jokainen kaksi macaronia nautittavaksi yli kolmen tunnin kotimatkallamme. Eli aika täydellinen päätös päivälle!

Väsyneinä mutta onnellisina saavuimme tuttuun ja turvalliseen Leuveniin yhdentoista aikaan, eli yli kahdentoista tunnin reissaamisen jälkeen. Minusta oli ihanaa, että pääsin matkustamaan pienenpieneen kääpiövaltioon, jonne en olisi Suomesta saakka varmaan päätynyt koskaan. Ja sain matkan aikana jopa vähän opiskeltuakin, eli ei lainkaan turha päivä!

Leuven 24. The one where I actually go to the seaside (Not clickbait!)

Muistatteko rakkaat lukijat edellisen yritykseni päästä merenrannalle? Oli kaunis kevätpäivä maaliskuussa, mutta kuten saattoi arvella, Belgian Rails ei pettänyt odotuksia ja jumahdinkin Bruggeen. Edellisessä postauksessani Antwerpenista ilmaisin jälleen, kuinka minä ja Belgian junat emme tule toimeen. Siksi kahden tunnin päähän matkaaminen junassa kuumana kesäpäivänä oli riski. Olin kuitenkin varovaisen toiveikas, josko tällä kertaa...

Lauantai-aamu valkeni kuumana ja kirkkaana. Minä kipaisin Colruytin avauduttua nopeasti hakemaan ruokaa, sillä tiesin, etten palaisi Leuveniin ennen iltaa, sunnuntaina kaupat olisivat kiinni ja minulla ei ollut jääkaapissa muuta kuin mantelimaitoa ja maapähkinävoita. Kaupasta päästyäni ennätysajassa riensin seuraavaksi salille. Tämä oli uhkarohkea suunnitelma, sillä kuntosali avautui viikonlopun kunniaksi vasta yhdeksältä ja jo 10.30 minun täytyisi olla juna-asemalla suihkunraikkaana, pakanneena ja valmiina lähtöön.

Minä en ole ollut oikeasti rannalla varmaan vuosikymmeneen. Olen ehkä käynyt uimassa kesämökillä ja kävellyt toki hietsun poikki muutamaan otteeseen, mutta en ole mennyt viettämään aikaa rannalle sitten esiteini-iän. Syynä saattaa olla se, että olin aika lihava lapsi (ja teini) ja sitten aikuisena päätin kokeilla anoreksian ihmeellistä maailmaa. Nyt oli kuitenkin aika lähteä paistattelemaan auringossa – asia, jota en olisi maaliskuussa ikinä uskonut sanovani Belgiasta. Ikäväkseni sain huomata, että kun ei ole käynyt rannalla kymmeneen vuoteen, ei myöskään omista rannalle sopivia vaatteita. Bikinit sentään olin ymmärtänyt ostaa jo aiemmin. Aikatauluongelmien vuoksi lyhyeksi jääneen vaatekriisin jälkeen hyppäsin Princessini selkään ja poljin kiireen vilkkaa kohti asemaa.

Muutama muukin oli tullut siihen tulokseen, että viikon kuumimpana päivänä olisi ihan kiva lähteä katsomaan, millaista rannikolla on. Belgian Rails oli tehnyt yhden fiksun päätöksen (kai heidänkin on pakko joskus onnistua), joten junia kohti rannikkoa lähti enemmän kuin yleensä. Silti meidän kahdeksan hengen porukalla oli vaikeuksia löytää lähekkäisiä istumapaikkoja. Suomalaisvahvistuksemme ryhmässä oli korkea, sillä puolet retkemme osallistujista oli kotoisin tuosta pohjoisen helmestä. Me istuimme vaunuun, jossa oli joukko nuoria ulkomaalaisia kitaran ja ukulelen kanssa. He viihdyttivät vaunua soittamalla musiikkia lähes koko kahden tunnin ajan. Suomessa kuvittelisin tällaista käytöstä paheksuttavan, mutta meidän vaunussa ihmiset lauloivat mukana, taputtivat ja vielä kuvasivat esityksiä. Aivan kuin valokatkaisija auringonpaisteen ja lämpöaallon tuleminen Belgiaan on tehnyt kaikista paljon hyväntuulisempia.

Saavuimme Oostendeen puolenpäivän jälkeen. Vaikka minulla oli alaston olo croptopissani ja shortseissani, olin samaan aikaan todella kuumissani. Onneksi Oostendessä puhalsi mukava merituuli.  Ensitöiksemme lähdimme – hitaasti kierrellen – kohti Delhaizea hakemaan lisää juotavaa ja syötävää. Minä olin jo juonut puolet mukaan ottamistani vesivarannoista ja nälkä alkoi hiljalleen hiipiä aamupalan jäätyä melko kevyeksi. Shoppailureissumme jälkeen kipitimme pitkin kuhisevaa ostoskatua kohti rannikkoa. Itävaltalainen ystävämme oli käynyt Oostendessä jo pääsiäislomalla, joten hän toimi oppaanamme ja johdatti meitä kohti rantaa.

Juuri kun edessämme avautui maisema, jota ei voisi millään tasolla pitää Belgialle tyypillisenä, jotakin Belgialle hyvin tyypillistä tapahtui. Ensimmäinen pisara taisi osua Saraan. Me totta kai päätimme välittömästi, ettei se mikään pisara ollut. Jatkoimme valheessa elämistä, vaikka me kaikki huomasimme taivaalla olevan muutakin kuin auringonpaistetta. Itsepäisesti lähdimme etsimään paikkaa satojen (ellei jopa tuhansien) muiden auringonpalvojien keskuudesta. Istuimme alas. Aivan kuin Belgian sää olisi huomannut tämän, sillä kun otimme eväät esille, alkoi sataa eikä enää tihuttaa. Tämä oli totta kai juuri meidän tuuria. Kukaan meistä ei tietenkään ollut ottanut sateenvarjoa mukaan, koska haloo, oli luvattu 30 astetta ja aurinkoa. Sen ainoan kerran kun poistun Waterviewstä ilman sateenvarjoa… No, onneksemme kuuro oli ohitse melko nopeasti, ja kesähän kuivaa sen minkä kasteleekin.

Pian aurinko porotti täydellä teholla. Minä yritin intensiivisesti käyttää aurinkorasvaa, sillä olin onnistunut edellisenä päivänä polttamaan olkapääni – ulkona opiskelu ei sittenkään ole terveellistä. Osa meistä kävi uimassa meressä, mutta minä rohkenin vain kastelemaan jalkani.  Täytyy kyllä sanoa, että vesi oli paljon lämpimämpää kuin mitä odotin. Suurimman osan ajasta vietin turvallisesti pehmeääkin pehmeämmän hiekkarannan puolella. Kunnon oikkarina olin ottanut iPadini mukaan, ja oin ladannut sinne International Policing and Jurisdictionin muistiinpanot. Ikäväkseni minun oli todettava, että kirkkaassa auringonpaisteessa en nähnyt juuri mitään. Tämä ei tietenkään estänyt minua yrittämästä, ja silmiäni siristäen tein vajavaisia muistiinpanoja ja värikoodasin Interpolin kompetenssin poikkeuksia.

Aika kului yllättävän nopeasti. Iltapäivän edetessä tuuli navakoitui, ja lopulta minä hytisin jo kylmästä muuten niin aurinkoisessa säässä. Ranta alkoi pikkuhiljaa tyhjentyä perheistä, jotka olivat saapuneet varmaan ensimmäisten auringonsäteiden osuessa hiekkaan. Osa meidän porukastamme kävi hakemassa jostain läheisestä kaupasta olutta, ja minä sain maistaa Espanjan sivistyneintä juomaa, rosé-viiniä ”on the go”. Silti, parempaa kuin Jupiler.

Nämä tyypit <3

Mekin aloimme tehdä lähtöä. Meillä tytöillä alkoi olla todella kylmä eivätkä porukan jätkätkään enää varsinaisesti nauttineet säästä. Rautatieasemalla kohtasimme – yllätys yllätys – valtavan ihmismäärän matkalla samaan suuntaan kuin mekin. Kun juna saapui laiturille, tajusimme ettei meillä ollut toivoakaan saada edes yhtä istumapaikkaa saatikka sitten kahdeksaa. Huimaava määrä ihmisiä vyöryi kohti junan ovia päästämättä edes poisjääviä ensin ulos. Me jäimme junavaunun aulatilaan istuskelemaan. Ei ehkä se, mitä pitkän päivän päätteeksi halusimme, mutta saimmepa ainakin istua lähekkäin (tosin ehkä likemmin kuin ideaalitilanteessa). Minulla oli hiukset täynnä hiekkaa, iho tahmeana kaikesta aurinkorasvasta ja olkapäät edelleen huutavan punaisina edellispäivän jäljiltä. Silti olin todella tyytyväinen, että olin päättänyt lähteä meren rannalle kesken luku-urakan. Tulen varmemmin muistamaan päivän, jolloin menin kavereiden kanssa rannalle kuin kaikki nämä päivät, jotka kulutan sisätiloissa lukemalla Saksan lapsilisistä ja Luxemburgin opintotuesta.

Leuven 23. The one where I love Antwerp (and hate trains)

Antwerpen, tuo Belgian todellinen helmi. Kuten kaikki Antwerpenissa tietävät, on Antwerpen Belgian todellinen kaupunki kaiken muun ollessa vain sen pysäköintialuetta. Minun oli jo pidemmän aikaa tarkoitus mennä käymään suosikkikaupungissani, mutta vihdoin helatorstain jälkeisenä perjantaina sain aikaiseksi toteuttaa suunnitelmani.

Olin aamulla herännyt ennen kuutta ja mennyt viereiseen puistoon tekemään treenin, jota vuosi sitten olin kokeillut Essin kanssa kotoisessa Töölön UniSportissa. Olin päättänyt syödä aamupalan vasta Antwerpenissa, koska tarkoituksenani oli samalla saada luettua Labour Lawn tulevaan tenttiin. Ehdin mainiosti 8.25 junaan ja varttia yli yhdeksän löysin itseni jälleen kerran Antwerpenin rautatieasemalta. Minua ikuisesti hämmentää se, miten lähellä kaikki kaupungit tuntuvat olevan.

Lähdin ensitöikseni etsimään aamupalapaikkaa. Tarkoituksenani oli mennä melko lähelle kanaalia, mutta matkalla sinne kohtasin sympaattiselta vaikuttavan Cafématicin. Päätin poiketa sisälle, koska jos totta puhutaan, olin jo hyvin nälkäinen eikä minun tehnyt mieli enempää harhailla pitkin kauniita Antwerpenin katuja. Ilokseni kahvilassa tarjoiltiin soijamaitoon tehtyjä kahveja, joten päätin ottaa jäälaten ja croissantin. Koska sää Belgiassa on ollut lievästi sanoen lämmin, olen nauttinut runsaammanpuoleisesti jäälatteja. Suosikkini on edelleen Mont Cafén versio, mutta täällä nauttimani ei jäänyt kauas kakkoseksi. Ja totta kai minun oli otettava croissant vähän herkuttelun tuntua tuomaan.

Lueskelin melko pitkää Labour Lawn muistiinpanoja, minkä jälkeen minun oli aika jatkaa matkaani eteenpäin. Suuntasin ensin NYXin liikkeeseen minkä jälkeen poikkesin Kiehl’sin putiikkiin. Periaatteessa löysin kaiken, mitä olin tullut etsimäänkin, joten saatoin jatkaa nopeasti matkaani. Ensin, totta kai, minun oli poikettava Albert Heijnissa (RIP never forget), sillä kyseinen kauppa sattui olemaan matkani varrella. Kun mantelivoivarastoni oli jälleen kuosissa, sain viestin alankomaalaiselta ystävältäni, joka pyysi minua hakemaan hänelle AH:sta hollantilaisia vohveleita. Katsokaas, rakkauteni tätä hurmaavaa hollantilaista ruokakauppaketjua kohtaan ei ole ainoaa laatuaan. Joten ei kun takaisin vain, kyllä ystävä hädässä tunnetaan!

Jatkoin kulkemista kohti suuntaa, jossa oletin kanaalin olevan. En ollut tullut shoppailemaan, mutta hetkeä myöhemmin löysin itseni suloisesta ja erittäin hipster-tyylisestä kirjakaupasta. Koska ihmisillä on juhlapäiviä tulossa, ostin muutaman kortin. Melkein ostin kaikkea muutakin turhaa, kuten ”Kirjoita lause päivässä” –päiväkirjan sekä hollanninkielisen vegaanisen reseptikirjan, mutta sentään jokin pieni järjen hippunen sai minut vastustamaan kiusausta.

Kun vihdoin pääsin kanaalin rannalle, aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Onnekseni sää oli sen verran tuulinen, että en aivan sulanut kuumuudesta. Jatkoin siis tyytyväisenä opiskelujani. Kun olin saanut kaiken luettuani, lähdin kierrellen kohti rautatieasemaa, tahdoinhan nähdä vielä joitakin nähtävyyksiä. Ehdin juuri ja juuri junaan, ja kellon ollessa jo puoli kaksi minulla alkoi olla todella kova nälkä. Maltoin tuskin odottaa Leuveniin pääsyä, sillä kotona minua odotti kvinoasalaatti. Mutta hei, onko yksikään matka Belgian sisällä täydellinen ilman junaongelmia? Keskellä ei mitään meille yhtäkkiä ilmoitettiin, että Leuvenissa oli ollut junaonnettomuus (kolme tuntia aiemmin), eikä kenelläkään ollut tietoa, milloin junat kulkisivat jälleen.

Kellon tikittäessä eteenpäin aloin jo epätoivoisena suunnitella uutta elämääni Aarschotissa vuohifarmerin vaimona. Informaatio ei luonnollisestikaan kulkenut muilla kielillä kuin hollanniksi, mutta onnekseni vanhempi pariskunta selitti minulle ystävällisesti henkilökunnan antamat päivitykset. Vihdoin tunnin odottelun jälkeen pääsimme lähtemään liikkeelle. Olin aivan nääntynyt nälästä ja kuumuudesta, kun saavuimme helteiseen Leuveniin. Pääsin siis syömään lounasta mukavasti kello puoli viisi. Tein välittömästi päätöksen, etten vähään aikaan astuisi jalallani belgialaiseen junaan. Vaan kuinkas sitten kävikään…

Leuven 20. The one where I learn 20 things

Ypres

Vietin viimeisen ESN-viikonlopun Belgian länsiosissa, ensin Oudenaardessa ja sitten Ypresissä. Opin matkan aikana paljon, ja päätin listata joitakin tekemiäni huomioita.

1.     Sadetakki on aina parasta olla mukana. Ai, aurinko paistaa ja on 22 astetta lämmintä? Ei pilviä taivaalla? Think again! Vartin kuluttua rankkasade voi hyvinkin yllättää takavasemmalta ja silloin ei sateenvarjokaan aina auta.

2.     Belgialaisissa junissa voi kuin voikin juoda alkoholia.

3.     Se ei tarkoita, että kanssamatkustajat pitäisivät siitä.

4.     Skinny Bitches maistuu paremmalta tehtynä puolalaiseen vodkaan kuin Smirnoffiin. Kuulemma.

5.     Ei kannata antaa kenenkään nostaa itseään tanssilattialla ilmaan. Vaikka edelliset kymmenen kertaa olisivat onnistuneet ongelmitta, yhdennellätoista saattaa löytää itsensä lattialta. 

Oudenaarde

6.     Kookosvesi maistuu pahalta mutta on jumalten lahja maailmalle.

7.     Vaalea leipä marmeladilla ei voi mitenkään olla aamupala, jota ihmiset mielellään nauttivat.

8.     Toisaalta joillekin olut käy aamupalasta, kuka minä olen tuomitsemaan.

9.     Suomalaiset löytävät tavan katsoa jääkiekkoa keskellä Belgiaakin, ilman televisiota ja ilman kunnollista nettiä.

10. Mainitsinko jo, että SADETAKKI?

Toinen kohtaamani järvi Belgiassa

11. Oudenaardessa ei ole totuttu ihmisiin.

12. En ole vieläkään hyvä beer pongissa.

13. Osaan kuulemma edelleen puhua espanjaa. Vielä jos muistaisin, että mitä olen oikein sanonut ja kenelle.

14. Nukun todella, todella sikeästi jos minulla on korvatulpat korvissa.

15. Aikataulussa pysyminen ei ole vain belgialaisten junien ongelma. Myös Erasmus-opiskelijat ovat erittäin huonoja tässä.

16. Belgian maaseutu on täynnä eläimiä. Miten niille edes riittää ruokaa? Belgia on niin pieni maa!

Outfit of the day

17. Vierailu sotamuseossa ei piristä päivää

18. Ypres on todella ylpeä historiastaan – Belgialaiset muutenkin tuntuvat olevan todella innokkaita kertomaan, miten maailmansodissa heidän maansa pommitettiin maan tasalle.

19. Always blame the Germans

20. Cantus ESN-viikonlopun päätteeksi liian vähäisen ruokailun jälkeen ei ole hauskaa. Tai ainakin se on huomattavasti vähemmän hauskaa kuin yleensä.

Nyt kun luentoja on jäljellä enää viikko, alan todella tajuta, että vaihtoni lähenee vaarallisesti loppuaan. Koska seuraavat viikot kuluvat luultavimmin pänttäämisen ja tenttien tekemisen parissa, lienee sanomattakin selvää, että kirjoitusten määrä tipahtanee huomattavasti. Tai vaihtoehtoisesti kasvaa uusiin ennätyksiin, kun välttelen labour law –muistiinpanojani kuin ruttoa.

Leuven 19. The one where there are giraffes

Viikko takaperin lauantaina korkeammat voimat siunasivat Belgiaa sateettomalla säällä. Alkuperäinen idea lähteä Luxembourgiin muuttuikin matkaksi Antwerpeniin. Lähdin katsomaan suosikkikaupunkini eläintarhaa. Sivuhuomautuksena, minkä takia Belgiassa on niin monta eläintarhaa? Mechelenissä on yksi, Brysselissä on yksi, Brugelettessa on yksi jne.!

Antwerpenin eläintarha on Belgian vanhin ja yksi maailman vanhimmista eläintarhoista. Se perustettiin jo 1843 ja sijaitsee kätevästi aivan rautatieaseman vieressä. Pinta-alaltaan eläintarha ei ole turhan iso, ja sen läpikäymiseen riittää helposti yksi päivä. Minä taisin viettää siellä ehkä nelisen tuntia, mutta toisaalta minä en myöskään ole prime audiencea. Paikalla oli nimittäin paljon lapsiperheitä, mikä ei ollut yllätys sinänsä. Kauniista säästä huolimatta mitään yletöntä tungosta emme joutuneet kokemaan ja kaikki lapset käyttäytyivät todella siivosti. Eikä kertaakaan vanhemmiltaan karanneista kakaroista, tosin voihan olla, että Belgiassa tällaisia kuulutuksia ei muutenkaan harrasteta.

Olin yllättynyt siitä, miten paljon erilaisia eläimiä eläintarhassa oli. Eri apinalajeja oli enemmän kuin osaisin ikinä nimetä. Näimme myös kirahveja, virtahepoja, koalan, surullisen elefantin, kultapandan sekä todella paljon lintuja. Kaiken kaikkiaan verrattuna muistoihini Korkeasaaresta olin positiivisesti yllättynyt. Toisaalta monet eläimistä näyttivät surullisilta, ja vähemmästäkin alkoi miettiä, ovatko pienet tarhatut alueet paras paikka elää. En taida kuitenkaan lähteä mukaan keskusteluihin eläintarhojen eettisyydestä. 

Yksi kauneimmista rautatieasemista, jonka olen nähnyt

Leuven 17. The one where there is King’s Day

Kaikki hyvä Belgiassa tulee tunnetusti Alankomaista: Albert Heijn (RIP never forget), Alpron tuotteet, Tony’s chocolate, puhumattakaan ihanista ja (ärsyttävän) pitkistä ihmisistä. Kun meille yli kuukausi sitten selvisi, että King’s Day on kuin valtava kollektiivinen juhla, jota juhlitaan oranssiin pukeutuneena ympäri maata, me vaihto-opiskelijat tietysti halusimme osallistua. Ensin ajattelimme menevämme Amsterdamiin, olimmehan nähneet kuvia valtavista juhlista. Alankomaista kotoisin olevat ystävämme kuitenkin vakuuttivat, että Amsterdam on aivan kaaos Koningsdagin aikaan. Kaikkialla olisi liikaa tungosta, mitään ei ehtisi nähdä eikä mistään näin ollen voisi nauttia. Maastricht, se on se paikka, jonne meidän kannattaisi lähteä. No, mikäpä siinä. Jos Koningsdag olisi edes puolet yhtä mahtava kokemus kuin Maastrichtissa koettu karnevaali, meillä olisi varmasti hauskaa.

Torstaina juna-asemalle suunnisti neljä suomalaista, yksi hollantilainen ja yksi turkkilainen.  Meidän porukassamme oli tarkoitus olla myös toisen hollantilaisen ja Maastrichtissa asuneen saksalaisen, mutta molemmilla oli muita velvollisuuksia, joten he ilmoittivat liittyvänsä seuraamme myöhemmin. Tämä oli lievästi ongelmallista, sillä poisjääneiden ystäviemme oli tarkoitus esitellä meille Maastrichtia. Nyt ainoat Maastrichtissa aiemmin käyneet olivat kaksi suomalaista tyttöä, jotka olivat nähneet kaupungin vain karnevaalien aikaan.

Vau mitkä juhlat

Liegen kautta pääsimme ongelmitta junalla Maastrichtiin (legendaarista!). Minun oranssi panostukseni rajoittui oranssiin kynsilakkaan, mutta sekin tuntui runsaalta verrattuna siihen harmauteen, joka meidät kohtasi. Sää oli melko huono, tuulinen ja sateinen. Mistään ei olisi edes arvannut, että kyseessä oli jotenkin erityinen päivä. Me yritimme olla vielä toiveikkaita. Kolme meistä osti oranssit leit turistikaupasta, sillä kyllähän tämä tästä. Meidän piti vain päästä sinne, missä kaikki juhlinta olisi. Meille oli luvattu, että jossain Maastrichtissa olisi joukkohallusinaatiota muistuttava oranssi meri. Me kävelimme keskustaan, ihmettelimme avoinna olevia kauppoja ja yritimme löytää kirpputoria, joka kuuluu Koningsdag-juhlintaan. Löysimme tyhjyyttä ammottavan aukion, jonka ympärillä vain muutama kuukausi aikaisemmin olimme viettäneet karnevaaleja. Sitten alkoi sataa.

Lähdimme kohti puistoa, josta vihdoin löysimme hiljalleen hiipuvan kirpputorin. Aurinkokin ilmestyi hetkeksi pilvien takaa. Leuveniin jääneet ystävämme ilmoittivat yrittävänsä päästä pian Maastrichtiin. Meillä alkoi olla kylmä, joten asetuimme terassille lämpölamppujen alle nauttimaan kaakaoista ja kahveista ja glögistä. Siinä istuessamme koimme vielä useita vesikuuroja. Sateisuus ei siis selkeästi ole vain ongelma Belgiassa. Saksalainen kaverimme sanoi, että meidän pitäisi mennä hänen kaverinsa kotibileisiin, sillä tämä kaveri todellakin haluaisi tavata meidät. Me olimme epäileväisiä, mutta muun suunnitelman puutteessa päätimme mennä edes katsomaan paikan. Kaverimme olisivat muutenkin jo paikalla meidän päästessämme tämän kaverin asunnolle.

Lyhyen Albert Heijn (RIP never forget) pysähdyksen jälkeen saavuimme tämän kaverin luo. Emme olleet varsinaisesti ihmeissämme, kun kaveri oli hyvin yllättynyt meidän saapumisestamme (”teitä piti olla vain kaksi”), mutta hän päästi meidät sisälle. Tarpeetonta varmaan sanoa, että meidän teki mieli lähteä pois välittömästi. En ole varmaan ikinä ollut niin opiskelija-asunnon näköisessä asunnossa. Seinillä oli ”lainattuja” mainoskylttejä, kaappien päällä oli suuri kokoelma tyhjiä alkoholipulloja, nurkassa oli pieni luuranko, jonka käsi oli nostettu tervehdykseen, jota Saksan puolella ei olisi sopivaa tehdä. En tuntenut olevani aivan kuin kala vedessä, mutta tilanne oli mahdollista korjata.

Suomalaisten bongaaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa!

Kaksi tuntia myöhemmin olin enemmän tai vähemmän onnistuneesti osallistunut Cageen (damn you Jenni! :D), tanssinut taas vaihteeksi Antti Tuiskun tahtiin ja kadottanut ainakin yhden pingispallon. Meidän junamme lähti kymmentä vaille  kymmenen, joten huomattavasti paremmalla tuulella oleva porukkamme joutui lähtemään kohti Belgiaa ennen juhlien siirtymistä Maastrichtin yöhön. Saksalainen kaverimme yritti suostutella meitä jäämään ja odottamaan aamukuuden junaa, mutta argumentit eivät olleet riittävän vakuuttavia. Ei sillä, että meillä oli tarkoitus mennä suoraa nukkumaan kunhan pääsisimme Leuveniin.

Liegessä vaihtoaikamme oli 40 minuuttia. Siinä ajassa ehtii käydä Bingo-paikassa puhumassa ranskaa, juoksennella vähän ympäri juna-asemaa sekä tekemään reisitreenin laiturilla. Junassa opimme paljon uusia asioita, muun muassa sen että junassa ei saa syödä mutta alkoholia saa juoda (?!).  Ehkä meiltä jäi jotakin ymmärtämättä.

Kaiken kaikkiaan meillä oli nousujohteinen päivä. Alun surkeus peittyi kaiken illalla tapahtuneen hauskanpidon alle. Tahdon tulevaisuudessakin päästä juhlimaan Koningsdagia, mutta kohteeksi valitsisin mieluummin Amsterdamin – vaikka siellä olisikin liikaa ihmisiä. Eli ensi vuonna siis karnevaaleille, Koningsdag-hulinoihin sekä tulppaaniloistoa katsomaan?