Leuven 33. The one where I write to my Erasmus-friends

Yeah so all the pictures are very random, not in any order whatsoever or even connected to each other (apart from a few exceptions). Sorry not sorry!

Taking a bit of a break from all the boring Finnish-written stuff and switching it up with a lil bit of English (sorry Dad). As everybody knows, my capabilities of expressing myself in English is, well, limited even in the best case scenario. When I have to write instead of talking I make less sense than an Erasmus student at Oude Markt around 5am. Anyway, the point of this post isn’t to complain how I still don’t know how to do this English-thing. No, I am addressing this to my dear international-friends.

When I decided to leave the security of cold and windy Finland my main goals were to jump out of my comfort zone, learn to live in a new country and hopefully travel a bit while doing so. I was also excited to study in a whole new environment with different teaching methods (seriously, I sound so cool, I know). What I didn’t really think about when leaving was that I could be able to make so many amazing friends in such a short period of time. It hasn’t been all the travelling and studying that has made my Erasmus-months so unbelievably remarkable, it has been the people. I have really enjoyed the fact that I have had friends from law school in Leuven with whom I could complain about the enormous amounts of readings we had to do. At the same time I am thrilled to have wonderful friends from other faculties who don’t care at all how many pages I have had to read about common goods or European Works Councils. It has truly reminded me that there is life outside law school and that I exist in that world. I have to sometimes put my books down and see what’s the weather like outside. This is something I hope to take away from these 5 months and remember still after many years.

All the people I have met here have been great and incredible. It is hard for me to grasp how all of these amazing students happened to end up in the same small town as I did. There are still some people to whom I would like to give special thanks for making my short stay in Leuven so much better than I expected.

First and foremost I would like to thank Simone, who originally brought us all together. Without her asking us to come for dinner at her place on the first week of Leuven-life who knows what kind of weirdos I would have ended up with (I prefer the weirdos I got)! Also Simone has always been there to listen and to have all the much-needed girly chats. I envy her capability to organize things efficiently and I can’t wait to go and visit her next year.

Next I would like to thank my other Dutch friend, Joost, who has helped me to find great sushi places and whose doors seem always to be open for friends who would like to enjoy a chill evening. He also has pushed us all to study more, which is definitely something I have needed. And of course I am thankful for showing us that amazing dance which is at least as great Keinutaan.  

And talking about the Dutch and Keinutaan, I would like to also thank Coen who always seems to know how to cheer up his friends. I think from now on to the foreseeable future every time I hear Keinutaan it will remind me of Coen (in Paris, at a metro station to be exact) – and I don’t think I am the only one. I don’t understand how anyone can seem to be on such a good mood all the time. For a naturally sulky Finn like me it has been great to learn to look at the bright side of things more often.

Then I’d like to give thanks to the mandatory German addition of the friend group, Johannes. I would like to thank him for dragging me out for just one drink even when I originally didn’t feel like it. I would have made far fewer great memories had that not have happened! In addition I would also like to thank Johannes for always providing the worst jokes that definitely don’t work translated into English and, according to some, not even in their original language. And that kind of jokes are, of course, the best ones there are.

And while we are on the topic of drinking, I want to thank Alex for introducing me one of the greatest drinks there is – Skinny Bitches – which was luckily brought to my attention when all the partying was slowly but surely ending. I would also like to thank Alex for all the terrible inside jokes we’ve had together, from succubus (which I still detest) to the philosophical pondering of woods and forests. And also I am thankful that he has only once dropped me on the dance floor. Statistically speaking that is not too bad.

Strangely enough few of the first people I met in Leuven were Finns. I am happy to say that I have had the chance to hang out with them from the first day onwards. I would like to thank Leevi for sticking with us to all the parties even if the dancing-scheme wasn’t quite up his stream. I don’t think we would have had even half the fun without him. Also Leevi’s determination and ability to keep a good balance between sports and, lets say, more typical Leuven-hobbies of Oude Markt are rather admirable.

I would of course like to thank Jenni as well. I don’t think anybody’s enthusiasm is as contagious as hers. Thanks to her I got into zumba, I have danced all night until my feet hurt and together we’ve got to explain some of the peculiarities Finland has to offer. Of course both Leevi and Jenni have helped me with the little homesickness that sometimes creeps up even on the best of us. Also thanks to them I have learned so much about things not related to my field of studies which as been really interesting. 

These are just the people I wanted to mention by name. Naturally I still have to give a shout out to my buddy who in the beginning helped me so much and who I owe my thanks for meeting Jenni and Leevi in the first place. There are of course others, like the friend with whom I could easily communicate simply by using pictures of dogs, the friend who shares my love of books, the friend who introduced me to Le Pain Quotidien (although now I am way more broke than I would have otherwise been, so I guess you win some and you lose some), the friends whose company has helped me get through the most boring lectures, the friends who have accompanied me to aerobics and zumba, the friend without whom a brunch wouldn’t be perfect, the friend who let me know that there is still sports during exam period – so I had no excuses being so lazy all the time, the friends who were up for ice cream every time I asked, the friends with whom I have had the chance to travel around Belgium and even Europe. 

It is a sad thing to leave all that behind. But words cannot describe how happy I am to know so many interesting and amazing people all around Europe, even all around the world. So this is not a goodbye, it's a "see you soon!"

Leuven 32. The one where Leuven Leftovers take over Germany

Ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon

Perjantaina jouduin sanomaan hyvästit Waterviewn huoneelleni. Voisin kirjoittaa Leuvenista lähdöstä kokonaan oman postauksen, mutta tässä alkaa aika käydä vähiin. Muutin siis tavarani Leuvenista Antwerpeniin (kiitos äiti!) Maijun korvaamattomalla avustuksella. Hotellihuoneeni kanssa oli jotain sekaannusta, joten sain hienomman huoneen kuin mitä minulle olisi alun perin kuulunut. Ei sillä, että valittaisin. Ehdin lähinnä jättämään tavarani huoneen ovelle ja kääntymään ympäri, kun minun oli jo suunnattava takaisin Leuveniin. Olin kuullut huhua, että kolme reilillä olevaa suomalaista tyttöä olisi saapumassa yhteen Belgian parhaimmista kaupungeista ja totta kai minun oli nähtävä tämä omin silmin.

Maiju oli jälleen pelastavana enkelinä, ja tarjosi minulle yösijan. Viimeinen juna Antwerpeniin lähtee ennen puolta yötä, joten jos olisin palannut takaisin Belgian pohjoiseen helmeen olisin joutunut tekemään vastaavanlaisen käännöksen Leuvenissa kuin hetki aiemmin hotellilla. Sen sijaan saatoimme istua iltaa Oude Marktin festivaalialueella reippaasti jälkeen puolenyön. Aamulla heräsimme aikaisin, sillä meidän oli tarkoitus lähteä ajoissa Kölniin. En ollut ikinä käynyt Saksassa, joten olin innoissani, että ehdin käydä vielä viimeisessä Belgian naapurimaassa. Mukana Maijun lisäksi olivat Selen, Michiel sekä kuskin virkaa toimittanut Coen. Kaikkiin muihin maihin olen kulkenut joko bussilla tai (pääasiassa) junalla, joten oli mukavaa vaihtelua astua henkilöauton kyytiin. Olen varmaan viimeksi ollut autossa maaliskuussa äidin tultua vierailulle, joten olin tästäkin innoissani.

Matka sujui hyvin tunnin rajalla odottelua lukuun ottamatta. Saavuimme Kölniin yhden jälkeen. Olimme nälissämme ja janoisia, joten luonnollisesti suuntasimme katsomaan Saksan ruokakauppavalikoimaa. Emme menneet Lidliin (nyyh), mutta hinnat olivat Lidlin puutteesta huolimatta suomalaisen silmään todella huokeita (Artturi voitko lähteä Saksaan vaihtoon, jotta voin tulla käymään ja ostamaan vegaanisia proteiinipalloja eurolla parilla?). Ostimme piknik-tarpeita, koska Michiel oli ottanut mukaan piknik-viltin ja sään ollessa aivan upea olisi ollut sääli mennä johonkin sisälle istumaan. Me ehkä innostuimme vähän liikaa ja ostimme melko paljon ruokaa, mutta mieluummin niin päin kuin että olisimme olleet pian uudelleen nälissämme. Kuljimme läpi keskustan, joka oli tupaten täynnä porukkaa. Lämpötila huiteli jossain 30 asteen molemmin puolin. Olimme innoissamme, kun löysimme piknik-paikan aivan joen vierestä ja mikä parasta – varjosta!

<3

Nautimme eväitämme rauhassa ja lepäilimme tyytyväisinä jonkun aikaa. Minä ja Maiju lauleskelimme Ultra Bran tahtiin ja vihdoin me lähdimme katsomaan sitä kuuluisaa Kölnin tuomiokirkkoa. Edellisenä iltana olin ollut tyytyväinen asuvalintaani hameeni kanssa, koska ulkona oli niin lämmin. Edelleen Kölnissäkin oli todella kuuma, mutta jostain syystä saksalainen tuuli toimii eri tavalla kuin Belgiassa, ja sain olla jatkuvasti pitelemässä helmoista kiinni (tosin minun olisi pitänyt muistaa, että näinhän se aina toimii saksalaisten kanssa 😄). Pian sain kuitenkin toivoa edes pientä tuulenvirettä, kun kipusimme ylös Kölnin tuomiokirkon torniin lähes sataan metriin. Me olimme jo valmiiksi hikisiä, eikä tämä liikuntapläjäys auttanut lainkaan tilannettamme. Toisaalta minä aina pidän näköalapaikoille kiipeämisestä ja olisi ollut sääli jättää tämä kokematta. Kaikille opiskelijoille tiedoksi, että hinta on vain 2 euroa (saattaa toimia myös, jos vain vaikuttaa opiskelijalta)! Näkymä oli ehdottomasti vaivan arvoinen. Tosin täytyy kyllä sanoa Coenia kompaten, että tavallaan Kölnin siluetti kaipaa tuomiokirkkoaan.

Kävimme myös sisällä kirkossa, ja valitettavasti sen takia emme ehtineet Lindtin suklaamuseoon, joka kuulemma on kokemisen arvoinen paikka. Turisti-infon tyyppi sanoi, että museo oli kyllä sulkeutumassa tunnin kuluttua, mutta sisään pääsi viimeisen kerran ”viiden minuutin kuluttua” ja me olimme lähes kilometrin päässä. Päätimme sen sijaan lähteä etsimään terassia, jotta saisimme juotua jotakin kylmää. Ja sitten älysin sen. Olin huomannut here and there muutamia sateenkaarilippuja. Kun astelimme sisemmälle kaupunkiin, päädyimme keskelle sateenkaarilippujen, nahkavaatteiden ja cocktail-kojujen merta. Osa meistä koki tilanteen epämukavammaksi kuin toiset, mutta minusta oli hauskaa, että päädyimme Kölniin juuri Pride-viikonloppuna. Ihmismassan takia en valitettavasti ottanut kuvan kuvaa.

Taivalsimme ja vihdoin löysimme paikan, jossa nauttia jotain kylmää juotavaa. Kuplivan omenamehun jälkeen suuntasimme takaisin ruokakauppaan. Ei sillä, että kellään meistä oli hirveän kova nälkä. Meiltä oli vain jäänyt konvehdit kokematta, joten otimme ilon irti edullisista suklaapatukoista. Matka kohti Belgiaa sujui yllättävän nopeasti. Saksalaisten moottoriteiden nopeusrajoituksettomuus on nyt virallisesti koettu.

En usko, että olisin voinut kokea täydellisempää päivää Saksassa (okei suklaamuseo jäi kokematta, mutta kuka tietää, se olisi voinut olla pettymys). Oli ihanaa viettää viimeistä viikonloppua mahtavien ihmisten seurassa. Michielille jouduin sanomaan jo hyvästit, mikä tuntui uskomattomalta ja haikealta. Minulla on enää 36 tuntia belgialaista elämää jäljellä!

Leuven 31. The one where I have Belgian fries, finally

Aika Leuvenissa alkaa käydä pahasti vähiin. On siis pakko käydä joka paikassa ja nauttia kaikesta, sillä kuka tietää, milloin seuraavan kerran Belgia kutsuu. Tämä ajatus kuumottelemassa mielessäni lähdin alankomaalaisen ystäväni ja hänen poikaystävänsä kanssa matkalle Bruggen kautta Oostendeen (tällä kertaa suunnitellusti). Rakas lukija saattaa miettiä, miksi ihmeessä kukaan lähtisi pariskunnan kanssa Belgian romanttisimpaan kaupunkiin kolmanneksi pyöräksi. Sitä samaa mietin minäkin. Alun perin mukanamme piti tulla yhden toisenkin tytön, mutta suunnitelmat muuttuvat, valitettavasti. No sydänkäpyset olisivat voineet olla paljon pahempiakin, ja ainakin pääsin näkemään vähän enemmän Bruggea.

Bruggessa sää oli melko huono. Ilmassa oli hienoisesti sadetta ja aurinko oli tyypilliseen tapaan pilvessä. Kohtasimme Bruggessa heti rautatieaseman vieressä kirpputorintapaisen tapahtuman, joka oli täynnä mitä mielenkiintoisempia esineitä. Muun muassa kauriin jaloista tehty naulakko, 35 euroa maksava vanha törmäilyauto sekä valtava Justin Bieber –vinyylilevy herättivät meissä… mielenkiintoa. Toivottavasti nämä esineet löysivät arvoisensa kodin.

Kiertelimme ympäriinsä ja yksinkertaisesti ihastelimme kaupunkia. Bruggessa minua todella ihmetyttää se suunnaton määrä suklaapuoteja, joka on saatu ahdettua niin pieneen tilaan. Lisäksi minun on hyvin vaikea ymmärtää, miten tarjonnasta päätellen Bruggessa on todella suuret markkinat sukuelimiä esittäville suklaille. Ehkä polttariporukasta ne voisivat olla hauskoja, mutta en usko Bruggen olevan mikään paras paikka polttareiden viettoon. Eli jos jollakulla on lyödä valaisevia faktoja pöytään – eli kuka näitä oikeasti ostaa - niin by all means, olen kuulolla.

Healthy and balanced lunch

Meillä alkoi pian olla nälkä Terveysruoka ei ollut meitä varten, joten suuntasimme syömään suklaan, oluen ja vohveleiden jälkeen tunnetuinta belgialaista klassikkoa, eli belgialaisia perunoita (eli ranskalaisia. Mutta ne ovat eri asia kuin ranskalaiset. Jos väittäisin muuta, belgialaiset tulisivat yhdessä lynkkaamaan minut. Lisäksi belgialaiset ranskalaiset kuulostavat kansalta vailla identiteettiä, ei epäterveelliseltä ja joka paikassa tarjotulta kulinaristiselta huipentumalta). En jaksanut syödä annostani loppuun ja hullua kyllä, mutta tämä hurmaava annos rasvaa ja hiilareita piti minut tyytyväisenä ja täynnä iltaan asti.

Ovatko kaikki rautatieasemat Belgiassa kauniita?

Brugge oli kierretty melko nopeasti. Lähdimme siis Oostendeen kolmen-neljän aikoihin. Oostendessa sää tuntui muuttuvan täysin. Kaukana olivat pilvet ja sade ja tilalle saimme upean auringonpaisteen. Lämpötila ei noussut todella ylös, mutta minulle tuli lämmin pitkähihaisessa paidassani. En ollut ottanut mukaan aurinkolaseja, sillä sään piti olla huono. Enkä ollut valmistautunut istumaan rannalla, joten mustat farkut olivat ehkä mainio vaihtoehto sateiseen Bruggeen, mutta huono idea aurinkoisella rannalla.

Oostendessä oli sunnuntaina color run, josta olin kuullut yhdeltä samassa kerroksessa asuvalta sportti-tytöltä, mutta olin kokonaan unohtanut sen olevan nyt viikonloppuna. Istuimme siis rannalla laiskoina pyyhkeen päällä ja katselimme ohikiitäviä urheilijoita. Joukossa oli mukana paitsi aikuisia ja teinejä niin myös alle kouluikäisiä – ja jopa yksi vauva äitinsä kassa. Vaikka minua on kielletty juoksemasta ja lenkkeilemästä, ihan vähän heräsi into mennä kokeilemaan tätä tapahtumaa Suomessa.

Olimme takaisin Leuvenissa puoli yhdeksän pintaan. Minun suureksi shokikseni junamme oli aivan ajallaan. Mitä tämä on Belgia?! Piipahdin nopeasti syömässä illallista kotona ja suuntasin sen jälkeen keskustaan sanomaan hyvästejä jälleen yhdelle porukalle, joiden Leuven-aika oli tullut päätökseen.

Leuven 30. The one where there is the last Cantus

Sain tenttiurakkani viimein valmiiksi, kun tiistaina kävin tekemässä Public International Lawn lähes neljä tuntia kestäneen monsteritentin. Kun kokeet olivat vihdoin pulkassa, Belgia päätti näyttää jälleen todelliset kasvonsa ja lämpöaalto väistyi Leuvenin yltä. Tuttuakin tutumpi sade on siis ollut päivittäinen vieras.

Ihania ihmisiä

Kun viimeinen tentti on hoidettu pois alta, paljon muitakin viimeisiä asioita on tullut eteen. Tiistaina illalla jouduimme hyvästelemään yhden alankomaalaisen ystävämme, joka suuntasi aikaisin keskiviikkoaamuna kohti kotia. Torstaina puolestaan oli meidän viimeisen Cantuksen vuoro, jonne kaveripiiristäni kaikki muut paitsi jo lähtenyt ystävämme pääsi paikalle. Olin onnessani, että minun alankomaalainen ystäväni ehti mukaan, sillä hän ei ollut ikinä aikaisemmin ollut belgialaisella Cantuksella. Myös turkkilaiselle ystävälleni tämä oli ensimmäinen belgialainen pöytäjuhlakokemus.

Kuvassa olen selkeästi erittäin ylpeä itsestäni, koska käytin asusteita #malli

Teemana oli tällä kertaa Latina. Luonnollisesti Cantusta varten täytyi pukeutua teeman mukaisesti. Minä olisin halunnut alun perin ostaa ylisuuren jalkapallopaidan, mutta etsinnöistäni huolimatta en löytänyt sopivaa. En halunnut hankkia mitään sellaista, mikä on kallista ja mitä en käyttäisi ikinä muuten, joten off-shoulder-röyhelöt ja punaiset kukkakoristeet saivat jäädä kauppaan. Pukeuduin siis… tropiikiksi? Leikitään, että asuni on Amazonin sademetsä.

Cantus itsessään sujui erittäin tyypilliseen tapaan. Oli laulua, oli juomia ja oli rangaistuksia. Poikkeuksellista oli se, että espanjankielisiä lauluja oli huomattavasti enemmän kuin tavallisella Cantuksella. Ja totta kai me ”lauloimme” Despaciton, joka on toinen biisi, jonka tulen ikuisesti yhdistämään Erasmus-kokemukseeni (toinen on totta kai Ed Sheeranin Shape of You). Minä pidin siitä, että vaikka olin oman porukkani kanssa, pääsin vielä tässä vaiheessa vaihtoani tutustumaan uusiin ihmisiin. Yleensä ESN-cantuksella pyörii aina samat ihmiset ja minusta on totta kai aina kivaa viettää heidän kanssaan aikaa. Kuitenkin on hauska tavata muitakin kuin vain niitä omia bestiksiä. Nyt esimerkiksi tutustuin kahteen chileläiseen jätkään, joita en ollut ikinä aiemmin tavannut. Kaiken lisäksi yksi chileläinen kaverini, jonka kanssa ystävystyin heti vaihdon alussa, on samasta yliopistosta kuin kohtaamani kaksikko. Pääsin siis harjoittamaan espanjantaitojani uusien ihmisten kanssa hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Spanglish sopii aika hyvin latina-teemaan, eikö?

Iltaa varjosti ihan pienesti se, että suomalaiset kaverini olivat vihoviimeistä iltaa Belgiassa. He olivat ensimmäiset kaverit, jotka täällä Belgiassa tapasin, joten minulla oli vähän tunteellinen olo. Minä onneksi selvisin melkein Cantuksen loppuun asti kuivin silmin. Olin iloinen, että he jaksoivat juhlia ja olla todella messissä siitä huolimatta, että heillä oli aamulla aikainen lähtö kohti Lontoota. Leevin Cantuksella johtama ”500 Miles” todella kruunasi illan.   

Kolme Ässää

Onneksi paikalla oli paljon hilpeällä tuulella olevia ihmisiä. Muuten olisin ehkä vellonut pidemmän aikaa ”kaikki hyvä päättyy nyyh” –tunteessa. Sen sijaan juttelin ihanille ihmisille, tein huonoja päätöksiä ja tanssin sydämeni kyllyydestä. Olin kotona aikaisemmin kuin tiistai-illan juhlintojen jälkeen (miten Suomessa en jaksa olla ulkona jälkeen puolenyön mutta täällä ihan huomaamattanikin päädyn kotiin vasta aamuseitsemältä?!), mutta olin silti ollut hereillä jo 24 tuntia, kun vihdoin saatoin painaa pään tyynyyn.

Olin aika yllättynyt, miten kiva ilta minulla loppujen lopuksi oli. Olin valmistautunut tuntemaan oloni melko kurjaksi, koska tämä oli viimeinen Cantukseni, viimeiset isommat yhteiset juhlat ja lisäksi osaa ihmisistä en välttämättä tule näkemään pitkään aikaan jos ikinä (ellemme sitten kaikki palaa elokuun lopulla uusintatenttejä tekemään…). Hiljalleen kuitenkin oman vaihtoni loppu alkaa hiipiä nurkan takaa, ja seuraava viikko taitaa kulua kokonaisuudessaan hyvästejä jättäessä.

Leuven 29. The one where there are exams

Noordoever, paikka jossa kahvi on kallista, palvelu huonoa ja missä minä jatkuvasti istun

Totta se on. Erasmus ei olekaan pelkkää matkustelua ja hauskanpitoa. Noin puolessa välissä toukokuuta minulle selvisi, että Leuven-elämän päätteeksi minun täytyisi mennä istumaan kuumaan luokkahuoneeseen ja kaataa ulos kaikki se vähä tieto, jonka olen jotenkuten onnistunut haalimaan neljän kuukauden aikana. Mikä järkytys!

Leuvenissa tenttipäivät valitaan kutakuinkin itse. Helmikuun loppuun mennessä minun oli valittava KuLoketin kautta, milloin haluan ottaa minkäkin tentin. Oikiksessa Helsingissä ei ole varsinaisia tenttiviikkoja, joten minulla ei ollut mitään tietoa, miten minun kannattaisi hajauttaa tenttini. Päätin sitten laittaa kaikki viisi tenttiäni kymmenen päivän sisälle, ja vieläpä mahdollisimman lähelle heinäkuun loppua. In hindsight olisin voinut tehdä parempia valintoja. Tenttien aikataulut ja tenttisalit tulivat tietooni joskus toukokuun lopulla. Vaikka siis päivä oli minulla tiedossa jo helmikuussa, tarkan kellonajan sain tietooni melko myöhään.

Olen ahkerasti opiskellut jo lukukauden aikana tenttejä varten (ihan oikeasti!), sillä Helsingissä olen tottunut siihen, että koko ajan jokin tentti lähestyy. Belgiassa tyyli on hieman toinen, ja monet aloittavat opiskelun vasta toukokuun alussa. Kun tentteihinlukuperiodi vihdoin todella käynnistyy toukokuun lopulla, Leuven hiljenee lähes täysin. Ihmiset jonottavat kirjastoihin aamulla ja istuvat koko päivän opiskelemassa – siis jos he ovat niin onnekkaita, että saavat paikan. Minä olen suosiolla jäänyt omaan huoneeseeni, sillä tykkään muutenkin aloittaa opiskelun kauan ennen kuin ensimmäinen kirjasto avaa ovensa. Olen välillä käynyt Noordoeverissa sekä Le Pain Quotidienissä kirjojeni kanssa, mutta yleensä olen ehtinyt jo jonkin aikaa päntätä ennen kumpaankaan menemistä.

Meitä varoiteltiin etukäteen koevilpistä. Meille annettiin tiukat ohjeet alleviivausten tekemisistä sekä dokumenttien käytöstä tentissä. Oikikselle tyypillisesti meille on useimmissa kokeissa luvallista tuoda lakeja, direktiivejä ja joskus myös muita dokumentteja. Samoin kuin Suomessa, lakeihin saa tehdä alleviivauksia. Jostain syystä meille on erityisesti korostettu, että on kiellettyä alleviivata yksittäisiä kirjaimia. Tästähän voisi syntyä lauseita tai jopa kokonainen tenttivastaus! Ihan totta, jos joku näkee sen vaivan että alleviivaa kirjain kirjaimelta esseevastauksen, minusta hän on 20 pistettään ansainnut.

Kaikki viisi tenttiäni ovat hieman eri tyylisiä. Olen nyt käynyt kokemassa kolme, eli tavallaan ollaan jo plussan puolella. Ensimmäinen tenttini oli Subtantial EU Lawsta. Osasin jo etukäteen sanoa, että tentti olisi kaikista valitsemistani vaikein. Mukaan sain ottaa kolme source bookkiani – ilman muita merkintöjä kuin alleviivaukset – sekä tiettyjä valikoituja EJC-tapauksia. Mikä eroaa Suomesta on se, että tentissä ei käytetä lyijykyniä vaan kuulakärkikyniä. Minunlaiselle suttuiselle kirjoittajalle tämä ei ole ideaalitilanne. Aikaa tentin tekemiseen oli kolme tuntia, mikä ei ollut lainkaan riittävästi. Menin pieneen paniikkiin tentin alussa nähtyäni kysymykset ja lopulta minulta jäi vastaamatta melkein puoleen kysymyksistä. Ei mitenkään loistelias alku tenttimiselle.

Seuraava tenttini seurasi muutama päivä myöhemmin. Olin yrittänyt vältellä suullisia tenttejä valitessani kursseja, mutta kaikkeen en minäkään pysty. Company Lawn suulliselle tentille oli varattu aikaa vartti ja lisäksi noin vartti kysymyksiin valmistautumiseen. Olin ajallaan paikalla, mutta minun edelläni luokkahuoneen ulkopuolella istui kaksi muuta vuoroaan odottavaa. Olin suunnitellut syöväni tentin jälkeen, joten olin aika pettynyt, etten ollutkaan pääsemässä ruokailemaan puolen tunnin kuluttua. Odotellessa aika tuntui pysähtyneen, eikä asiaa auttanut aivan hirveä kuumuus, joka on pitänyt Belgiaa vallassaan siitä asti, kun meidän on pitänyt keskittyä lukemiseen. Company Lawn tentti oli ainoa, johon sain ottaa mukaan ihan mitä vaan materiaaleja, jopa kannettavani. Aikaa valmistautua kysymyksiin on niin niukasti, ettei siitä ole hirveästi iloa. Minun varttini tuntui pitkällisen odottelun jälkeen katoavan kuin tuhka tuuleen.

Leuvenin suullisissa tenteissä on se outo puoli, että tenttiin valmistautuva istuu samassa huoneessa, jossa silloinen tentin tekijä esittää vastauksensa. Tenttijä siis joutuu kuiskailemaan vastauksensa, jotta takana istuva ei kuule vastausta. Company Lawn tentissä tosin kaikille annettiin eri kysymykset, joten kopioinnin vaaraa ei ollut.

Toista oli taas torstain Labour Lawn suullisessa tentissä, jossa suurehko joukko opiskelijoita istutettiin luokan perälle, annettiin papereita käteen ja jokainen saattoi sopivan hetken koittaessa mennä esittämään omat vastauksensa professoreille, ensin yhdelle ja sitten toiselle. Tässä tilanteessa tuli hyvin esille se, ketkä ovat tottuneempia suullisten tenttien tekijöitä. Italialainen ystäväni oli kertonut aiemmin, että hän ei ole tehnyt aikoihin kirjallisia tenttejä, pelkästään suullisia. Prahasta kotoisin oleva kaverini oli maininnut, että hänen tenteistään reilusti yli puolet on suullisia. Siinä missä heidän suulliset esityksensä olivat kaukaa katsottuna sujuvan oloisia ja luonnollisia, minä rämmin omissa esityksissäni ojasta allikkoon vailla minkäänlaista punaista lankaa. Asiaa ei auttanut se, että olin stressaantuneena onnistunut juomaan koko vesipulloni tyhjäksi jo ensimmäisen tunnin aikana, minulla oli edelleen jano 30 asteen kuumuuden takia ja halusin päästä vessaan.

En tahtonut jäädä viimeiseksi saliin, joten jossain vaiheessa rohkaistuin ja selitin ensin pelottavalle opettajalle kaiken, mitä ikinä keksin hyvin epäloogisessa järjestyksessä minkä jälkeen siirryin seuraavan professorin luo, jolle selitin asian vierestä vielä epäloogisempia ajatuksenjuoksujani. Mutta hei, ainakin sain asian hoidettua pois alta!

Seuraavana minulla on vuorossa kaksi isompaa tenttiä. Juhannusaaton kunniaksi teen International Police and Jurisdictionin, jonne saan ottaa mukaan joitakin EU-asetuksia ja sopimuksia – niitä ei tietenkään ole listattu mihinkään. Toivotaan, että minulla on oikeat dokumentit kasassa. Tiistaina minulla on vuorossa viimeinen iso rupeama Public International Lawn kanssa, jolle en ole ehtinyt uhrata juuri ajatuksia yli viikkoon. Tähän tenttiin saan ottaa mukaan kaiken muun paitsi kannettavan. Molemmissa uskon ongelmaksi tulevan ajankäytön, sillä olen tottunut viiden tunnin tentteihin, ja esseekysymyksiä on muistaakseni kummassakin viisi mutta aikaa on vain se kolmisen tuntia.

No. Viimeinen puristus ja sitten saa vähän aikaa levätä!

Leuven 28. The one where there are too many bars

Oude Markt maaliskuussa (terassikausi ei ollut vielä edes alkanut!)

”Toivottavasti pidät oluesta” oli yksi ensimmäisistä kommenteista, joita sain kuulla, kun kerroin vanhalla työpaikallani lähteväni Belgiaan vaihtoon. Sain myös tietää yhdeltä silloisista työkavereistani, että Leuvenissa on huomattava määrä erilaisia pubeja ja baareja, joissa tarjottiin niin montaa erilaista olutta, että vaikka joisin joka päivä vaihtoni ajan yhden erilaisen oluen, en silti saisi käytyä niitä läpi. Kaikista näistä varoitteluista huolimatta en osannut valmistautua siihen, miten monta baaria näin pieneen kaupunkiin oikein mahtuu. Olen valehtelematta käynyt useammassa eri baarissa pelkästään Leuvenissa kuin Helsingissä. Koska olen lähes asiantuntija, ajattelin antaa lyhyen, puolueellisen sekä informaatioköyhän arvion mahdollisimman monesta Leuvenin baarista. Ja totta kai täysin päättömässä järjestyksessä.

Café Belge. Jostain minulle täysin tuntemattomasta syystä olen istunut kyseisessä baarissa useammin kuin varmaan missään muussa Oude Marktin baareista (ja vanhemmille tiedoksi, että puhutaan varmaan 5-10 kerrasta, ei siis jokailtaisesta harrastuksesta). Paikalla on jonkinlainen ’punainen maine’, minkä vuoksi oletan vanhempani viimeistään nyt jättävän minut perinnöttömäksi. Kuulemma Café Belgessä käydään porukalla kiihtyneitä poliittisia keskusteluja, mutta minulle on ainakin jäänyt hämäräksi, miten musiikin pauhatessa kukaan voi käydä kunnollista keskustelua muuten kuin kahden kesken. Olut on halpaa, palvelu töykeää ja paikka vaikuttaa epäsiistiltä. Sisustukseltaan se muistuttaa paikkaa, jonne mentäisiin juttelemaan, mutta silti sinne on mahdutettu tanssilattia DJ-koppeineen. Olen melko varma, että olen pyörähdellyt siellä villisti kieppuen ainakin muutamaan otteeseen.

De Giraf. Hei, haluatko unohtaa koko loppuillan? Tämä paikka on juuri sinua varten! Oude Marktilla sijaitsevassa shottibaarissa on kirjaimellisesti jokaiselle jotakin. Uskoakseni kaikista suosituin shotti on Harry Potter –shotti, jota varten baarimikko pistää shown pystyyn. Olen ihmeissäni, että koko paikka ei ole vielä palanut poroksi. Olen melko varma, että kun yhden illan aikana joutuu viidettäkymmenettä kertaa valmistamaan kyseisen shotin, kenellä tahansa alkaa hiljalleen nousta idea tuhopoltosta. Suosittelen siis kokeilemaan – omalla vastuulla – jotain vähän omaperäisempää. Listalla on muun muassa Grasshopper-niminen shotti, jonka kanssa saa maisteltavaksi heinäsirkan. Kasvissyöjänä minulta on jäänyt tämä erikoisuus kokematta. Kiitos nimeltämainitsemattoman suomalaisjoukon, De Giraffista on nykyään mahdollista saada myös jallushotti.

Lievästi sanottuna epäselvä kuva tyttöjen illalta. Minulla ei ole tapana ottaa kuvia, kun olen vain viettämässä kavereiden kanssa aikaa, joten otosten löytäminen tätä postausta varten oli haastavaa.

Vesper. Pysytään samalla puolella Oude Marktia. Vesper on yksi Leuvenin harvoista baareista, josta saa drinkkejä. Olen ollut täällä muutamaan otteeseen viettämässä tyttöjen iltaa. Drinkit eivät ole hirveän kalliita, palvelu yleensä pelaa mutta musiikki on usein aika kovalla. Sitä paitsi sain vähän aikaa sitten tietää saaneeni traumoja kyseisessä paikassa jo pääsiäislomalla, joten tunteeni Vesperiä kohtaan ovat ristiriitaiset. Toisaalta tunteeni about kaikkia Leuvenissa kokemiani baareja kohtaan ovat vähintään ristiriitaiset, joten ei mitään uutta auringon alla.

Ambiorix. Välillä tuntuu, että kaikki tiet vievät jossain vaiheessa Ambiorixeen. Melkein kaikissa Oude Marktin baareissa voi halutessaan tanssia ja paikalla on yleensä jonkunlainen DJ, mutta Ambiorixeen mennessä tietää menevänsä tanssimaan. Tai uskoo menevänsä tanssimaan, sillä paikka on joko puolityhjä tai tupaten täynnä – puoliväliä ei ole. Joskus minulla on aivan älyttömän hauskaa tanssia penkkien päällä poissa muiden jaloista tai tanssilattialla kavereiden kanssa. Joskus tanssiminen on aivan mahdotonta, koska ihmisiä on liikaa, ja he kaikki ovat pitkiä belgialaisia ja minusta tuntuu kuin olisin jumissa kaivon pohjalla. Tai sitten ihmisiä ei ole sinänsä liikaa, mutta on yksinkertaisesti liikaa miehiä, joista kukaan ei tunnu ymmärtävän, että jos joku toinen mies ei ole kiinni naisessa niin se ei tarkoita, että heitä kaivataan viereen kiehnäämään.  Musiikki Ambiorixessa on sitä samaa jumputusta, mitä radiostakin kuulee. Tosin jostain syystä Antti Tuiskun Keinutaan ei ole löytänyt tietään listoille pyynnöistä huolimatta.

Bar Nine. Huvittavaa kyllä, en ole varmaan ikinä ollut sisällä tässä baarissa. Olen muutamaan otteeseen käynyt istumassa iltaa toisen drinkeistä pitävän kaverin kanssa, mutta vain Bar Ninen terassilla. Paikka on siis toinen Oude Marktin ”drinkkibaareista” (okei, tietääkseni toinen, en ole käynyt kaikissa Oude Marktin baareissa, niitä on yksinkertaisesti liikaa), vähän hintavampi kuin Vesper mutta todella hyvä nonetheless. Palvelu on ainakin ketterämpää. Bar Nineen ei todellakaan tulla vetämään olutta kaksin käsin – ja ehkä siksi minä pidänkin siitä. Yhden cocktailin hinnalla saisi varmaan viisi olutta Cafe Belgessä, mutta otan yhden cocktailin paljon mieluummin any day.

Professor. Nyt kun olemme päässeet  drinkkibaarien makuun, parasta mainita myös tämä paikka. Professor on samannimisen hotellin alakerrassa. Sen drinkkilista on kattava – paljon pidempi kuin edellä mainituissa drinkkibaareissa. Hinnat ovat myös huokeampia. Miljöössä vain olisi parantamisen varaa. Taisin juoda kyseisessä paikassa mojiton, joka osoittautui pettymykseksi. Kukaan seurueestamme ei tainnut erityisemmin pitää drinkeistään. Ne olivat yltiömakeita ja hedelmillä koristeltuja, mutta hedelmät olivat jo vähän elämää nähneitä ja minä mieluummin ottaisin hyvän drinkin kuin kulahtaneen hedelmäsalaatin – varsinkin, jos olen tilannut drinkin enkä näivettynyttä trooppista elämystä.

Barvista. Kävin täällä kerran treffeillä, ja me taidettiin valita paikka vain siksi, koska se ei ollut Café Belge. Rima siis aika alhaalla. Paikka oli kuitenkin ihan ok. Hyvä puoli oli siinä, että tanssilattiaa ei ollut (tai ehkä sellainen oli, mutta sillä hetkellä se ei ollut käytössä), eli toisen ihmisen puheen saattoi oikeasti kuulla.

De Kroeg. Cafe Allee. Karement. Farao. Jostain syystä minulla menee kaikki nämä paikat onnellisesti sekaisin. Tai okei, tiedän syyn, ne ovat vieretysten ja monella tapaa samankaltaisia. Karement on mukavan tilava. Tanssilattia on heti ovesta sisälle tultaessa, mikä ei ole hirveän kivaa, koska pahimmillaan sisään astuessaan kohtaa heti valtavan ihmismassan, vaikka sisemmällä olisi enemmän tilaa. Farao on muistaakseni aika piskuinen paikka, jonne joukko nuoria naisia kokoontui katsomaan Temptation Islandia (siis oikeasti, siellä taisi olla ovella kyltti, jossa kerrottiin Temptation Islandin oleva katsottavissa siellä joka keskiviikko). En ole tainnut käydä näissä paikoissa kuin kerran, ellen sitten ole nopeasti käynyt vilkaisemassa käytyäni ensin jossain muussa Oude Marktin paikoista.

De Rector. Varmaan ainoa baari, jossa olen käynyt myös syömässä. Hintaluokka on aikalailla samaa kuin kaikkialla muualla Oude Marktilla. Ihan totta, minulta alkaa loppua adjektiivit ja tavat kuvailla paikkaa. Onko siellä tanssilattiaa? Luultavasti. Onko juomavalikoima laaja? Ehkä. Uskoakseni joo. Minä olen tainnut juoda siellä vain hampaissa tuntuvaa makeaa mansikkaolutta. Alankomaista kotoisin oleva ystäväni ei suosittele paikkaa, koska De Rectorin baarimikko yritti iskeä häntä aamulla kuuden aikaan toisessa baarissa. Joten ehkä tähän baariin astuessaan kannattaa varautua siihen, että myöhemmin joutuu hätistelemään yli-innokkaita baarimikkoja pois kimpustaan?

Albatros. Olen käynyt Albatrossissa varmaan neljä kertaa. ESN-bileet järjestetään siellä, enkä usko paikan olevan muutoin auki. Ja eh. Ensimmäisellä kertaa porukkaa oli todella paljon, koska oli kansainvälisten opiskelijoiden ensimmäinen viikko Leuvenissa. Muistaakseni minulla oli todella hauskaa, mutta kadotin neuletakkini (= joku otti sen humalapäissään mukaansa, mikä ei kuulemma ole kovin harvinaista). Seuraavilla kerroilla meno oli hyvin hiljainen viimeisiä ESN-bileitä lukuun ottamatta. Juomia saa drinkkilippuja vastaan, joita pitää käydä ostamasta erilliseltä pisteeltä. Tämä on turhan vaivalloista. Albatros ei suosikkipaikkojani, eli olisin jättänyt kaikki muut bileet välistä paitsi ensimmäiset ja viimeiset.

Hauskana lisänä rosmariinin oksa sekä karpalot

Carlisse. Tämä on uusi tuttavuus, ja kävin siellä ensimmäistä kertaa vasta kokeisiinlukuperiodin alettua. Kaverini oli kehunut, että Carlissesta saa parhaat Gin&Tonicit Leuvenissa, eli olihan sitä päästävä testaamaan. Ja totta kai kaikista gineistä valitsin Napuen. Ajatella, että minun oli lähdettävä Belgiaan asti maistamaan suomalaista giniä! Carlissessa erityisen hyvää on se, että baarimikko osaa valita parhaimman tonicin sopimaan kulloiseenkin giniin. Itse tulee harvemmin mietittyä tällaisia asioita. Sisältä paikka muistuttaa mitä tahansa Leuvenin baareista, eli se on melko nuhjuinen eikä tosiaan anna ymmärtää, että paikasta saa kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia ginejä. Carlisse tarjoaa myös ruokaa ja myös alkoholittomia juomia, kuten aamukahvia viereiseen kirjastoon rientäville opiskelijoille.

Fac barit. Nimi kuulostaa joltain aivan muulta, ja muutaman ensimmäisen kerran kuullessani fac barin mainittavan minun piti hetkeksi heristää korviani. Leuvenissa on paljon faculty bareja, ja suunnilleen jokaisella tiedekunnalla on omansa. Sisälle niihin pääsee vain opiskelijakorttia näyttämällä. Tai ihan vain puhumalla itsensä sisälle. Työntekijät ovat kaikki opiskelijoita, eikä näiltä paikoilta kannata odottaa mitään henkeäsalpaavia elämyksiä. Tai no, riippuu toki siitä, millaisia elämyksiä etsii.

Kaikissa Fac bareissa juomat ovat todella halpoja (eurolla saa oluen, alle kahdella ’viiniä’), valikoima suppea ja lattia tahmainen. Yleensä fac bareihin mennään juomaan edullisesti eikä siis nauttimaan siitä, mitä juodaan. Budjettitietoiselle opiskelijalle tämä on totta kai mainio asia. Oikeustieteellisen tiedekunnan vieressä Tiensestraatilla on jo useita fac bareja, kuten  Recup ja Politika (ne menevät auttamatta minulla sekaisin, koska ne ovat kirjaimellisesti vieretysten, ja niissä kaverini ovat viihtyneet parhaiten, Luoja yksin tietää miksi). Olen kerran viettänyt illan tanssimalla valehtelematta yli neljä tuntia jommassakummassa ja se oli todella hauskaa. Eli riippuen päivästä ja mielentilasta voi joskus päätyä viettämään koko iltansa piskuisessa opiskelijabaarissa alkuperäisten suunnitelmien kadottua taka-alalle. Myös Letteren on ihan kiva, vaikka musiikki ei minun kokemukseni mukaan ole niin hyvää.

No lapset, mitä me tästä to-del-la pitkästä sepustuksesta opimme? 

Ensinnäkin, en työkavereideni toivotuksista huolimatta pidä vieläkään oluesta. Kuinka monta olutta ihmisen pitää juoda, että pitää enemmän oluesta kuin viinistä? En tahdo kokeilla onneani tämän hypoteesin kanssa. Toisekseen, olen käynyt kokemassa varmaan kaikki Leuvenin drinkkibaarit, mihin ei toisaalta vaadita paljon, mutta pidän sitä silti saavutuksena. Oluen luvatussa maassa en olisi odottanut pääseväni kokeilemaan uusia drinkkejä. (Tosin pakko tähän väliin mainita, että ehkä paras täällä juomani drinkki oli Baraccassa). Ja mikä tärkeintä: kenenkään ei ikinä kannata kysyä minulta baarisuosituksia, koska en selvästikään tiedä, mistä minä puhun. 

Leuven 27. The one where I live the Lux life

Aamu valkeni kauniina ja kirkkaana kesäisenä sunnuntaipäivänä. Koska uni on heikoille (tai minulla on päällä paha stressi enkä saa nukutuksi sen pidempään, tiedä häntä), nousin ylös viideltä, tein pienen kotitreenin ja aloin valmistautua päivää varten. Oli vihdoin viimein aika tehdä jotain, mikä oli ollut jo yli kuukauden in the making: Valloittaa Luxemburg.

Kanssani tätä vaarallista tehtävää lähti suorittamaan kaksi kaveriani. Joku voisi kyseenalaistaa päätöksemme lähteä ulkomaille kesken koeperiodin. Toisaalta olen hiljalleen tullut siihen tulokseen, että kymmenien vuosien päästä tulen muistamaan varmemmin matkan  Luxemburgiin kuin kirjojen vieressä istumisen kahden viikon ajan. Lisäksi hintaa tälle ulkomaanreissulle tuli todella vähän: edestakainen reissuni maksoi yhteensä alle 30 euroa! Suomesta vastaavalle reissulle lähteminen tulisi kustantamaan halvimmillaankin yli 200 euroa.

Valitettavasti en ottanut kuvaa näyteikkunatytöistä

Koska käytimme junaa, me missasimme juuri ja juuri vaihtojunamme Brussels Noordilla. Ei vain ole mahdollista, että junat kulkisivat ajallaan kun minä olen kyydissä. Meillä oli siis paljon aikaa kierrellä tätä viehättävää Brysselin aluetta, jonne en olisi ikinä eksynyt ilman epäonneamme. Kello oli tuskin yhdeksää aamulla, mutta löysimme paljon ihmisiä istumassa oluet käsissään baarien näköjään auettua huomattavan aikaisin ollakseen sunnuntai. Pääsimme ihastelemaan myös Brysselin punaisten lyhtyjen aluetta ja ikkunoita, joissa istuskeli naisia pienissä vaatteissaan aamuvirkkujen pällisteltävänä. Tämä luonnollisesti toi minulle mieleen Trijber & Hansen –tapaukset Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.

Pääsimme liikenteeseen vihdoin tuntia myöhemmin. Meillä oli kaikilla muistiinpanoja mukana, jotta saisimme otettua kaiken ilon irti useamman tunnin junamatkasta. Keskustelimme myös tärkeistä asioista, kuten ”mieluummin migreeni kuin raskaana” sekä muista lentävistä lauseista jotka eivät valitettavasti liittyneet lainkaan Europolin toimintaan. Maisemat vaihtuivat hiljalleen maaseuduksi ja pohjoisen tasaisuus jäi jälkeen mäkisen maaston vallattua ikkunoista avautuvan näkymän.

Saavuimme Luxemburgiin yhden maissa. Allekirjoittanut oli syönyt aamupalansa seitsemältä, joten ensimmäisenä suuntasimme totta kai Delhaizeen. Nappasimme mukaamme jokainen jotakin lounasruokaa. Minä tylsänä otin saman falafel-salaatin kuin olin ottanut Oostendessä vain muutama viikko aiemmin, mutta meille kasvissyöjille ei ole hirveästi helppoja vaihtoehtoja. Lähdimme sen jälkeen innoissamme etsimään paikkaa, jonne istahtaa eväiden kanssa.

Hetken käveltyämme ja ihasteltuamme maisemia löysimme pienen puistonpoikasen ja istuimme nauttimaan ruokiamme. Kaikkialla oli uskomattoman vihreää. Ei sillä, että Leuvenia voisi pitää minään metropolina ja suurin osa Belgiassa vierailemistani kaupungeista eivät ole betoniviidakoita, mutta Luxemburgiin verrattuna ne ovat kalseanharmaita ja vailla luontoa. Kaikki se vehreys sai minut todella hyvälle tuulelle.

Meillä ei ollut mitään suunnitelmaa. Tiesimme etukäteen, että Luxemburgissa ei ole järkyttävän paljon nähtävää ja että keskusta on nopeasti käyty läpi. Olin saanut Jenniltä vinkin käydä tietyssä suklaakahvilassa, mutta täyttävän lounaan jälkeen se ei ollut ykkösprioriteettinamme. Sitä paitsi koko pieni kaupunki on nähtävyys itsessään. Pääsimme nopeasti ihastelemaan ihmisjoukkoa, joka oli juhlimassa Portugalin päivää (vaikka nopealla googlauksella minulle selvisi, että Portugalin päivää vietetään 10. eikä 11. kesäkuuta).

Sveitsiläinen kellomainos?

Kuljimme siis päättömästi eteenpäin. Oli todella lämmin päivä, joten olimme todella valinneet ideaalin päivän pienen pääkaupungin tutkiskeluun. Sunnuntain kunniaksi kaikki kaupat olivat kiinni, joten keskityimme lähinnä ikkunoiden ihailuun. Olin yllättynyt, että näyteikkunoissa näkyvät hinnat eivät olleet sen kalliimpia kuin mitä olen Belgiassa tottunut näkemään. Tai no, löysimme kyllä vuokrailmoituksen 6500 euron kuukausivuokralla, joten ehkä hintataso on hieman korkeampi kuin mihin olen tottunut, ainakin tällä saralla.

Kauppojen ihailun jälkeen jatkoimme kohti yhtä Luxemburgin useista puistoista. Löysin tulevan vanhainkotini ja  suunnittelin hetken aikaa uuden isotädin hankkimista, mutta sen sijaan ystäväni pakottivat minut jatkamaan matkaa. Jatkoimme puistosta toiseen ja löysimme ison Luxembourg-kyltin. Minä ja Maiju emme kumpikaan olleet ikinä ottaneet kuvaa minkään kaupungin nimikyltin vieressä, joten otimme ilon irti tästä yllättävästä löydöstä. Puistossa oli paljon paikallisia, eikä meistä tuntunut olevamme turistien keskellä oikeastaan missään vaiheessa. Me sen sijaan olimme helposti tunnistettavina turisteiksi – kaksi vaaleaa blondia ottamassa kuvia kaikesta tai pakottamassa ystävänsä ottamaan kuvia heidän puolestaan.

Luxemburg tuntuu olevan rakennettu useaan eri kerrokseen. Näin saman maiseman todella monesta eri kulmasta, ja joka kerta tuntui, että huomasin jotain uutta. Menimme hissillä alas laaksoon, kiertelimme hetken ja kävimme nopeasti kirkossa.  Sen jälkeen lähdimme kiipeämään takaisin ylös. Minusta oli mukavaa käydä kaupungissa, jossa oli muutakin kuin tasaisen tasaista maastoa. Oikeastaan se muistutti minua Prahan matkasta!

Päivän kohokohta

Vihdoin kaiken sen liikunnan jälkeen oli aika mennä suklaakahvilaan! Chocolate House Natalie Bonn oli onneksemme auki myös näin sunnuntaisin. Paikka vaikutti hyvin suositulta turistien keskuudessa – eli sopi meille täydellisesti. Minun oli tehnyt mieli jäätelöä, mutta nähtyäni upeat kakut muutin nopeasti mieltäni. Koska olimme Luxemburgissa, koimme sopivaksi nauttia kakkupalojemme kanssa viiniä. En ole ikinä yhdistänyt kakunsyöntiä ja viinilasillista, mutta ainakin Luxemburgissa se on toimiva yhdistelmä. Otimme jokainen erilaiset kakkupalat. Minun kakkuni oli herkullinen suklaamousse-täytteinen kakku. Maiju otti ihanan vaaleanpunaisen moussekakun ja itävaltalainen ystävämme valitsi kookos-suklaabrownie-kakun. Maistoimme totta kai kaikkia, ja minun suosikkini oli ehkä kookos-kakku. Palat olivat aivan valtavia, mikä ei ole niin suuri ongelma mousse-kakkujen kanssa, mutta en ikinä olisi jaksanut syödä tuhtia kookos-brownie-kakkupalaa yksin. Tosin en jaksanut syödä valitsemaanikaan kakkupalaa kokonaan, vaikka minulla oli nälkä.

Kahvilassa juttelimme brittirouvan kanssa, joka oli Luxemburgissa viettämässä viikonloppua tyttärensä kanssa. En voinut olla pohtimatta, mitä kaikkea he oikein tekivät viikonloppunsa aikana – miten paljon nähtävää tässä pienessä maassa oikein on? Olin myös hyvin kateellinen heidän ranskankielentaidoistaan – pitänee herätellä omia taitojani, kunhan teen suuren paluun Suomeen (alle kuukauden kuluttua! Apua!).

Aivan kuin emme olisi saaneet jo riittävästi sokeria, menimme vielä hakemaan Laduréelta muutamia macaroneja, toisin sanoen me valitsimme jokainen kaksi macaronia nautittavaksi yli kolmen tunnin kotimatkallamme. Eli aika täydellinen päätös päivälle!

Väsyneinä mutta onnellisina saavuimme tuttuun ja turvalliseen Leuveniin yhdentoista aikaan, eli yli kahdentoista tunnin reissaamisen jälkeen. Minusta oli ihanaa, että pääsin matkustamaan pienenpieneen kääpiövaltioon, jonne en olisi Suomesta saakka varmaan päätynyt koskaan. Ja sain matkan aikana jopa vähän opiskeltuakin, eli ei lainkaan turha päivä!