Leuven 26. The one where I am a restaurant critic

Kuva Baraccan Instagramista. Meidän ollessa paikalla katokset olivat onneksi suojaamassa

Vaikka Leuven on selkeästi opiskelijakaupunki, riittää täällä muitakin ravintoloita kuin pikaruokapaikkoja. Toisin kuin Suomessa, illallisaika ei ala jo viideltä iltapäivästä ja pääty seitsemän pintaan (kauniisti yleistäen). Minä ja kolme ystävääni olimme sopineet menevämme ”for a fancy dinner” oltuamme yhdessä ensin brunssilla. Tai siis mitä järkeä on omistaa cocktail-mekko, jos sitä ei pääse käyttämään? Kutsuimme mukaan myös uuden saksalais-brasilialaisen ystävämme. Emme saaneet pöytää ravintolasta, jonne alun perin halusimme – viisi henkeä on vaikea määrä – joten päädyimme itävaltalaiskaverimme ehdotuksesta Baraccaan. Jouduimme lyhyen varoitusajan vuoksi ottamaan pöydän jo 18.15, mutta loppujen lopuksi se ei ollutkaan ongelma, sillä aloitimme ruokailun lopulta vasta seitsemän pintaan.

Baracca on Tiensestraatilla lähellä oikeustieteellistä tiedekuntaa. Se on omien sanojensa mukaan italialaistyylinen ravintola, mutta pastaövereitä on turha odottaa. Me saimme pöydän terassilta lämpölamppujen katveesta. Kolme meistä oli ajoissa, yksi pahasti myöhässä ja valitettavasti saksalaisystävämme joutui jättämään koko illallisen väliin yllättävän vesivahingon tehtyä ensiesiintymisensä hänen huoneessaan. Ikävältä veden ilmestymiseltä emme välttyneet mekään. Istuttuamme hetken ulkona alkoi Belgialle tyypilliseen tapaan sataa. Luojalle kiitos katetuista terasseista ja nopeasta palvelusta – työntekijät olivat hetkessä laittamassa muovisia seiniä suojatakseen meitä asiakkaita perinteiseltä rankkasateelta.

Kuten edellä jo mainitsin, pastan ylensyönti ei ole idea tässä ravintolassa. Sen sijaan ajatuksena on tilata ns. ”social biteseja”, eli jaettavaksi tarkoitettuja ruokia. Lisäksi listalla oli pitsoja, joiden olin kuullut olevan erinomaisia. Ruokalistat olivat vain hollanniksi - menu oli uusittu vain vähän aikaa sitten eikä englanninkielisiä vielä ollut - mutta kasvisvaihtoehdot oli merkattu selvästi valikoimaan. Meillä meni aika ja iäisyys valitessa haluamiamme ruokia. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen päädyimme ottamaan kasvislautasen, risoton, pieniä pork-sandwhichejä, ravioleja, margheritan sekä kasvispitsan. Meitä ”ei mitään eläintä” -kasvissyöjiä oli paikalla minä, ja ”merenelävät on ok”-kasvissyöjiä yksi, joten päädyimme ottamaan melko vähän lihaa itävaltalaisystävämme harmiksi. Kuulemma on mahdotonta saada täyttä vatsaa ilman lihaa. Kuka olisi arvannut, että olen tehnyt nälkäkuolemaa viimeiset kolme-neljä vuotta!

Minulle oli siis tarjolla kasvislautanen ja kahta eri pizzaa, ja totta kai Ferrari-Carano -viiniä, jonka ehkä valitsimme pelkästään nimen perusteella. Alkuun meille tuotiin kaikki muut paitsi pizzat. Pääsin siis maistelemaan uunikasviksia, jotka valitettavasti eivät olleet ihan odotusten täyttymys. Osa kasviksista oli jäänyt vähän raaoiksi ja osa taas oli viettänyt uunissa hieman liikaa aikaa. Kun olimme saaneet nauttia ensimmäisiä social bitesseja, pitsat tuotiin pöytään. Minulta jäi margherita maistamatta, mutta muut pitivät siitä paljon. Kasvispitsan pohja ei ollut ihan niin rapeaa kuin olisin toivonut, mutta silti pitsa oli erittäin maukas, sanoisinpa jopa että parasta Leuvenissa syömääni pitsaa (mihin ei paljon vaadita, koska olen syönyt täällä pitsaa aikaisemmin vain kerran…).

Kuva Baraccan Instagramista. Keskimmäinen on Silver Basil Smash ja sen oikealla puolella on Red Lips, jonka yksi kavereistani otti

Jälkiruoaksi otimme cocktailit. Minä en ole suuri makeiden cocktailien ystävä, joten päädyin ottamaan Silver Basil Smashin. Ja onneksi, koska tämä cocktail lienee suosikkini kaikista Leuvenissa kokeilemistani cocktaileista! Harmikseni otin kuvan siitä vain snapchattiin. Siirryimme juomaan cocktailimme sisätiloihin, ja viihdyimme iltaa istumassa baarin puolella varmaan yli tunnin. Kymmenen pintaan vihdoin päätimme suunnata kohti kotia. Hintaa meidän neljän hengen illalliselle tuli yhteensä noin 160 euroa, mukaan lukien yhteensä neljä yli kymmenen euron cocktailia. Minun illalliseni maksoi siis alle 40 euroa, mikä tuntui loppujen lopuksi hyvin huokealta hinnalta ottaen huomioon kaiken sen, mitä me saimme syödäksemme. 

Happy customers

Kaiken kaikkiaan voin lämmöllä suositella Baraccaa erityisesti porukalla liikenteessä oleville. Kyseessä ei ole mikään todella hienosteleva paikka, mikä luonnollisesti sopii meille opiskelijoille. Social bites –konsepti toimi todella hyvin, ja ainakin minun mielestäni ylensyönnin vaara on paljon pienempi, kun voi vapaasti valita kuinka paljon syö. En edes tiennyt, että italialaisesta ravintolasta voi lähteä ilman, että tuntee itsensä vyöryväksi palloksi! Suosittelisin pöytävarausta, sillä paikka on erittäin suosittu.

Ja hei, jos joku selvittää Silver Basil Smashin salaisen reseptin, minuun voi ottaa yhteyttä!

Leuven 25. The one where I live in Waterview

Maisema keittiöstä

Olen saanut kutsua Leuvenia kodikseni nyt suunnilleen nelisen kuukautta. Aika on kulunut uskomattoman nopeasti, enkä voi uskoa lähdön hetken lähestyvän alle puolentoista kuukauden päästä

Nämä kuukaudet olen tarkemmin sanottuna saanut viettää Leuvenin pohjoisringillä. Ikkunastani toden totta näkyy kehä – eli autotie - joka kiertää koko pienen kaupungin (tai oikeastaan vain osan tästä kaupungista, mutta ei nyt tartuta pikkuseikkoihin). Koska itse asumista miettiessäni olisin kaivannut paljon lisäinformaatiota, ajattelin kirjoittaa jonkin verran Waterviewssä asumisesta.

Alun alkaen asumista miettiessäni en tiennyt yhtään, mistä edes aloittaa. Koska kuvittelin vaihtoehtojeni olevan paljon vähäisemmät mitä ne oikeasti olivat, päädyin hakemaan vain Waterviewhin. Todellisuudessa asumismahdollisuuksia on todella paljon, ja Waterview on varmasti kalliimpi kuin suurin osa lähempänä keskustaa sijaitsevista Koteista (Kot = huone). Esimerkiksi Facebookissa on paljon ryhmiä, joissa huoneita tarjotaan vuokralle. Jotkut ovat myös tulleet täysin ilman asuinpaikkaa Leuveniin ja katselleet ympärilleen etsien Te huur –kylttejä. Ihailtavaa, joskin itse en uskaltaisi. On kuitenkin mainittava, että en ole kuullut kenenkään joutuvan asunnottomaksi, ja luulenpa tuolla tyylillä säästävän pitkän pennin.

Waterview aamulla noin kuudelta

Olin paljon yhteydessä Waterviewn residence managerin kanssa jo ennen tänne tuloa. Olin esimerkiksi epävarma siitä, että mikäli kaikissa hakemissani huoneissa asuu jo joku (sillä Waterview-hakemukseen pitää laittaa tarkat huonetoiveet), tarjotaanko minulle jotain muuta huonetta (kyllä!). Minä taisin päästä kakkoshuonetoiveeseeni, eli tänne 13:een kerrokseen. Mikäli Waterviewtä suunnittelee asuinpaikakseen, suosittelisin hakemaan huonetta, jossa ikkuna on Engels Pleinille tai jommallekummalle ”ulkosivulle”. Waterviewn takana on melko vilkas tie, joka varmasti varsinkin alemmissa kerroksissa aiheuttaa meluhaittaa. Ns. sisäpihalle olevista ikkunoista myös maisemassa lienee toivomisen varaa, vastassa on nimittäin toisella puolella asuvan kaverin ikkuna sekä sen surullisenkuuluisa autotie. Toisaalta uskoakseni suosituimpia ovatkin huoneet, joissa ikkuna on Engels Pleinille ja ”Leuvenin-suuntaan”, joten niitä ei varmaan vapaudu yhtä usein.

Ankea huoneeni - huomioi perhosen siivet

Olin sopinut residence managerin kanssa, että saan huoneen käyttööni päivää aikaisemmin kuin mitä sopimuksessani luki. Pääsin siis Belgiaan tullessani suoraa muuttamaan uuteen kotiini. Minulle olisi tullut antaa suoraa omat avaimeni – yksi huoneeni oveen, yksi postilokerooni ja yksi keittiönkaappiini – mutta joidenkin aikaisempien sekaannusten vuoksi sain vain avaimen oveeni. Ulko-ovea varten käytössä on opiskelijakortti, johon lisätään ulko-ovenavausmahdollisuus.

Waterviewssä ymmärtääkseni kaikkiin huoneisiin kuuluu oma kylpyhuone. Tämä on luksusta verrattuna suurimpaan osaan muista opiskelija-asuntoloista ja –huoneista. Läheisimmässä kaveriporukassani vain yhdellä toisella on oma kylpyhuone, ja hänen residenssinsä sisustuksesta päätellen meidän molempien residenssit kuuluvat samalle omistajalle. Tai sitten Leuvenissa kaikki yksinkertaisesti rakastavat tätä todella pelkistettyä harmaata tyyliä – kuka tietää! Kuultuani kauhutarinoita suihkuista, joissa ei voi säätää veden lämpötilaa sekä jatkuvasti tukkeutuneista viemäreistä (joille ei tehdä mitään) olen ollut todella onnellinen omasta kylpyhuoneesta, paljon onnellisempi kuin mitä etukäteen ajattelin.

Fairy lights remind me of Tampere circa 2013

Keittiö täällä on jaettu. Koska osa kerroksen huoneista on tyhjillään, meitä on ehkä yhdeksän henkeä jakamassa yhden keittiön. Jokaiselle meistä on oma keittiökaappi. Kun vihdoin sain avaimen kaappiini, jouduin hieman pettymään. Minun kaappini on nimittäin tiskipöydän alla, minulla on vain yksi hylly ja sekin on todella pieni. Esimerkiksi yhdellä naapureistani täällä on kolme hyllyä, joten tasan ei käy onnen lahjat. Keittiössä on myös kolme jääkaappia, joista jokaiselle pitäisi olla oma hylly. Hyllyjen seinillä lukee, mille huoneelle hylly kuuluu. Mielenkiintoista kyllä, minun huoneelleni ei ollut omaa hyllyä. Näin ollen tavarani matkustelivat milloin missäkin jääkaapissa, kunnes keittiön seinälle ilmestyi lista, mitkä huoneet olivat asukasta vailla ja näin ollen saatoin vallata yhden hyllyn itselleni. Pakastinlokeroja on niukanlaisesti, eli ei todellakaan yhtä per henkilö. Tämä ei ole estänyt kanssa-asujiani siirtelemään minun tavaroitani pois joistain lokeroista. Ah yhteiselämän riemua! Toinen keittiöön liittyvä asia on siivousvuorot. Joka viikko jollakulla meistä on velvollisuus viedä roskat kellarissa sijaitsevaan jätehuoneeseen. Koko juttu on siis hetkessä hoidettu, mutta on todella tärkeää, että kaikki tosiaan hoitavat työnsä kunnolla.

Vanha kuva ikkunasta avautuvasta maisemasta

Tahdon kuitenkin korostaa, että täällä 13:sta kerroksessa kaikki ovat hyväkäytöksisiä, rauhallisia ja selkeästi aikuisempia kuin mitä Leuvenissa opiskelevilta voisi odottaa. Olen ainoa Erasmus-opiskelija, mutta täällä on yksi tyttö Kiinasta tekemässä maisterivaihettaan sekä toinen tyttö Alankomaista. Kukaan ei ole häiriköinyt öisin ja kaikki ovat antaneet toisilleen tilaa. Olen kuullut, että asian laita ei ole tämä kaikissa kerroksissa. Yksi tyttö vaihtoi kuulemma meidän kerrokseemme, koska häntä kiusattiin omassa kerroksessaan (mm. varastettiin ruokaa, koputeltiin oveen keskellä yötä ja muuten häiriköitiin). Onneksi siis asun keskellä varautuneita ja hiljaisia belgialaisia.

Huoneeni ei ole järin viihtyisä, enkä kyllä viihtyisi tällaisessa asumuksessa puolta vuotta pidempään. Varsinkin sijaintinsa puolesta Waterview on melko syrjässä. Tämä on tietenkin huvittava huomautus ottaen huomioon sen, että olen vartissa kävellyt Leuvenin pääostoskadulle, ja pyörällä olen siellä varmaan kahdeksassa minuutissa ellen jopa nopeammin. Ilman pyörää en selviäisi täällä asumisesta. Tiedän, että on henkilöitä jotka ovat päättäneet jättää pyörän hankkimatta vähän huonommasta sijainnista huolimatta, mutta tällöin he yleensä ottavat ilon irti julkisesta liikenteestä. Waterviewssä on lisäksi se hyvä puoli, että kellarikerroksessa on iso pyöräparkki, jonne pääsee vain avainkortilla, eli pyörät yleensä pysyvät tallessa ongelmitta.

Ja vielä muutama asia, jotka olisin halunnut tietää etukäteen! Imurin saa lainaksi toimistolta avainkorttia vastaan. Hellan saa toimimaan, jos ymmärtää painaa erillistä virtanappia. Keittiöstä yleensä löytää edellisten asukkaiden jättämiä astioita ja pannuja, jotka kannattaa tsekata ennen astiaostoksia. Toinen kierrätyspaikka on kellarikerroksessa. Yhdessäkään huoneessa ei ole langatonta nettiä, mutta muuntajaa kannattaa kysyä jälleen kerran toimistosta. Lisäksi residensseissä netin käyttö on ”rajoitettu” 40 GB kuussa siten, että joka päivä tulee ”jonkun verran” lisää dataa, mutta itse en ole pystynyt käyttämään omaa nettiäni niin paljon, että se olisi mennyt alle 95 %, (ja joka päivä olen päässyt takaisin 100 %). Toki jos katsoo Netflixiä joka päivä niin tämä rajoitus voi olla ongelma. Pyykkitupa on kellarikerroksessa, se on edullisempi kuin vaatteiden peseminen muualla, mutta edelleen koneelliselle kuivauksineen tulee hintaa viisi euroa. 

All in all voisin suositella Waterviewssä asumista, tai ainakin täällä minun kerroksessani majoittumista.

Leuven 24. The one where I actually go to the seaside (Not clickbait!)

Muistatteko rakkaat lukijat edellisen yritykseni päästä merenrannalle? Oli kaunis kevätpäivä maaliskuussa, mutta kuten saattoi arvella, Belgian Rails ei pettänyt odotuksia ja jumahdinkin Bruggeen. Edellisessä postauksessani Antwerpenista ilmaisin jälleen, kuinka minä ja Belgian junat emme tule toimeen. Siksi kahden tunnin päähän matkaaminen junassa kuumana kesäpäivänä oli riski. Olin kuitenkin varovaisen toiveikas, josko tällä kertaa...

Lauantai-aamu valkeni kuumana ja kirkkaana. Minä kipaisin Colruytin avauduttua nopeasti hakemaan ruokaa, sillä tiesin, etten palaisi Leuveniin ennen iltaa, sunnuntaina kaupat olisivat kiinni ja minulla ei ollut jääkaapissa muuta kuin mantelimaitoa ja maapähkinävoita. Kaupasta päästyäni ennätysajassa riensin seuraavaksi salille. Tämä oli uhkarohkea suunnitelma, sillä kuntosali avautui viikonlopun kunniaksi vasta yhdeksältä ja jo 10.30 minun täytyisi olla juna-asemalla suihkunraikkaana, pakanneena ja valmiina lähtöön.

Minä en ole ollut oikeasti rannalla varmaan vuosikymmeneen. Olen ehkä käynyt uimassa kesämökillä ja kävellyt toki hietsun poikki muutamaan otteeseen, mutta en ole mennyt viettämään aikaa rannalle sitten esiteini-iän. Syynä saattaa olla se, että olin aika lihava lapsi (ja teini) ja sitten aikuisena päätin kokeilla anoreksian ihmeellistä maailmaa. Nyt oli kuitenkin aika lähteä paistattelemaan auringossa – asia, jota en olisi maaliskuussa ikinä uskonut sanovani Belgiasta. Ikäväkseni sain huomata, että kun ei ole käynyt rannalla kymmeneen vuoteen, ei myöskään omista rannalle sopivia vaatteita. Bikinit sentään olin ymmärtänyt ostaa jo aiemmin. Aikatauluongelmien vuoksi lyhyeksi jääneen vaatekriisin jälkeen hyppäsin Princessini selkään ja poljin kiireen vilkkaa kohti asemaa.

Muutama muukin oli tullut siihen tulokseen, että viikon kuumimpana päivänä olisi ihan kiva lähteä katsomaan, millaista rannikolla on. Belgian Rails oli tehnyt yhden fiksun päätöksen (kai heidänkin on pakko joskus onnistua), joten junia kohti rannikkoa lähti enemmän kuin yleensä. Silti meidän kahdeksan hengen porukalla oli vaikeuksia löytää lähekkäisiä istumapaikkoja. Suomalaisvahvistuksemme ryhmässä oli korkea, sillä puolet retkemme osallistujista oli kotoisin tuosta pohjoisen helmestä. Me istuimme vaunuun, jossa oli joukko nuoria ulkomaalaisia kitaran ja ukulelen kanssa. He viihdyttivät vaunua soittamalla musiikkia lähes koko kahden tunnin ajan. Suomessa kuvittelisin tällaista käytöstä paheksuttavan, mutta meidän vaunussa ihmiset lauloivat mukana, taputtivat ja vielä kuvasivat esityksiä. Aivan kuin valokatkaisija auringonpaisteen ja lämpöaallon tuleminen Belgiaan on tehnyt kaikista paljon hyväntuulisempia.

Saavuimme Oostendeen puolenpäivän jälkeen. Vaikka minulla oli alaston olo croptopissani ja shortseissani, olin samaan aikaan todella kuumissani. Onneksi Oostendessä puhalsi mukava merituuli.  Ensitöiksemme lähdimme – hitaasti kierrellen – kohti Delhaizea hakemaan lisää juotavaa ja syötävää. Minä olin jo juonut puolet mukaan ottamistani vesivarannoista ja nälkä alkoi hiljalleen hiipiä aamupalan jäätyä melko kevyeksi. Shoppailureissumme jälkeen kipitimme pitkin kuhisevaa ostoskatua kohti rannikkoa. Itävaltalainen ystävämme oli käynyt Oostendessä jo pääsiäislomalla, joten hän toimi oppaanamme ja johdatti meitä kohti rantaa.

Juuri kun edessämme avautui maisema, jota ei voisi millään tasolla pitää Belgialle tyypillisenä, jotakin Belgialle hyvin tyypillistä tapahtui. Ensimmäinen pisara taisi osua Saraan. Me totta kai päätimme välittömästi, ettei se mikään pisara ollut. Jatkoimme valheessa elämistä, vaikka me kaikki huomasimme taivaalla olevan muutakin kuin auringonpaistetta. Itsepäisesti lähdimme etsimään paikkaa satojen (ellei jopa tuhansien) muiden auringonpalvojien keskuudesta. Istuimme alas. Aivan kuin Belgian sää olisi huomannut tämän, sillä kun otimme eväät esille, alkoi sataa eikä enää tihuttaa. Tämä oli totta kai juuri meidän tuuria. Kukaan meistä ei tietenkään ollut ottanut sateenvarjoa mukaan, koska haloo, oli luvattu 30 astetta ja aurinkoa. Sen ainoan kerran kun poistun Waterviewstä ilman sateenvarjoa… No, onneksemme kuuro oli ohitse melko nopeasti, ja kesähän kuivaa sen minkä kasteleekin.

Pian aurinko porotti täydellä teholla. Minä yritin intensiivisesti käyttää aurinkorasvaa, sillä olin onnistunut edellisenä päivänä polttamaan olkapääni – ulkona opiskelu ei sittenkään ole terveellistä. Osa meistä kävi uimassa meressä, mutta minä rohkenin vain kastelemaan jalkani.  Täytyy kyllä sanoa, että vesi oli paljon lämpimämpää kuin mitä odotin. Suurimman osan ajasta vietin turvallisesti pehmeääkin pehmeämmän hiekkarannan puolella. Kunnon oikkarina olin ottanut iPadini mukaan, ja oin ladannut sinne International Policing and Jurisdictionin muistiinpanot. Ikäväkseni minun oli todettava, että kirkkaassa auringonpaisteessa en nähnyt juuri mitään. Tämä ei tietenkään estänyt minua yrittämästä, ja silmiäni siristäen tein vajavaisia muistiinpanoja ja värikoodasin Interpolin kompetenssin poikkeuksia.

Aika kului yllättävän nopeasti. Iltapäivän edetessä tuuli navakoitui, ja lopulta minä hytisin jo kylmästä muuten niin aurinkoisessa säässä. Ranta alkoi pikkuhiljaa tyhjentyä perheistä, jotka olivat saapuneet varmaan ensimmäisten auringonsäteiden osuessa hiekkaan. Osa meidän porukastamme kävi hakemassa jostain läheisestä kaupasta olutta, ja minä sain maistaa Espanjan sivistyneintä juomaa, rosé-viiniä ”on the go”. Silti, parempaa kuin Jupiler.

Nämä tyypit <3

Mekin aloimme tehdä lähtöä. Meillä tytöillä alkoi olla todella kylmä eivätkä porukan jätkätkään enää varsinaisesti nauttineet säästä. Rautatieasemalla kohtasimme – yllätys yllätys – valtavan ihmismäärän matkalla samaan suuntaan kuin mekin. Kun juna saapui laiturille, tajusimme ettei meillä ollut toivoakaan saada edes yhtä istumapaikkaa saatikka sitten kahdeksaa. Huimaava määrä ihmisiä vyöryi kohti junan ovia päästämättä edes poisjääviä ensin ulos. Me jäimme junavaunun aulatilaan istuskelemaan. Ei ehkä se, mitä pitkän päivän päätteeksi halusimme, mutta saimmepa ainakin istua lähekkäin (tosin ehkä likemmin kuin ideaalitilanteessa). Minulla oli hiukset täynnä hiekkaa, iho tahmeana kaikesta aurinkorasvasta ja olkapäät edelleen huutavan punaisina edellispäivän jäljiltä. Silti olin todella tyytyväinen, että olin päättänyt lähteä meren rannalle kesken luku-urakan. Tulen varmemmin muistamaan päivän, jolloin menin kavereiden kanssa rannalle kuin kaikki nämä päivät, jotka kulutan sisätiloissa lukemalla Saksan lapsilisistä ja Luxemburgin opintotuesta.

Leuven 23. The one where I love Antwerp (and hate trains)

Antwerpen, tuo Belgian todellinen helmi. Kuten kaikki Antwerpenissa tietävät, on Antwerpen Belgian todellinen kaupunki kaiken muun ollessa vain sen pysäköintialuetta. Minun oli jo pidemmän aikaa tarkoitus mennä käymään suosikkikaupungissani, mutta vihdoin helatorstain jälkeisenä perjantaina sain aikaiseksi toteuttaa suunnitelmani.

Olin aamulla herännyt ennen kuutta ja mennyt viereiseen puistoon tekemään treenin, jota vuosi sitten olin kokeillut Essin kanssa kotoisessa Töölön UniSportissa. Olin päättänyt syödä aamupalan vasta Antwerpenissa, koska tarkoituksenani oli samalla saada luettua Labour Lawn tulevaan tenttiin. Ehdin mainiosti 8.25 junaan ja varttia yli yhdeksän löysin itseni jälleen kerran Antwerpenin rautatieasemalta. Minua ikuisesti hämmentää se, miten lähellä kaikki kaupungit tuntuvat olevan.

Lähdin ensitöikseni etsimään aamupalapaikkaa. Tarkoituksenani oli mennä melko lähelle kanaalia, mutta matkalla sinne kohtasin sympaattiselta vaikuttavan Cafématicin. Päätin poiketa sisälle, koska jos totta puhutaan, olin jo hyvin nälkäinen eikä minun tehnyt mieli enempää harhailla pitkin kauniita Antwerpenin katuja. Ilokseni kahvilassa tarjoiltiin soijamaitoon tehtyjä kahveja, joten päätin ottaa jäälaten ja croissantin. Koska sää Belgiassa on ollut lievästi sanoen lämmin, olen nauttinut runsaammanpuoleisesti jäälatteja. Suosikkini on edelleen Mont Cafén versio, mutta täällä nauttimani ei jäänyt kauas kakkoseksi. Ja totta kai minun oli otettava croissant vähän herkuttelun tuntua tuomaan.

Lueskelin melko pitkää Labour Lawn muistiinpanoja, minkä jälkeen minun oli aika jatkaa matkaani eteenpäin. Suuntasin ensin NYXin liikkeeseen minkä jälkeen poikkesin Kiehl’sin putiikkiin. Periaatteessa löysin kaiken, mitä olin tullut etsimäänkin, joten saatoin jatkaa nopeasti matkaani. Ensin, totta kai, minun oli poikettava Albert Heijnissa (RIP never forget), sillä kyseinen kauppa sattui olemaan matkani varrella. Kun mantelivoivarastoni oli jälleen kuosissa, sain viestin alankomaalaiselta ystävältäni, joka pyysi minua hakemaan hänelle AH:sta hollantilaisia vohveleita. Katsokaas, rakkauteni tätä hurmaavaa hollantilaista ruokakauppaketjua kohtaan ei ole ainoaa laatuaan. Joten ei kun takaisin vain, kyllä ystävä hädässä tunnetaan!

Jatkoin kulkemista kohti suuntaa, jossa oletin kanaalin olevan. En ollut tullut shoppailemaan, mutta hetkeä myöhemmin löysin itseni suloisesta ja erittäin hipster-tyylisestä kirjakaupasta. Koska ihmisillä on juhlapäiviä tulossa, ostin muutaman kortin. Melkein ostin kaikkea muutakin turhaa, kuten ”Kirjoita lause päivässä” –päiväkirjan sekä hollanninkielisen vegaanisen reseptikirjan, mutta sentään jokin pieni järjen hippunen sai minut vastustamaan kiusausta.

Kun vihdoin pääsin kanaalin rannalle, aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Onnekseni sää oli sen verran tuulinen, että en aivan sulanut kuumuudesta. Jatkoin siis tyytyväisenä opiskelujani. Kun olin saanut kaiken luettuani, lähdin kierrellen kohti rautatieasemaa, tahdoinhan nähdä vielä joitakin nähtävyyksiä. Ehdin juuri ja juuri junaan, ja kellon ollessa jo puoli kaksi minulla alkoi olla todella kova nälkä. Maltoin tuskin odottaa Leuveniin pääsyä, sillä kotona minua odotti kvinoasalaatti. Mutta hei, onko yksikään matka Belgian sisällä täydellinen ilman junaongelmia? Keskellä ei mitään meille yhtäkkiä ilmoitettiin, että Leuvenissa oli ollut junaonnettomuus (kolme tuntia aiemmin), eikä kenelläkään ollut tietoa, milloin junat kulkisivat jälleen.

Kellon tikittäessä eteenpäin aloin jo epätoivoisena suunnitella uutta elämääni Aarschotissa vuohifarmerin vaimona. Informaatio ei luonnollisestikaan kulkenut muilla kielillä kuin hollanniksi, mutta onnekseni vanhempi pariskunta selitti minulle ystävällisesti henkilökunnan antamat päivitykset. Vihdoin tunnin odottelun jälkeen pääsimme lähtemään liikkeelle. Olin aivan nääntynyt nälästä ja kuumuudesta, kun saavuimme helteiseen Leuveniin. Pääsin siis syömään lounasta mukavasti kello puoli viisi. Tein välittömästi päätöksen, etten vähään aikaan astuisi jalallani belgialaiseen junaan. Vaan kuinkas sitten kävikään…

Leuven 22. The one where it is Tuesday

Surprise!

Olen kirjoittanut kertaalleen jo yleisesti tavallisesta päivästä Leuvenissa, mutta ajattelin kirjoittaa tällä kertaa tietystä tavallisesta päivästä. Todella mielenkiintoista. Tätä varten ihmisillä on päiväkirja, tiedän.

Tiistaina herätyskelloni soi 5.42. Menen salille kutakuinkin joka tiistai, koska maanantaisin hyvin harvoin lähden illalla ulos. Käyn Basic Fitissä, joka on ainakin toistaiseksi auki 24 tuntia vuorokaudessa maanantaista perjantaihin, mutta tämä kuulemma tulee muuttumaan. Minun aamuvirkulle luonteelleni salille meno vasta kahdeksalta ei sovi, joten pikkuhiljaa alan ikävöidä omalle salille Helsinkiin. Kuljen täällä salille aina pyörällä, eikä tämä tiistai ollut poikkeus. Valehtelematta viidessä minuutissa olen Waterviewn pyöräkellarista Basic Fitin parkkihallissa. Tein tällä kertaa Instagramista kopioimani treenin (did I hear someone say basic white girl), minkä jälkeen kiirehdin takaisin Waterviewiin jalat täristen.

Välttelen hiustenpesua kuin ruttoa – siihen menee aikaa, hiukseni eivät ikinä ehdi kuivua ennen lähtöä luennolle ja kaiken lisäksi tukkani ei ikinä ole parhaimmillaan sinä päivänä kun pesen sen. Jostain syystä tiistait ovat aina osuvasti hiustenpesupäiviä, eli juuri niinä aamuina kun minulla on vähiten aikaa muutenkin. Aikataulutus on selkeästi parhaimpia hyveitäni. Suihkun ja meikkauksen jälkeen menin tekemään aamupalaa, eli jee, puuroa! Samalla laitoin valmiiksi eväät, sillä vaikka yliopistolla on jonkin sortin ruokala/kahvila, se on melko kallis ja kasvisvaihtoehtoja ei ole ylenpalttisesti. Oikiksen kampuksen vieressä on kyllä mielenkiintoisia ravintoloita, mutta toistaiseksi olen pysynyt säästölinjalla. Sitä paitsi omien eväiden kanssa pääsen käyttämään Ikeasta ostamaani eväsrasiaa!

Lähdin taas kerran kohti kampusta vähän myöhässä aikataulusta. En kulje pyörällä tätä matkaa, koska minulla on läppäri mukana ja pelkään tiputtavani sen kiitäessäni pitkin Leuvenin mukulakivisiä katuja. Vaikka olin vähän myöhässä (ja todella kuumissani, koska lämpötilat täällä huitelevat jo aamuisin yli kahdenkymmenen asteen), poikkesin nopeasti hakemassa jokaviikkoisen aamulatteni Coffee Cupista. Käyn kutakuinkin aina samassa paikassa, koska se on matkani varrella ja koska tiedän saavani sieltä latteni soijamaitoon tehtynä. However, palvelu Coffee Cupissa on ainakin vähän töykeää ja usein hi-das-ta. vähän väliä tuskailen kelloa vilkuillen, kun vanhempi mieshenkilö tiskin takana lähtee löntystellen etsimään soijamaitoa takahuoneesta – eikä tämä päivä ollut poikkeus. Pääsin istumaan kolmen oikkariystäväni viereen muutamaa minuuttia vaille yhdeksän ja kiitin jälleen onneani, että IPJC:n professori on aina myöhässä.

International Police and Judicial Cooperation luennot ovat suosikkiluentojani. Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, IPJC:n professori on todella hyvä luennoitsija. Ilman Power Pointtejakin olen pysynyt helposti kärryllä. Olen aika harmissani, että en tule pääsemään hänen luennoille enää tulevaisuudessa. Tämänkertainen luento käsitteli European Public Prosecutoria sekä tulevaa tenttiä (apua!). Kuten aina, pääsimme luennolta hieman etuajassa. Tämä on todella hyvä, sillä tarvitsen kymmenen minuutin tauon saadakseni aivot taas siihen kuntoon, että pystyn vastaanottamaan tietoa.

Toinen päivän luento oli International Public Lawta. Kurssi, josta alun alkaen pidin todella paljon, on kuukausien saatossa muuttunut vähän vähemmän kiinnostavaksi. Jos kuulen sanat ”international public goods” vielä kerran saatan räjähtää. Ainakin kurssi on auttanut minua ymmärtämään, että tulevaisuuteni ei ole kansainvälisen ympäristönsuojelu-lobbauksen parissa. Aamupäivän luento ei suinkaan ole viimeinen lajiaan, sillä minulla on vielä keskiviikkona yksi luento, kuudesta kahdeksaan illalla suoraa Company Lawn jälkeen.

Söin lounaani oikkarikavereiden kanssa. Koska lehtikaalisalaatti tuntui liian terveelliseltä, minä kävin nappaamassa oikeustieteellisen kampuksen vastapäätä sijaitsevasta jäätelöpaikasta jälkiruoaksi Ferrero-jäätelöä. Vaikka olen saanut kuulla ei-niin-yllättävältä taholta kritiikkiä jäätelöannoksen koosta, minusta se on juuri täydellinen määrä jälkiruoaksi. Suosittelen kaikille Leuveniin eksyneille Galetjen jäätelöitä (#notspon).

Jäätelön jälkeen oli labour lawn viimeinen luento. Meillä erasmus-opiskelijoilla – ja varmaan myös belgialasilla kollegoillamme – on tapana äänittää luennot. Olen useassa facebook-ryhmässä, jossa jokaiselle jaetaan yksi luennonpuolikas joka sitten pitää naputella puhtaaksi ja ladata teksti sen jälkeen facebookkiin. Jos totta puhutaan, en ole itse käyttänyt hyväksi muiden puhtaaksikirjoittamia luentoja. Tästä huolimatta pidän mielelläni tämän vaihtoehdon auki. Viimeinen Labour Lawn luento oli Facebookissa jaettu viiteen osaan, joista minulle kuului yksi. Tai pikemminkin, viidelle ihmiselle oli annettu velvollisuus puhtaaksikirjoittaa luento, mutta me emme juuri koordinoineet etukäteen kuka kirjoittaa mitäkin. Näin ollen äänitin puhelimellani koko luennon ja toivottavasti lähipäivinä me saamme työnjaon selvitetyksi.

Luennon jälkeen kiiruhdin Delhaizeen ostamaan ruokaa seuraavalle päivälle. Kuten olen maininnut aikaisemminkin, Delhaize on ehkä toisiksi tai kolmanneksi kallein paikka ostaa ruokaa Leuvenissa. Colruytissä on melkein sama valikoima jonkin verran edullisemmin. En kuitenkaan uskalla astua koko paikkaan ellen tiedä, että minulla on rutkasti aikaa. Olen viettänyt yli puoli tuntia jonottamassa kassalle jonojen kiertäessä hyllyrivien välissä kilometritolkulla. Nyt tarvitsin vain salaattia, tofua, kurkkua ja mansikoita. Kaiken kaikkiaan hintaa ruokakorilleni tuli huomattavasti vähemmän kuin jos olisin Suomessa. Ison mansikkarasian sain muutamalla eurolla, ja lähdön pikkuhiljaa lähestyessä käytän hyödykseni kaikki kerrat kun voin ostaa tällaisia herkkuja. Älkää kertoko Suomelle, mutta belgialaiset mansikat ovat minusta ihan yhtä hyviä kuin suomalaiset.

Tarvitsin maapähkinävoita salaattikastikkeeseeni, mutta missään tavallisessa ruokakaupassa en ole bongannut maapähkinävoita, johon ei olisi lisätty miljoonaa muuta asiaa – yleensä palmuöljyä, sokeria ja suolaa ja kivoja e-koodeja. Pelastukseni on ollut Origin’O, joka on vähän niin kuin paikallinen Ruohonjuuri. Heillä on noin tuhat erilaista pähkinälevitettä (hyperbola lienee päivän sana) – mutta vain yksi, joka sisältää pelkkää maapähkinää. Voilá, mukaan tarttui 650 grammaa maapähkinävoita. Siis yli puoli kiloa. Vertailun vuoksi on mainittava, että tavallinen maapähkinävoipurkki Suomessa on yleensä puolet pienempi, eikä sekään purnukka pieni ole.

Could it be... Waterview!

Residenssiini päästyäni tajusin, että en ehtisi mitenkään syödä illallista ennen kahdeksaa. Ostoksistani inspiroituneena laitoin itselleni välipalan, eli maapähkinävoilla ja mansikoilla. Koska kello oli jo viisi, minun oli aika vaihtaa vaatteet treenikamppeisiin. Ehdin luonteeni mukaisesti vähän osallistua omaan pieneen draamaan, sillä tiistai Leuvenissa ei ole täydellinen ilman sitä, eikö? Olin onneksi pakannut urheilukassini valmiiksi, joten pääsin nopeasti polkaisemaan kohti päivän seuraavaa urheilukoitosta.

Sport Center sijaitsee ringin toisella puolella noin kolmisen kilometrin päässä Waterviewstä. Olin ehkä yliarvioinut omat voimani, sillä aamun reisitreenin jälkeen pyörän polkeminen tuntui tavanomaista raskaammalta. Mutta olin jo Vaarstaatilla, joten oli turha kääntyä takaisin. Kiidin kuin puolikuntoinen varpunen läpi Leuvenin. Minua odotti myös mainio motivaattori, eli suomalainen treenikaveri. En tiedä, olisinko jaksanut raahautua kaupungin laidalle ilman pientä kannustusta. Aerobics-tunti, jolle menin, oli viimeinen lajiaan jolle pääsen Leuvenissa.. Jostain syystä ryhmäliikuntatunnit loppuvat jo 26.5., tosin helluntain takia todellisuudessa jo 24.5. 

Aerobicsissa oli kivasti porukkaa ja oli mukava päästä kokeilemaan uutta ohjelmaa. Taidan silti ehkä pitää Zumbasta enemmän, koska siinä liikkeissä on enemmän variaatiota. Toisaalta jatkuva toisto käymilläni aerobics-tunneilla on ihan hyvästä minunlaiselle hitaalle oppijalle. Koska treeni oli hyvin erilainen kuin se, jonka tein aamulla, jaksoin hyvin tehdä haarahyppyjä ja step-toucheja sun muita, mutta huomasin jatkuvan pomppimisen käyvän polvilleni. Vanhuus ei tule yksin!

Ihan vain muistutuksena itselle, että kohta vietän kaiken aikani tässä kirjastossa

Tunnin jälkeen lähdin takaisin kohti Waterviewtä. Suihkusta päästyäni kokkasin luovasti tofu-lehtikaalisalaattia ja jälkiruoaksi riisipaperirullan, jonka sisälle laitoin mansikoita ja banaania ja – ylläri – maapähkinävoita. Kellon tullessa jo puoli yhdeksän oli aika tarttua EU-lainsäädäntöön ja lueskella mukavia yhtiöoikeudellisia direktiivejä. Leuvenissa olisi ollut jos jonkin sortin tapahtumaa, mutta näin pitkän päivän jälkeen minulla ei ollut energiaa lähteä keskustaan heilumaan. Sitä paitsi kavereiden tentti-stressi alkaa tarttua kuin norovirus päiväkodissa, joten kirjojen pariin jääminen ei lainkaan haitannut.

Leuven 21. The one where I hate everything

Osuvasti kuva Brysselistä - joka ei kuitenkaan päässyt listalleni

Olen ehkä maininnut muutamaan otteeseen perheelleni ja ystävilleni kotisuomessa, että paluu harmaaseen arkeen heinäkuussa ei hirveästi houkuta. Olen viihtynyt enemmän kuin mainiosti pienessä belgialaisessa kaupungissani, ja ottaen huomioon kaikki matkustusmahdollisuudet, edulliset hinnat sekä ihanat ihmiset minua tuskin voi syyttää. Jotta lähdön hetki ei tuntuisi niin raskaalta, ajattelin listata asioita, joita minun ei tule ikävä hyvästien koittaessa.

Sää. Minulle ja suomalaisille ystävilläni täällä Belgiassa on tullut hieman tavaksi valittaa Belgian kylmyydestä – ja läsnäolijoilla on puolestaan ollut tapana muistuttaa, että me olemme Suomesta. Jostain syystä Belgian kostean viimainen kylmyys tuntuu luissa ja ytimissä aivan eri tavalla kuin kotoinen suomalainen pakkanen. Lämpöasteet ovat olleet koko vaihtoni aikana kutakuinkin plussan puolella, mutta vielä näin toukokuussa ikävöin kadonneita käsineitäni. Toisaalta huhupuheiden perusteella käsineille olisi käyttöä myös Suomessa.

Paitsi kylmyys niin jokapäiväinen sade alkaa ottaa pannuun. Minulla on nykyään sadetakki käytössä – ehdottomasti suositeltava hankinta jokaiselle Belgiaan vaihtoaan suunnittelevalle – mutta sekään ei auta kaikessa. Sadekuurot yhdistettynä ainaiseen tuuleen ovat osasyynä sille, miksi olen kevään aikana ollut flunssassa jo kolme kertaa – varsinkin kun kasvisruokavalioon siirryttyäni olen yleensä ollut kipeänä maksimissaan kerran vuodessa.

Alkoholi. Luultavasti liittyen jatkuvaan sairasteluun, alkoholin käyttö on täällä runsaampaa kuin Helsingissä. Tämä lienee yksilöllistä, sillä minulla on täällä myös kavereita, jotka ovat kertoneet alkoholinkäytön vähentyneen Leuvenissa. Minä olen siinä mielessä onnekas, että osaan useimmiten lopettaa juomisen ajoissa ja voin seuraavana päivänä olla totally functioning adult. Tämä muutama kuukausi on ollut hauskaa totta kai, mutta en minä tällä linjalla tahtoisi jatkaa tämän enempää. Toisaalta pidän alkoholinkäytön sosiaalisesta aspektista Belgiassa. Suomessa juominen tapahtuu aina jonkun kotona vain omien kavereiden kanssa, kun taas oluen ollessa edullista myös baareissa, alkoholin kulutus saa sosiaalisemman ulottuvuuden. Ja mikä ihmeellisintä, en ole nähnyt kuin yhden tappelun (senkin suunnilleen 16-vuotiaiden välillä). Miksi Belgiassa alkoholi ei herätä ihmisissä samanlaista tarvetta haastaa riitaa kuin Suomessa?

Draama. Voi pojat, tätä minun ei tule ikävä! Miten on mahdollista, että elämä tällä saralla voi olla niin erilaista Leuvenin ja Helsingin välillä? Maltan tuskin odottaa paluuta tasaiseen Helsinki-elämään, kun ei tarvitse juhliin mennessä pohtia, kohtaavatko tietyt henkilöt toisensa vai eivät. Tahdon korostaa, että en ole ainoa, jonka elämä on välillä muistuttanut huonosti käsikirjoitettua (ja melko tylsää) saippuaoopperaa. Yksi erosi usean vuoden seurustelun jälkeen poikaystävästään - kuulemma - Erasmus-heilan takia. Toinen joutui tekemään valinnan tuoreen parisuhteen ja mukavan Leuvenissa tapaaman pojan välillä. Kolmas on ehtinyt seurustella kahden eri Erasmus-opiskelijan kanssa tämän lyhyen kolmen kuukauden aikana. Eli vähän niin kuin Salkkareiden perus tuotantokausi ilman tuhopolttoja, salalapsia ja itsemurhia.

Kierrätys. Kierrätys on Belgiassa pakollista, mikä minusta on mahtava juttu. Kierrätän mielelläni Helsingissä, joten voisi kuvitella, että kierrätys täälläkin olisi kivaa ja helppoa. Päinvastoin. Pullot, metallipurkit ja maitotetrat laitetaan kaikki samaan pussiin. Pahvit ja paperit menevät samaan. Lasipullot kierrätetään kahteen eri paikkaan riippuen niiden väristä. Ja kaikki loput laitetaan surutta sekajätteeseen – eli edelleen huomattava osa jätteestä menee kaatopaikalle. Joissakin paikoissa on erikseen biojäte, mutta esimerkiksi yliopistolla ja minun residenssistäni se puuttuu. Lisäksi roskapussit on hinnoiteltu sen mukaan, mitä niihin aikoo laittaa. Luonnollisesti sekajätteen roskapussit ovat kalleimpia, mutta niitä ei myydä esimerkiksi yhden tai kahden roskapussin pakkauksina. Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu, että kierrätän täällä vähemmän kuin Helsingissä.

Nämäkin liikkeet ovat luultavasti juuri nyt kiinni

Kauppojen aukioloajat. Tiedän. Olen hemmoteltu kakara. Helsingissä käyttämäni ruokakauppa on auki 24/7. Jos tarvitsen nyhtökauraa lauantaiaamuna kuudelta, tiedän sitä saavani. Täällä kaupat menevät viimeistään kiinni kahdeksalta ja yleensä aukeavat puoli yhdeksältä. Sunnuntaisin kaikki muut paitsi pienimmät ylikalliit kaupat ovat kiinni. Ja jostain syystä juuri sunnuntaisin minun tekee eniten mieli alkaa kokkailla. Lisäksi sen jälkeen kun Albert Heijnin lopetetti (RIP never forget) taloni alakerrassa, olen alkanut käydä keskustan Delhaizessa sen tutumman valikoiman ja lyhyempien jonojen takia, mutta se mokoma sulkeutuu jo 18.30, jolloin yleensä olen luennolla tai palaamassa yliopistolta. Helsingissä minä vain menen kauppaan, mutta täällä joudun erikseen suunnittelemaan ja aikatauluttamaan ruokaostokseni.

Paitsi ruokakaupat niin myös muiden kauppojen aukioloajat pääsääntöisesti saavat vereni kiehumaan. Sunnuntaina kaupat ovat totta kai kiinni, mutta Helsingin menoon tottuneena olen todella turhautunut, kun kaikki kaupat menevät kiinni jo kuudelta. Harvoin minun tekee mieli lähteä kaupungille kiertämään ennen luentoa. En ymmärrä, miten työssäkäyvät ihmiset voivat ikinä ostaa mitään esimerkiksi apteekeista, kun kaikki menevät kiinni ennen aikojaan.  

Pyykinpesu. Minä en inhoa pyykkäämistä. Se ei ole lempihommaani, mutta Suomessa pesen onnellisesti pyykkiä suunnilleen kahdesta kolmeen kertaa viikossa. Täällä pyykkääminen on oma prosessinsa. Minun on ensin kuljetettava pyykkini puolen kilometrin päähän pesutuvalle, sillä kaikki belgialaiset tunnetusti pesevät (tai pesettävät) pyykkinsä vanhempiensa luona viikonloppuisin ja näin ollen pyykinpesupaikkoja on vain harvakseltaan. Ja ai sitä onnea, kun huomaa jättäneensä pyykinpesuaineen kotiin!

Yhden pienen koneellisen peseminen maksaa lähes viisi euroa. Tähän kun lisätään vielä kuivausrummun käyttäminen, yhden koneellisen peseminen on yhtä kallista kuin kolme Fazerin sinistä! Lisäksi Suomessa voin antaa pyykkieni olla ja tehdä pesukoneen pyöriessä paljon muuta, mutta Leuvenissa olen valitettavasti liimautunut pyykinpesupaikkaan pyykinpesun ajaksi.

Maksaminen. En ole varmaan eläessäni käynyt pankkiautomaatilla niin usein kuin näiden muutaman kuukauden aikana. Siinä missä Helsingissä alkaa olla paikkoja, jossa käteismaksu ei ole edes mahdollisuus, Belgiassa tilanne on usein täysin päinvastoin. Joko mahdollisuutta ei ole, siitä joutuu maksamaan ylimääräistä tai maksaminen kortilla on mahdollista – jos on belgialainen pankkitili. Kun ottaa huomioon Brysselin maineen Euroopan pääkaupunkina, tämä on outoa ja epäkäytännöllistä. Baareissa ja pubeissa tämän ymmärrän, mutta ruokakaupoissa (looking at you Colruyt) luulisi kaikkien korttien käyvän.

Plz don't touch my hair

Blondius. Pysyn vaaleatukkaisena vielä Suomessakin, mutta Luojalle kiitos se ei ole enää mikään kommentoinnin aihe. Jos saisin euron joka kerta kun joku mainitsee hiusvärini, summa kattaisi kaikki tähän mennessä maksamani pyykinpesut.

Huh. Nyt kun olen saanut nämä asiat rinnaltani, voin tuijotella tätä listaa joka kerta, kun ikävä Belgiaan herää.

Leuven 20. The one where I learn 20 things

Ypres

Vietin viimeisen ESN-viikonlopun Belgian länsiosissa, ensin Oudenaardessa ja sitten Ypresissä. Opin matkan aikana paljon, ja päätin listata joitakin tekemiäni huomioita.

1.     Sadetakki on aina parasta olla mukana. Ai, aurinko paistaa ja on 22 astetta lämmintä? Ei pilviä taivaalla? Think again! Vartin kuluttua rankkasade voi hyvinkin yllättää takavasemmalta ja silloin ei sateenvarjokaan aina auta.

2.     Belgialaisissa junissa voi kuin voikin juoda alkoholia.

3.     Se ei tarkoita, että kanssamatkustajat pitäisivät siitä.

4.     Skinny Bitches maistuu paremmalta tehtynä puolalaiseen vodkaan kuin Smirnoffiin. Kuulemma.

5.     Ei kannata antaa kenenkään nostaa itseään tanssilattialla ilmaan. Vaikka edelliset kymmenen kertaa olisivat onnistuneet ongelmitta, yhdennellätoista saattaa löytää itsensä lattialta. 

Oudenaarde

6.     Kookosvesi maistuu pahalta mutta on jumalten lahja maailmalle.

7.     Vaalea leipä marmeladilla ei voi mitenkään olla aamupala, jota ihmiset mielellään nauttivat.

8.     Toisaalta joillekin olut käy aamupalasta, kuka minä olen tuomitsemaan.

9.     Suomalaiset löytävät tavan katsoa jääkiekkoa keskellä Belgiaakin, ilman televisiota ja ilman kunnollista nettiä.

10. Mainitsinko jo, että SADETAKKI?

Toinen kohtaamani järvi Belgiassa

11. Oudenaardessa ei ole totuttu ihmisiin.

12. En ole vieläkään hyvä beer pongissa.

13. Osaan kuulemma edelleen puhua espanjaa. Vielä jos muistaisin, että mitä olen oikein sanonut ja kenelle.

14. Nukun todella, todella sikeästi jos minulla on korvatulpat korvissa.

15. Aikataulussa pysyminen ei ole vain belgialaisten junien ongelma. Myös Erasmus-opiskelijat ovat erittäin huonoja tässä.

16. Belgian maaseutu on täynnä eläimiä. Miten niille edes riittää ruokaa? Belgia on niin pieni maa!

Outfit of the day

17. Vierailu sotamuseossa ei piristä päivää

18. Ypres on todella ylpeä historiastaan – Belgialaiset muutenkin tuntuvat olevan todella innokkaita kertomaan, miten maailmansodissa heidän maansa pommitettiin maan tasalle.

19. Always blame the Germans

20. Cantus ESN-viikonlopun päätteeksi liian vähäisen ruokailun jälkeen ei ole hauskaa. Tai ainakin se on huomattavasti vähemmän hauskaa kuin yleensä.

Nyt kun luentoja on jäljellä enää viikko, alan todella tajuta, että vaihtoni lähenee vaarallisesti loppuaan. Koska seuraavat viikot kuluvat luultavimmin pänttäämisen ja tenttien tekemisen parissa, lienee sanomattakin selvää, että kirjoitusten määrä tipahtanee huomattavasti. Tai vaihtoehtoisesti kasvaa uusiin ennätyksiin, kun välttelen labour law –muistiinpanojani kuin ruttoa.