Leuven 21. The one where I hate everything

Osuvasti kuva Brysselistä - joka ei kuitenkaan päässyt listalleni

Olen ehkä maininnut muutamaan otteeseen perheelleni ja ystävilleni kotisuomessa, että paluu harmaaseen arkeen heinäkuussa ei hirveästi houkuta. Olen viihtynyt enemmän kuin mainiosti pienessä belgialaisessa kaupungissani, ja ottaen huomioon kaikki matkustusmahdollisuudet, edulliset hinnat sekä ihanat ihmiset minua tuskin voi syyttää. Jotta lähdön hetki ei tuntuisi niin raskaalta, ajattelin listata asioita, joita minun ei tule ikävä hyvästien koittaessa.

Sää. Minulle ja suomalaisille ystävilläni täällä Belgiassa on tullut hieman tavaksi valittaa Belgian kylmyydestä – ja läsnäolijoilla on puolestaan ollut tapana muistuttaa, että me olemme Suomesta. Jostain syystä Belgian kostean viimainen kylmyys tuntuu luissa ja ytimissä aivan eri tavalla kuin kotoinen suomalainen pakkanen. Lämpöasteet ovat olleet koko vaihtoni aikana kutakuinkin plussan puolella, mutta vielä näin toukokuussa ikävöin kadonneita käsineitäni. Toisaalta huhupuheiden perusteella käsineille olisi käyttöä myös Suomessa.

Paitsi kylmyys niin jokapäiväinen sade alkaa ottaa pannuun. Minulla on nykyään sadetakki käytössä – ehdottomasti suositeltava hankinta jokaiselle Belgiaan vaihtoaan suunnittelevalle – mutta sekään ei auta kaikessa. Sadekuurot yhdistettynä ainaiseen tuuleen ovat osasyynä sille, miksi olen kevään aikana ollut flunssassa jo kolme kertaa – varsinkin kun kasvisruokavalioon siirryttyäni olen yleensä ollut kipeänä maksimissaan kerran vuodessa.

Alkoholi. Luultavasti liittyen jatkuvaan sairasteluun, alkoholin käyttö on täällä runsaampaa kuin Helsingissä. Tämä lienee yksilöllistä, sillä minulla on täällä myös kavereita, jotka ovat kertoneet alkoholinkäytön vähentyneen Leuvenissa. Minä olen siinä mielessä onnekas, että osaan useimmiten lopettaa juomisen ajoissa ja voin seuraavana päivänä olla totally functioning adult. Tämä muutama kuukausi on ollut hauskaa totta kai, mutta en minä tällä linjalla tahtoisi jatkaa tämän enempää. Toisaalta pidän alkoholinkäytön sosiaalisesta aspektista Belgiassa. Suomessa juominen tapahtuu aina jonkun kotona vain omien kavereiden kanssa, kun taas oluen ollessa edullista myös baareissa, alkoholin kulutus saa sosiaalisemman ulottuvuuden. Ja mikä ihmeellisintä, en ole nähnyt kuin yhden tappelun (senkin suunnilleen 16-vuotiaiden välillä). Miksi Belgiassa alkoholi ei herätä ihmisissä samanlaista tarvetta haastaa riitaa kuin Suomessa?

Draama. Voi pojat, tätä minun ei tule ikävä! Miten on mahdollista, että elämä tällä saralla voi olla niin erilaista Leuvenin ja Helsingin välillä? Maltan tuskin odottaa paluuta tasaiseen Helsinki-elämään, kun ei tarvitse juhliin mennessä pohtia, kohtaavatko tietyt henkilöt toisensa vai eivät. Tahdon korostaa, että en ole ainoa, jonka elämä on välillä muistuttanut huonosti käsikirjoitettua (ja melko tylsää) saippuaoopperaa. Yksi erosi usean vuoden seurustelun jälkeen poikaystävästään - kuulemma - Erasmus-heilan takia. Toinen joutui tekemään valinnan tuoreen parisuhteen ja mukavan Leuvenissa tapaaman pojan välillä. Kolmas on ehtinyt seurustella kahden eri Erasmus-opiskelijan kanssa tämän lyhyen kolmen kuukauden aikana. Eli vähän niin kuin Salkkareiden perus tuotantokausi ilman tuhopolttoja, salalapsia ja itsemurhia.

Kierrätys. Kierrätys on Belgiassa pakollista, mikä minusta on mahtava juttu. Kierrätän mielelläni Helsingissä, joten voisi kuvitella, että kierrätys täälläkin olisi kivaa ja helppoa. Päinvastoin. Pullot, metallipurkit ja maitotetrat laitetaan kaikki samaan pussiin. Pahvit ja paperit menevät samaan. Lasipullot kierrätetään kahteen eri paikkaan riippuen niiden väristä. Ja kaikki loput laitetaan surutta sekajätteeseen – eli edelleen huomattava osa jätteestä menee kaatopaikalle. Joissakin paikoissa on erikseen biojäte, mutta esimerkiksi yliopistolla ja minun residenssistäni se puuttuu. Lisäksi roskapussit on hinnoiteltu sen mukaan, mitä niihin aikoo laittaa. Luonnollisesti sekajätteen roskapussit ovat kalleimpia, mutta niitä ei myydä esimerkiksi yhden tai kahden roskapussin pakkauksina. Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu, että kierrätän täällä vähemmän kuin Helsingissä.

Nämäkin liikkeet ovat luultavasti juuri nyt kiinni

Kauppojen aukioloajat. Tiedän. Olen hemmoteltu kakara. Helsingissä käyttämäni ruokakauppa on auki 24/7. Jos tarvitsen nyhtökauraa lauantaiaamuna kuudelta, tiedän sitä saavani. Täällä kaupat menevät viimeistään kiinni kahdeksalta ja yleensä aukeavat puoli yhdeksältä. Sunnuntaisin kaikki muut paitsi pienimmät ylikalliit kaupat ovat kiinni. Ja jostain syystä juuri sunnuntaisin minun tekee eniten mieli alkaa kokkailla. Lisäksi sen jälkeen kun Albert Heijnin lopetetti (RIP never forget) taloni alakerrassa, olen alkanut käydä keskustan Delhaizessa sen tutumman valikoiman ja lyhyempien jonojen takia, mutta se mokoma sulkeutuu jo 18.30, jolloin yleensä olen luennolla tai palaamassa yliopistolta. Helsingissä minä vain menen kauppaan, mutta täällä joudun erikseen suunnittelemaan ja aikatauluttamaan ruokaostokseni.

Paitsi ruokakaupat niin myös muiden kauppojen aukioloajat pääsääntöisesti saavat vereni kiehumaan. Sunnuntaina kaupat ovat totta kai kiinni, mutta Helsingin menoon tottuneena olen todella turhautunut, kun kaikki kaupat menevät kiinni jo kuudelta. Harvoin minun tekee mieli lähteä kaupungille kiertämään ennen luentoa. En ymmärrä, miten työssäkäyvät ihmiset voivat ikinä ostaa mitään esimerkiksi apteekeista, kun kaikki menevät kiinni ennen aikojaan.  

Pyykinpesu. Minä en inhoa pyykkäämistä. Se ei ole lempihommaani, mutta Suomessa pesen onnellisesti pyykkiä suunnilleen kahdesta kolmeen kertaa viikossa. Täällä pyykkääminen on oma prosessinsa. Minun on ensin kuljetettava pyykkini puolen kilometrin päähän pesutuvalle, sillä kaikki belgialaiset tunnetusti pesevät (tai pesettävät) pyykkinsä vanhempiensa luona viikonloppuisin ja näin ollen pyykinpesupaikkoja on vain harvakseltaan. Ja ai sitä onnea, kun huomaa jättäneensä pyykinpesuaineen kotiin!

Yhden pienen koneellisen peseminen maksaa lähes viisi euroa. Tähän kun lisätään vielä kuivausrummun käyttäminen, yhden koneellisen peseminen on yhtä kallista kuin kolme Fazerin sinistä! Lisäksi Suomessa voin antaa pyykkieni olla ja tehdä pesukoneen pyöriessä paljon muuta, mutta Leuvenissa olen valitettavasti liimautunut pyykinpesupaikkaan pyykinpesun ajaksi.

Maksaminen. En ole varmaan eläessäni käynyt pankkiautomaatilla niin usein kuin näiden muutaman kuukauden aikana. Siinä missä Helsingissä alkaa olla paikkoja, jossa käteismaksu ei ole edes mahdollisuus, Belgiassa tilanne on usein täysin päinvastoin. Joko mahdollisuutta ei ole, siitä joutuu maksamaan ylimääräistä tai maksaminen kortilla on mahdollista – jos on belgialainen pankkitili. Kun ottaa huomioon Brysselin maineen Euroopan pääkaupunkina, tämä on outoa ja epäkäytännöllistä. Baareissa ja pubeissa tämän ymmärrän, mutta ruokakaupoissa (looking at you Colruyt) luulisi kaikkien korttien käyvän.

Plz don't touch my hair

Blondius. Pysyn vaaleatukkaisena vielä Suomessakin, mutta Luojalle kiitos se ei ole enää mikään kommentoinnin aihe. Jos saisin euron joka kerta kun joku mainitsee hiusvärini, summa kattaisi kaikki tähän mennessä maksamani pyykinpesut.

Huh. Nyt kun olen saanut nämä asiat rinnaltani, voin tuijotella tätä listaa joka kerta, kun ikävä Belgiaan herää.