Leuven 22. The one where it is Tuesday

Surprise!

Olen kirjoittanut kertaalleen jo yleisesti tavallisesta päivästä Leuvenissa, mutta ajattelin kirjoittaa tällä kertaa tietystä tavallisesta päivästä. Todella mielenkiintoista. Tätä varten ihmisillä on päiväkirja, tiedän.

Tiistaina herätyskelloni soi 5.42. Menen salille kutakuinkin joka tiistai, koska maanantaisin hyvin harvoin lähden illalla ulos. Käyn Basic Fitissä, joka on ainakin toistaiseksi auki 24 tuntia vuorokaudessa maanantaista perjantaihin, mutta tämä kuulemma tulee muuttumaan. Minun aamuvirkulle luonteelleni salille meno vasta kahdeksalta ei sovi, joten pikkuhiljaa alan ikävöidä omalle salille Helsinkiin. Kuljen täällä salille aina pyörällä, eikä tämä tiistai ollut poikkeus. Valehtelematta viidessä minuutissa olen Waterviewn pyöräkellarista Basic Fitin parkkihallissa. Tein tällä kertaa Instagramista kopioimani treenin (did I hear someone say basic white girl), minkä jälkeen kiirehdin takaisin Waterviewiin jalat täristen.

Välttelen hiustenpesua kuin ruttoa – siihen menee aikaa, hiukseni eivät ikinä ehdi kuivua ennen lähtöä luennolle ja kaiken lisäksi tukkani ei ikinä ole parhaimmillaan sinä päivänä kun pesen sen. Jostain syystä tiistait ovat aina osuvasti hiustenpesupäiviä, eli juuri niinä aamuina kun minulla on vähiten aikaa muutenkin. Aikataulutus on selkeästi parhaimpia hyveitäni. Suihkun ja meikkauksen jälkeen menin tekemään aamupalaa, eli jee, puuroa! Samalla laitoin valmiiksi eväät, sillä vaikka yliopistolla on jonkin sortin ruokala/kahvila, se on melko kallis ja kasvisvaihtoehtoja ei ole ylenpalttisesti. Oikiksen kampuksen vieressä on kyllä mielenkiintoisia ravintoloita, mutta toistaiseksi olen pysynyt säästölinjalla. Sitä paitsi omien eväiden kanssa pääsen käyttämään Ikeasta ostamaani eväsrasiaa!

Lähdin taas kerran kohti kampusta vähän myöhässä aikataulusta. En kulje pyörällä tätä matkaa, koska minulla on läppäri mukana ja pelkään tiputtavani sen kiitäessäni pitkin Leuvenin mukulakivisiä katuja. Vaikka olin vähän myöhässä (ja todella kuumissani, koska lämpötilat täällä huitelevat jo aamuisin yli kahdenkymmenen asteen), poikkesin nopeasti hakemassa jokaviikkoisen aamulatteni Coffee Cupista. Käyn kutakuinkin aina samassa paikassa, koska se on matkani varrella ja koska tiedän saavani sieltä latteni soijamaitoon tehtynä. However, palvelu Coffee Cupissa on ainakin vähän töykeää ja usein hi-das-ta. vähän väliä tuskailen kelloa vilkuillen, kun vanhempi mieshenkilö tiskin takana lähtee löntystellen etsimään soijamaitoa takahuoneesta – eikä tämä päivä ollut poikkeus. Pääsin istumaan kolmen oikkariystäväni viereen muutamaa minuuttia vaille yhdeksän ja kiitin jälleen onneani, että IPJC:n professori on aina myöhässä.

International Police and Judicial Cooperation luennot ovat suosikkiluentojani. Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, IPJC:n professori on todella hyvä luennoitsija. Ilman Power Pointtejakin olen pysynyt helposti kärryllä. Olen aika harmissani, että en tule pääsemään hänen luennoille enää tulevaisuudessa. Tämänkertainen luento käsitteli European Public Prosecutoria sekä tulevaa tenttiä (apua!). Kuten aina, pääsimme luennolta hieman etuajassa. Tämä on todella hyvä, sillä tarvitsen kymmenen minuutin tauon saadakseni aivot taas siihen kuntoon, että pystyn vastaanottamaan tietoa.

Toinen päivän luento oli International Public Lawta. Kurssi, josta alun alkaen pidin todella paljon, on kuukausien saatossa muuttunut vähän vähemmän kiinnostavaksi. Jos kuulen sanat ”international public goods” vielä kerran saatan räjähtää. Ainakin kurssi on auttanut minua ymmärtämään, että tulevaisuuteni ei ole kansainvälisen ympäristönsuojelu-lobbauksen parissa. Aamupäivän luento ei suinkaan ole viimeinen lajiaan, sillä minulla on vielä keskiviikkona yksi luento, kuudesta kahdeksaan illalla suoraa Company Lawn jälkeen.

Söin lounaani oikkarikavereiden kanssa. Koska lehtikaalisalaatti tuntui liian terveelliseltä, minä kävin nappaamassa oikeustieteellisen kampuksen vastapäätä sijaitsevasta jäätelöpaikasta jälkiruoaksi Ferrero-jäätelöä. Vaikka olen saanut kuulla ei-niin-yllättävältä taholta kritiikkiä jäätelöannoksen koosta, minusta se on juuri täydellinen määrä jälkiruoaksi. Suosittelen kaikille Leuveniin eksyneille Galetjen jäätelöitä (#notspon).

Jäätelön jälkeen oli labour lawn viimeinen luento. Meillä erasmus-opiskelijoilla – ja varmaan myös belgialasilla kollegoillamme – on tapana äänittää luennot. Olen useassa facebook-ryhmässä, jossa jokaiselle jaetaan yksi luennonpuolikas joka sitten pitää naputella puhtaaksi ja ladata teksti sen jälkeen facebookkiin. Jos totta puhutaan, en ole itse käyttänyt hyväksi muiden puhtaaksikirjoittamia luentoja. Tästä huolimatta pidän mielelläni tämän vaihtoehdon auki. Viimeinen Labour Lawn luento oli Facebookissa jaettu viiteen osaan, joista minulle kuului yksi. Tai pikemminkin, viidelle ihmiselle oli annettu velvollisuus puhtaaksikirjoittaa luento, mutta me emme juuri koordinoineet etukäteen kuka kirjoittaa mitäkin. Näin ollen äänitin puhelimellani koko luennon ja toivottavasti lähipäivinä me saamme työnjaon selvitetyksi.

Luennon jälkeen kiiruhdin Delhaizeen ostamaan ruokaa seuraavalle päivälle. Kuten olen maininnut aikaisemminkin, Delhaize on ehkä toisiksi tai kolmanneksi kallein paikka ostaa ruokaa Leuvenissa. Colruytissä on melkein sama valikoima jonkin verran edullisemmin. En kuitenkaan uskalla astua koko paikkaan ellen tiedä, että minulla on rutkasti aikaa. Olen viettänyt yli puoli tuntia jonottamassa kassalle jonojen kiertäessä hyllyrivien välissä kilometritolkulla. Nyt tarvitsin vain salaattia, tofua, kurkkua ja mansikoita. Kaiken kaikkiaan hintaa ruokakorilleni tuli huomattavasti vähemmän kuin jos olisin Suomessa. Ison mansikkarasian sain muutamalla eurolla, ja lähdön pikkuhiljaa lähestyessä käytän hyödykseni kaikki kerrat kun voin ostaa tällaisia herkkuja. Älkää kertoko Suomelle, mutta belgialaiset mansikat ovat minusta ihan yhtä hyviä kuin suomalaiset.

Tarvitsin maapähkinävoita salaattikastikkeeseeni, mutta missään tavallisessa ruokakaupassa en ole bongannut maapähkinävoita, johon ei olisi lisätty miljoonaa muuta asiaa – yleensä palmuöljyä, sokeria ja suolaa ja kivoja e-koodeja. Pelastukseni on ollut Origin’O, joka on vähän niin kuin paikallinen Ruohonjuuri. Heillä on noin tuhat erilaista pähkinälevitettä (hyperbola lienee päivän sana) – mutta vain yksi, joka sisältää pelkkää maapähkinää. Voilá, mukaan tarttui 650 grammaa maapähkinävoita. Siis yli puoli kiloa. Vertailun vuoksi on mainittava, että tavallinen maapähkinävoipurkki Suomessa on yleensä puolet pienempi, eikä sekään purnukka pieni ole.

Could it be... Waterview!

Residenssiini päästyäni tajusin, että en ehtisi mitenkään syödä illallista ennen kahdeksaa. Ostoksistani inspiroituneena laitoin itselleni välipalan, eli maapähkinävoilla ja mansikoilla. Koska kello oli jo viisi, minun oli aika vaihtaa vaatteet treenikamppeisiin. Ehdin luonteeni mukaisesti vähän osallistua omaan pieneen draamaan, sillä tiistai Leuvenissa ei ole täydellinen ilman sitä, eikö? Olin onneksi pakannut urheilukassini valmiiksi, joten pääsin nopeasti polkaisemaan kohti päivän seuraavaa urheilukoitosta.

Sport Center sijaitsee ringin toisella puolella noin kolmisen kilometrin päässä Waterviewstä. Olin ehkä yliarvioinut omat voimani, sillä aamun reisitreenin jälkeen pyörän polkeminen tuntui tavanomaista raskaammalta. Mutta olin jo Vaarstaatilla, joten oli turha kääntyä takaisin. Kiidin kuin puolikuntoinen varpunen läpi Leuvenin. Minua odotti myös mainio motivaattori, eli suomalainen treenikaveri. En tiedä, olisinko jaksanut raahautua kaupungin laidalle ilman pientä kannustusta. Aerobics-tunti, jolle menin, oli viimeinen lajiaan jolle pääsen Leuvenissa.. Jostain syystä ryhmäliikuntatunnit loppuvat jo 26.5., tosin helluntain takia todellisuudessa jo 24.5. 

Aerobicsissa oli kivasti porukkaa ja oli mukava päästä kokeilemaan uutta ohjelmaa. Taidan silti ehkä pitää Zumbasta enemmän, koska siinä liikkeissä on enemmän variaatiota. Toisaalta jatkuva toisto käymilläni aerobics-tunneilla on ihan hyvästä minunlaiselle hitaalle oppijalle. Koska treeni oli hyvin erilainen kuin se, jonka tein aamulla, jaksoin hyvin tehdä haarahyppyjä ja step-toucheja sun muita, mutta huomasin jatkuvan pomppimisen käyvän polvilleni. Vanhuus ei tule yksin!

Ihan vain muistutuksena itselle, että kohta vietän kaiken aikani tässä kirjastossa

Tunnin jälkeen lähdin takaisin kohti Waterviewtä. Suihkusta päästyäni kokkasin luovasti tofu-lehtikaalisalaattia ja jälkiruoaksi riisipaperirullan, jonka sisälle laitoin mansikoita ja banaania ja – ylläri – maapähkinävoita. Kellon tullessa jo puoli yhdeksän oli aika tarttua EU-lainsäädäntöön ja lueskella mukavia yhtiöoikeudellisia direktiivejä. Leuvenissa olisi ollut jos jonkin sortin tapahtumaa, mutta näin pitkän päivän jälkeen minulla ei ollut energiaa lähteä keskustaan heilumaan. Sitä paitsi kavereiden tentti-stressi alkaa tarttua kuin norovirus päiväkodissa, joten kirjojen pariin jääminen ei lainkaan haitannut.