Leuven 30. The one where there is the last Cantus

Sain tenttiurakkani viimein valmiiksi, kun tiistaina kävin tekemässä Public International Lawn lähes neljä tuntia kestäneen monsteritentin. Kun kokeet olivat vihdoin pulkassa, Belgia päätti näyttää jälleen todelliset kasvonsa ja lämpöaalto väistyi Leuvenin yltä. Tuttuakin tutumpi sade on siis ollut päivittäinen vieras.

Ihania ihmisiä

Kun viimeinen tentti on hoidettu pois alta, paljon muitakin viimeisiä asioita on tullut eteen. Tiistaina illalla jouduimme hyvästelemään yhden alankomaalaisen ystävämme, joka suuntasi aikaisin keskiviikkoaamuna kohti kotia. Torstaina puolestaan oli meidän viimeisen Cantuksen vuoro, jonne kaveripiiristäni kaikki muut paitsi jo lähtenyt ystävämme pääsi paikalle. Olin onnessani, että minun alankomaalainen ystäväni ehti mukaan, sillä hän ei ollut ikinä aikaisemmin ollut belgialaisella Cantuksella. Myös turkkilaiselle ystävälleni tämä oli ensimmäinen belgialainen pöytäjuhlakokemus.

Kuvassa olen selkeästi erittäin ylpeä itsestäni, koska käytin asusteita #malli

Teemana oli tällä kertaa Latina. Luonnollisesti Cantusta varten täytyi pukeutua teeman mukaisesti. Minä olisin halunnut alun perin ostaa ylisuuren jalkapallopaidan, mutta etsinnöistäni huolimatta en löytänyt sopivaa. En halunnut hankkia mitään sellaista, mikä on kallista ja mitä en käyttäisi ikinä muuten, joten off-shoulder-röyhelöt ja punaiset kukkakoristeet saivat jäädä kauppaan. Pukeuduin siis… tropiikiksi? Leikitään, että asuni on Amazonin sademetsä.

Cantus itsessään sujui erittäin tyypilliseen tapaan. Oli laulua, oli juomia ja oli rangaistuksia. Poikkeuksellista oli se, että espanjankielisiä lauluja oli huomattavasti enemmän kuin tavallisella Cantuksella. Ja totta kai me ”lauloimme” Despaciton, joka on toinen biisi, jonka tulen ikuisesti yhdistämään Erasmus-kokemukseeni (toinen on totta kai Ed Sheeranin Shape of You). Minä pidin siitä, että vaikka olin oman porukkani kanssa, pääsin vielä tässä vaiheessa vaihtoani tutustumaan uusiin ihmisiin. Yleensä ESN-cantuksella pyörii aina samat ihmiset ja minusta on totta kai aina kivaa viettää heidän kanssaan aikaa. Kuitenkin on hauska tavata muitakin kuin vain niitä omia bestiksiä. Nyt esimerkiksi tutustuin kahteen chileläiseen jätkään, joita en ollut ikinä aiemmin tavannut. Kaiken lisäksi yksi chileläinen kaverini, jonka kanssa ystävystyin heti vaihdon alussa, on samasta yliopistosta kuin kohtaamani kaksikko. Pääsin siis harjoittamaan espanjantaitojani uusien ihmisten kanssa hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Spanglish sopii aika hyvin latina-teemaan, eikö?

Iltaa varjosti ihan pienesti se, että suomalaiset kaverini olivat vihoviimeistä iltaa Belgiassa. He olivat ensimmäiset kaverit, jotka täällä Belgiassa tapasin, joten minulla oli vähän tunteellinen olo. Minä onneksi selvisin melkein Cantuksen loppuun asti kuivin silmin. Olin iloinen, että he jaksoivat juhlia ja olla todella messissä siitä huolimatta, että heillä oli aamulla aikainen lähtö kohti Lontoota. Leevin Cantuksella johtama ”500 Miles” todella kruunasi illan.   

Kolme Ässää

Onneksi paikalla oli paljon hilpeällä tuulella olevia ihmisiä. Muuten olisin ehkä vellonut pidemmän aikaa ”kaikki hyvä päättyy nyyh” –tunteessa. Sen sijaan juttelin ihanille ihmisille, tein huonoja päätöksiä ja tanssin sydämeni kyllyydestä. Olin kotona aikaisemmin kuin tiistai-illan juhlintojen jälkeen (miten Suomessa en jaksa olla ulkona jälkeen puolenyön mutta täällä ihan huomaamattanikin päädyn kotiin vasta aamuseitsemältä?!), mutta olin silti ollut hereillä jo 24 tuntia, kun vihdoin saatoin painaa pään tyynyyn.

Olin aika yllättynyt, miten kiva ilta minulla loppujen lopuksi oli. Olin valmistautunut tuntemaan oloni melko kurjaksi, koska tämä oli viimeinen Cantukseni, viimeiset isommat yhteiset juhlat ja lisäksi osaa ihmisistä en välttämättä tule näkemään pitkään aikaan jos ikinä (ellemme sitten kaikki palaa elokuun lopulla uusintatenttejä tekemään…). Hiljalleen kuitenkin oman vaihtoni loppu alkaa hiipiä nurkan takaa, ja seuraava viikko taitaa kulua kokonaisuudessaan hyvästejä jättäessä.