Leuven 5. The one where there is a Cantus

Olen kokenut lyhyen yliopistourani (okei, puoli vuosikymmentä kestäneen yliopistourani) aikana muutamat sitsit. Olen ollut sitsaamassa Pykälässä ja osakunnalla ja jopa käynyt kokeilemassa sitsijärjestäjän roolia keittiön puolella. Kun siis tuli puhe Cantus-nimisestä tapahtumasta, uskoin olevani selvillä tapahtuman ideasta. Sitsit ilman ruokaa, eikö?

"Laulukirja"

No vähän sinne päin. Nyt kun vaihto-opiskelijat ovat viettäneet muutaman viikon Leuvenissa,  VRG (paikallinen Pykälä) ja insinöörien VTK päättivät järjestää yhteisen international Cantusin. Siinä missä Helsingissä jaksan tuskin huomioida tulevia ja menneitä sitsejä tämän kahden viikon väsymyksen jäljiltä olin innoissani ostamassa lippuja oikis- ja insinöörikavereitteni kanssa. Kun kerran täällä ollaan, niin pitäähän kaikkien Cantus kokea – viis siitä, että seuraavana aamuna luento alkaa jo yhdeksältä.

Kuten olin huhupuheiden perusteella päätellyt, suomalaisten ja eurooppalaisten pöytäjuhlien välillä on runsaasti samankaltaisuuksia. Cantusin ja sitsien yhteisiin piirteisiin kuuluu laulujen laulaminen, latinan jatkuva käyttö, kielto poistua pöydästä, rangaistukset, erilaiset juomakilpailut ja ennen kaikkea juominen. Eli minun ajatukseni ennen Cantusia oli, että Cantus on sitsit ilman tarvetta peitellä sitä, että kaikkien on tarkoitus juoda itsensä känniin. Eroavaisuuksia on kuitenkin huomattavasti.

1.     Pukukoodi. Olen tietoinen siitä, että Pykälän ja osakunnan sitseille pukeudutaan ehkä vähän paremmin kuin muiden tiedekuntien sitseille. Koska mitään ohjeistusta Cantusin pukukoodista ei annettu etukäteen, ajattelin perus siistien vaatteiden olevan hyvä valinta. Jätin siis pikkumustat ja hameet kotiin ja laitoin jalkaani farkut ja päälle juuri ostamani mustan paidan. Virhe. Cantusiin kuuluu se, että taputtaa ei saa ja sen sijaan lyödään nyrkeillä pöytää. Kun kymmenen henkilöä paukuttaa rytmissä pöytää täynnä olutmukeja, järkyttävä sotku on taattu. Talouspaperi ei ole löytänyt tietään Leuvenin eteläisempiin osiin, joten niin pöytä kuin lattia lainehtivat oluessa jo muutaman ensimmäisen laulun jälkeen. Hyvin nopeasti toivoin, että olisin laittanut päälle vanhan hupparin ja nuhjuisemmat housut.

2.     Juominen. Sitseillä juomat on rajoitettu muutamaan per henkilö, mutta International Cantusissa näin ei suinkaan ollut. Pöydän keskellä olevasta kannusta kaadettiin jokaiselle lasinsa tyhjentäneelle lisää ja lisää juotavaa, ja kun kannu oli tyhjä niin ei hätää, sekin täytettiin välittömästi uudelleen. Kun Suomessa juominen tapahtuu aina samaan aikaan siivosti skoolaten seurueen kanssa, Cantusin aikana juomisen kuuluu tapahtua laulujen aikana. Tähänkin liittyy omat sääntönsä, jotka jäivät allekirjoittaneelle vähän epäselviksi. Ehkä parempi niin, sillä sääntöjen jäätyä pimentoon ei tullut juotuakaan niin paljon.

3.     Laulut. Koska kyseessä oli kansainvälinen Cantus, laulut olivat sen mukaiset. En siis usko, että ne vastaavat sitä, mitä Cantuseissa välttämättä yleensä lauletaan. Saksaa, latinaa ja ranskaa taitamattomana monet lauluista menivät minulta vähän ohi, mutta sehän ei haitannut. Sitseihin erona oli myös se, että osaan lauluista kuului myös tanssiminen. Ehkä suomalaiseen juomakulttuuriin ei aivan asetu tuolien päälle hyppääminen ja La Bamban tahtiin tanssiminen. Ei vielä. Pöytien päällä tanssiminen oli joidenkin osanottajien harmiksi kielletty, sillä edellisissä pidoissa joku oli pudonnut pöydältä ja lähtenyt ambulanssikyydillä pois. Tiedä sitten miksi muka tuolit olisivat turvallisempi vaihtoehto.

4.     Der Pappenheimer. Sain traumoja.

Summa summarum oli hauskaa käydä kokemassa tämäkin opiskelijaperinne. Ehdottomasti kaikkien kannattaa tilaisuuden tullessa mennä Cantusiin. Minulle jäi kuitenkin sellainen olo, että Cantus ei ehkä ole ihan se minun juttuni. That being said, saatan hyvinkin mennä kuukauden sisällä ainakin yhteen ellen jopa kahteen muuhun vastaavaan tapahtumaan.