Tämä
kirjoitus on ollut pitkään suunnitteilla. Olen tehnyt muutamia vierailuja
Brysseliin vaihtokevääni aikana. Lyhimmillään olen viihtynyt Brysselissä
kerralla pari tuntia ja pisimmillään olen viettänyt siellä aikaa muutaman
päivän. On siis aika kirjoittaa, miksi olen pitänyt kaikista vierailemistani
Belgian kaupungeista vähiten Brysselistä.
Kaikki
tietävät, että minä todella pidän isoista kaupungeista. Hongkongilla on
ikuisesti paikka sydämessäni. Pariisista en lakkaa puhumasta, vaikka olen
vieraillut siellä vain kahdesti ja molemmilla kerroilla olen käynyt läpi samat
nähtävyydet, kovassa kiireessä. Roomasta minulla on vähän ristiriitaiset
tunteet. Mutta Bryssel. Miksi en pidä Brysselistä? Ensimmäisellä vierailullani
maaliskuussa aamupäivällä sää oli ollut mitä mainioin. Olimme kärsineet
pitkästä sadeputkesta ja auringonsäteiden osuessa pitkästä aikaa Leuveniin en
olisi voinut olla tyytyväisempi. Päälle siis hame ja kevyt kauluspaita eikä
mikään voi mennä enää pieleen! Väärin. Totta kai. Brysselissä sataa suunnilleen 200 päivää
vuodesta. Kun saavuin ystävieni kanssa Brysseliin, aamuinen aurinko oli saanut
väistyä. Tilalla oli Belgiassa tutuksi tullut kylmä viima ja sade, kuinkas muuten.
Lukija voisi väittää, että on epäreilua syyttää Brysseliä huonosta säästä,
varsinkin kun sää kaikkialla Belgiassa on aina huono. Minua on turha vakuuttaa
rationaalisilla kommenteilla. Brysselin huono sää on ehdottomasti Brysselin
vika.
 |
| Vintage Market |
Ensimmäisellä
visiitillä olin tuttuun tapaani hyvin kylmissäni koko ajan. Lämpöä toivat
surkea kahvila llähellä Grote Marktia, sen vieressä oleva sarjakuvakauppa, lelukauppa,
aarteita pullollaan oleva Vintage Market sekä tietysti EU, Parlamentariumin
muodossa. Viimeisimmässä ehdimme viettää aikaa ehkä puolisen tuntia, mutta sain
siitä silti riittävästi irti.
Kun
toisen kerran vierailin Brysselissä, seuranani oli vaihtarikavereiden sijaan
isäni ja toinen veljistäni. Maaliskuun puolivälissä sää oli ehkä hieman parempi
– ei tarvetta sateenvarjolle, mutta olin pahasti univelkainen (toinen toistuva
teema Bryssel-vierailuissani…) ja tästä syystä en ehkä niin hyvää seuraa. Tällä vierailulla draaman astetta nosti myös
se, että internetini lopetti toimintansa jo hieman ennen kuin saavuin
Brysseliin. En tiennyt tästä ennen kuin huomasin, että viestini eivät menneet
eteenpäin, Google Maps ei toiminut ja en saanut googletettua Brysselin
asukaslukua (ihan vain varmuuden vuoksi. Milloin tahansa joku voi tulla
kysymään sitä keskellä katua!). Tahtoisin tästä esittää erityisen kiitoksen
ensinnäkin omalle havainnointikyvylleni sekä toiseksi Coenille, hänen huonosti
toimivalle puhelimelle sekä Pizza Hutille. Minulla ei nimittäin ollut mitään
tietoa isäni ja veljeni hotellin sijainnista. Tai osoitteesta for that matter.
Minä kuitenkin muistin nähneeni hotellin surkean kahvilan ovelta edellisellä
vierailullani. Tiesin, että surkea kahvila oli lähellä Grote Marktia. Mikä
ei ollut tiedossani oli se, miten Grote Marktille päästään. Tässä avukseni tuli
opastekyltit. Lähes kaikkialla Belgiassa opastukset ovat vajavaiset tai
olemattomat, mutta tällä kertaa sain yllättyä positiivisesti. Löysin perille
aukiolle ja ilman sen suurempia eksymisiä myös hotellin luo. Ongelma numero
kaksi oli saada tieto saapumisestani minua odottavalle kaksikolle. Tässä avukseni
tuli Coen. Hän oli kärsinyt samankaltaisesta ongelmasta – netittömästä
puhelimesta – kun edellisen kerran olimme vierailleet Brysselissä. Hän oli
maininnut käyttäneensä Pizza Hutin ilmaista wifiä ja halleluja, hotellin
vieressä oli kuin olikin Pizza Hut. Yhteys perheeseen saatiin ja matka kohti
aamupalaa alkoi.
Menimme
nauttimaan aamiaistamme Peck 47 –nimiseen kahvilaan. Minä otin acai bowlin ja
soijalaten kun taas seurueeni päätyi eggs benedicteihin ja cappuchinoihin. Palvelu
oli aika hidasta, mutta ruoka hyvää ja yllättävän täyttävää. Hipsteri-kahvilaksi
paikan sijainti on erittäin keskeinen, lähellä pahimpia turistinähtävyyksiä. Perjantai-aamuna saimme ongelmitta
istumapaikan, mutta meidän jälkeemme saapuvilla oli hieman odottelemista.
Ensimmäiseksi
lähdimme taivaltamaan kohti EU-aluetta. Parlamentariumissa otimme yhteiskuvan
(olkaa hyvä vain, for your viewing pleasure). Olin yllättynyt että kuvan ottaminen onnistui,
sillä ryhmäkuva edelliseltä vierailultani ei ollut suostunut lähtemään useista
yrityksistä huolimatta. Tällä kertaa kiersimme Parlamentariumin huolella. En
ole ihan varma, kenelle Parlamentarium on tarkoitettu. On kuin sen tekijät
olisivat todella halunneet tehdä siitä oppimiskeskuksen nuorille ja lapsille,
mutta koska EU on vain niin tylsä, mainio tavoite ei ole onnistunut. Aikuiselle kaikki tieto
oli jo itsestään selvää (okei, aikuiselle, joka on lukenut EU-oikeutta
intensiivisesti viimeiset kaksi kuukautta) mutta lapselle tai nuorelle monet
asioista olivat melko puuduttavasti selitetty. Eniten iloa sain, kuten jo
aikaisemmalla kerralla, pyöreästä salista, jossa näytettiin video EU:n
parlamentin toiminnasta. Kuva heijastui kaikille seinille ja ääni kulki
esiintyjien mukana. Brexitin ollessa oven takana mietin, korvataanko video
uudella videolla – nykyiset esiintyjät kun ovat selväsanaisia brittejä.
Suosikkihetkeni vierailultani oli, kun löysin kierroksen lopuksi wifin ja
pääsin lukemaan 148 viestiä, jotka olin saanut internetini ollessa poikki.
Uskon totta kai, että tämä oli myös isäni ja veljeni suosikkihetki, vihdoin
viimein olin hiljaa.
 |
| Much wow. So cool. |
Bryssel-vierailuun
kuuluu totta kai Manneken pis patsaan näkeminen. Siinä missä Mona Lisan
kohtaaminen Louvressa on monelle pettymys niin tämän pikkiriikkisen patsaan
näjeminen herätti minussa aivan samanlaisia tunteita. Miksi se on niin
kuuluisa? Miksi sen ympärillä parveilee niin paljon turisteja? Ja miksi joka
kerta kun näen patsaan sillä on vaatteet päällä? Kuka käy pukemassa sen? Niin
paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Voisin luonnollisesti selvittää asian
samalla tapaa kuin pyrin selvittämään Brysselin asukasluvun. Sitä myönnytystä
en pienelle patsaalle kuitenkaan suo. Ignorance is bliss.
 |
| Maisema Waffle Factorystä |
Patsaan
tuijottelun jälkeen oli vohvelien vuoro. Monet olivat Internetissä hehkuttaneet
Waffle Factoryn vohveleita, joten näiden kuuluisien vohvelien perässä taivalsimme
muutaman askeleen kohti Grote Marktia. Minä otin ensin brysselin vohvelin
nutellalla, mutta sen koon huomatessani tein vaihtokaupat veljeni kanssa ja
sain tilalle Liegeläisen vohvelin nutellalla. Minun vohvelini pohja oli
palanut, mutta kun menin valittamaan asiasta, sain kuulla sen olevan vain
sokeria ja kuuluvan siihen. Olin elämäni aikana syönyt tuota vohvelia ennen
kaksi liegeläistä vohvelia ja kummankaan pohja ei ollut palanut. En siis
suosittelisi Waffle Factoryä.
Tämän
jälkeen minun piti löytää itselleni vaatteita sunnuntain Harry Potter cantusta
varten. Olisin halunnut perheenjäseneni mukaan, mutta he päättivät lähteä
hotellille. Kuulin myöhemmin, että he menivät jälkikäteen shoppailemaan ilman
minua. Nuo petturit!
 |
| Cake for breakfast! |
Kolmas
todellinen vierailuni (en laske muutamaa nopeaa parin tunnin pistäytymistä
oikeaksi vierailuksi) alkoi jälleen pahasti univelkaisena, kuten edellisestä
kirjoituksestani selviää. Tunnin yöunista huolimatta olin huomattavasti
vastaanottavaisempi Brysseliä kohtaan kuin edellisillä kerroilla. Sää oli
paljon parempi ja kohtasin suoranaista auringonpaistetta. Tällä kertaa
tarkoituksenani oli viipyä pidempään äitini kanssa, joten ensitöikseni jätin
matkalaukkuni Hiltoniin, aivan vastapäätä Brussels Centralia. Kello oli jo
kymmenen ja meillä oli nälkä, joten lähdimme laskeutumaan kohti keskustan
shoppailualueita. Minun paikallistuntemukseni Brysselissä on hyvin rajoittunut,
joten menimme aamupalalle Peck 47. Jonotuksen jälkeen tilasimme molemmat
aamupalaksi kakkua, minä vegaanista banaanisuklaakakkua ja äitini juustokakkua.
Kuka sanoo, ettei kakkua voisi syödä aamiaiseksi?
Ruokailun
jälkeen alkoi shoppailu. Kiersimme Rue Neuven liikkeitä läpi muutaman tunnin
ajan, ja mukaan tarttui vaikka mitä. Primark oli yhtä kaoottinen kuin aina,
mutta ainakin sen kassat toimivat tehokkaasti. New Lookista löysin itselleni
sadetakin. Vihdoinkin! Nyt ehkä selviän lopusta ajastani Belgiassa.
Fool
me once, shame on you, fool me twice, shame on me. Vein kivuissaan olevan
äiti-parkani vohveleille Waffle Houseen. Tiedän. Enkö oppinut jo kerrasta? Minä
tahdoin tarjota hänelle vohveleita paikassa, jossa voi istua alas. Raahasin
nilkuttavan ja kärsivä äitini siis maistamaan tätä legendaarista belgialaista
herkkua. Jonotimme to-del-la pitkään. Jono ei edes ollut suunnaton, mutta vain
yksi henkilö oli paistamassa vohveleita ja toinen oli puhelin kädessä
puoli-piilossa kassan takana. Näimme myös kaksi muuta henkilökunnan jäsentä,
jotka katosivat nopeasti ulos. Puolen tunnin odottelun jälkeen saimme vihdoin
tehtyä tilauksemme. Meidän jälkeemme otettiin vastaan enää yksi tilaus kun
kassapoika ilmoitti paikan menevän kiinni, ja että vain tilauksen tehneet
saisivat vohvelinsa. Kuulemma tilauksia oli liikaa. Vaivoin estin silmien
pyöräytyksen. Vohvelini ei tällä kertaa ollut aivan yhtä palanut, mutta ei se
mitään erityistä vaikutusta tehnyt. Päinvastoin, vohvelikiintiöni keväältä
taitaa olla nyt täynnä.
Illalla
menimme vielä syömään Pasta Divinaan. Tätä paikkaa voin hyvällä omalla tunnolla
suositella muillekin matkaajille. Palvelu oli todella ripeää, paikka oli siisti
ja pasta herkullista. Hintatasokaan ei ollut paha. Ravintola oli lähinnä
turistien suosiossa, mutta se ei välttämättä tee paikasta huonoa.
Seuraavana
päivänä oli aika kokea Bryssel hieman eri vinkkelistä. Koska jalkapuoliäitini
(ole hyvä äiti!) ei voinut kävellä juuri mihinkään, nappasimme allemme hop on
–hop off –bussin. Kiersimme siis kaikki tärkeimmät nähtävyydet ulkoapäin.
Olimme yläkerroksessa, joten sieltä ei pahemmin astuttu alas pysäkeillä. Yläilmoista
katsottuna Bryssel vaikutti paljon siedettävämmältä kuin yleensä ja minä aloin
melkein pitää paikasta! Ehkä minun Bryssel-ongelmani liittyy vain kolkkoon ja
teolliseen EU-alueeseen ja turistirysiin. Ei. En ole valmis antamaan näin
paljon myönnytyksiä Brysselille kerralla. Mutta avoimen vihamielisyyden sijaan
aloin tuntea lähinnä pientä epämukavuutta, ja onhan sekin jo jotain. Kuten
äidille sanoin, ehkä viihtyisin paremmin Ixellesin alueella.
 |
| Maisema huoneen ikkunasta |
Koska
yövyimme aivan rautatieaseman vieressä, saatoimme seurata aseistautuneita
sotilaita päivittäin. Samalla tapaa kuin Pariisissa, aseistautuneet sotilaat
eivät luo minulle turvallisuuden tunnetta vaan päinvastoin heidän läsnäolonsa
muistuttaa minua jatkuvasta vaarasta. Brysselin iskusta on vasta vähän yli vuosi
ja Antwerpenissä tapahtuneesta iskuyrityksestä vain muutamia viikkoja. Keskustelin
aiheesta arubalaisen tytön ja saksalaisen pojan kanssa ennen International
Public Lawn luentoa. Oli mielenkiintoista kuulla heidän näkemyksiään asiasta.
Arubalainen tyttö koki olonsa turvallisemmaksi, sillä he välittävät viestiä,
että on turha edes yrittää iskua, armeija on valmiudessa. Saksalainen poika
taas kertoi tuntevansa olonsa turvattomaksi, kun armeijalle sotketaan
poliisille kuuluvaa valtaa.
 |
| Would you trust this woman? I wouldn't |
Kaikesta
huolimatta tahtoisin todeta kaikille Belgian-matkaa suunnitteleville, että
Brugge ja Antwerpen ovat myös mainioita vaihtoehtoja Brysselin sijaan.
Antwerpenistä en ole tänne juuri kirjoittanutkaan, mutta sen hetki tulee
piakkoin. Verrattuna Brysseliin Antwerpenissä on ainakin paremmat
ostosmahdollisuudet sekä eläintarha aivan rautatieaseman vieressä. Brugge sen
sijaan on suloinen ja satumainen paikka, jossa on varmasti paljon nähtävää ja
paljon vähemmän mäkistä maastoa. Mainittakoon kuitenkin, että Brugge on
parhaimmillaan hyvällä säällä, sillä niin paljon sen kauneudesta on koettavissa
ulkoilmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti