Leuven 11. The one where there is a Gala

Siinä missä Suomessa tiedekunnilla on vuosijuhlia, jonne pukeudutaan iltapukuihin ja käydään laitattamassa hiukset, Leuvenissa – ja uskoakseni myös muualla Belgiassa – on lähes vastaava tapahtuma, Gala. Yhteneväisyyksiä vuosijuhlien kanssa on lähinnä se, että tiedekunnat järjestävät juhlan vuosittain. Eroavaisuuksia siis riittää: Galassa illallista ei tarjota, tilaisuus on vähemmän muodollinen ja mitä hämmentävintä, se järjestetään toisessa kaupungissa kuin yliopiston kotikaupungissa. Gala myös muistuttanee enemmän amerikkalaisista elokuvista tuttua Promia.

Luonnollisesti tahdoin päästä kokeilemaan tällaista perinnettä. Ongelmana oli enää valita, minkä tiedekunnan Galaan haluaisin mennä. VRG:n Gala olisi luonnollinen valinta, mutta erinäisten käänteiden jälkeen minä ja viisi kaveriani päädyimme VTK:n (eli insinöörien) Galaan. Tämä oli helppo päätös, sillä minun ei loppujen lopuksi tarvinnut tehdä mitään lippujen eteen, kun toinen hollantilaisista Galaan lähtijöistä hoiti lippujen hankinnat.

Suuren mekkostressin jälkeen tuli vihdoin perjantai ja Gala-päivä. Minulla oli aikamoinen aikatauluongelma, kun äitini saapui Belgiaan samana alkuiltana. Kiirehdin siis Brysselin Zaventemin lentokentälle, nappasin äidin mukaan, saatoin hotellille aivan Central-aseman viereen ja nopean kuulumisten vaihtamisen jälkeen olin jälleen junassa takaisin kohti Leuvenia. Olin takaisin Leuvenissa puoli yhdeksältä. Sen jälkeen oli aika selvittää, miten pääsisin Arenbergin linnan luo kello kymmeneksi. Viiden kilometrin matkan taittaminen jalan yhdeksän aikaan illalla ei ollut houkutteleva vaihtoehto. Bussilla Heverleehen matkaaminen saattaisi sujua hyvin, mutta takaisinpäin kulkeminen ei onnistuisi yhtä helposti. Juuri tällaisia hetkiä varten minulla on luotettava Princess. Koska kaikki muut aikoivat ottaa pyörän alleen, päädyin minäkin tähän vaihtoehtoon.

Suomessa minä en juuri pyöräile. Vielä vähemmän minä pyöräilen hame päällä. Ja entistä harvemmin minulla on korot jalassa, kun kiidän pyöräni selässä. Mekkovalintani osoittautui haastavaksi kengistä puhumattakaan. Toisaalta samaan aikaan yksi ystäväni polki iltapuku päällä. Hulluja nuo hollantilaiset! Onnistuin lyhyen matkani aikana tiputtamaan kenkäni kahdesti ja kaatamaan pyöräni kertaalleen tämän johdosta. Onneksi oli pimeää. Vain muutama kymmen ihminen näki. Sitä sanotaan, että kun kerran oppii ajamaan pyörällä niin sen taitaa koko loppuelämän. Minun kohdallani se ei taida olla totta.

Kuva tapahtumapaikasta. Ei tosin minun ottamani. Tai edes meidän Galasta. Olkaa hyvä vain.

Itse juhla, kuten aloituksesta lienee selvää, ei ollut Leuvenissa. Sen sijaan yli kymmenen bussilastillista VTK:n jäseniä (ja meitä muita) suuntasi kokkansa kohti Antwerpenia, noin tunnin matkan päähän Leuvenista. Meitä ei-hollantia-taitavia oli koko bussissa vain kolme, juhlien suomalaisedustus. Kaiken kaikkiaan juhlissa ei vaikuttanut olevan montaa muuta vaihto-opiskelijaa. Bussimatka meni hujauksessa ohi. Tietämättä mitä meitä odotti saavuimme Antwerpeniin Dock 3-nimiseen paikkaan yhdentoista pintaan illalla.

Kun pääsimme sisälle (ei jonotusta!) kohtasimme valtavat bileet. Paikasta löytyi kaksi tanssilattiaa, joista toinen koostui useista eri kerroksista. Molemmissa huoneissa oli esiintyjiä ja useita eri DJ:tä. Paikanpäällä oli mahdollisuus otattaa ryhmäkuvia, piirrätyttää itsestään pilakuvia sekä ottaa kuvia käyttäen photoboothia. Lisäksi näin napatanssijan ja oikean käärmeen ja illan aikana kruunattiin prom king ja queen. Koska en ollut odottanut mitään bileiltä – enhän minä tiennyt, mitä olisin voinut odottaa – olin täysin yllättynyt.

Teinipeiliselfie (ainoat kuvat, joita otin koko illan aikana, olivat peiliselfieitä. Paluu 18-vuotiaaksi?)

Ilta kului kuin hujauksessa. Me tanssittiin, draamailtiin, juoruiltiin ja otettiin peiliselfieitä ja photobooth-kuvia. Valitettavasti photobooth-kuvaa ei löytynyt tapahtumasivulta. Ehkä se oli, kuten yksi kavereistani ehdotti, liian hieno laitettavaksi nettiin latistamaan muiden fiiliksiä. Minä en ottanut juuri mitään kuvia koko illasta, mikä näin jälkikäteen harmittaa. Olin liian kiireinen hauskanpidon kanssa, että olisin älynnyt ikuistaa tapahtuman. En muista, milloin olisin tanssinut koroissa niin paljon (ehkäpä pitäisi kysyä partner in crimeltä Larkulta…) ja vieläpä tekemättä kuolemaa illan päätteeksi. Live-esiintyjät olivat todella taitavia, ja jokaisen nurkan takaa tuntui paljastuvan lisää koettavaa ja nähtävää. Tyttöjen mekot olivat toinen toistaan kauniimpia ja oli mukavaa, että kaikki olivat panostaneet iltaa varten. Olisin voinut jatkaa juhlimista vielä pitkään, mutta kello neljältä älysin, että minunhan pitäisi olla Brysselissä muutaman tunnin kuluttua. Muut päättivät lähteä kohti kotia minun kanssani. Meillä kävi tuuri, kun kaikki kuusi löysimme vierekkäiset istumapaikat bussista.

Bussimatkasta en muista mitään, koska, no, nukuin koko reissun. En voi väittää, että olin kauhean innoissani aamuviiden herätyksen jälkeen nousemaan jälleen pyörän selkään. Onneksi en yksin joutunut suunnistamaan pois pimeästä Heverleestä. Ilman kavereitani olisin varmaan vieläkin siellä. Suomalaisvahvistuksesta kaksi suuntasivat eri reittiä kotiin, ja kolme muuta päättivät mennä teelle toisen hollantilaiskaverin luokse. Tai jatkoille. Tai molempia. Minä kiidin sen sijaan kohti Waterviewtä aivan liian tietoisena siitä, että olin ollut jo hereillä 24 tuntia ja minulla oli aikaa nukkua enää muutama hassu tunti.

Kiteytettynä suosittelen kaikille mahdollisuuden saaville Galaan menemistä. Oli hauska käydä juhlimassa belgialaisten opiskelijoiden kanssa vaihtareiden sijaan. Gala oli aivan mahtava ja olen tyytyväinen, että kävin kokemassa sen – vaikka yöunet jäivät todella vähiin. Suosittelisin siis varaamaan seuraavan päivän vapaaksi.